Innokasta porukkaa nuo kansanedustajat ajelemaan omilla autoilla veronmaksajien piikkiin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kansanedustajan työ on vähän kuin kaupparatsuna olemista. Päätoimipistettä tuskin on.
Minusta mekkala kilometrikorvauksista on turha ja ajaa oikeastaan vain Helsinkiläisten etua.
Tässä olet väärässä. Kuvittelet sen olevan kansanedustajan työtä kun hän käy avaamassa sillan pershikiällä, mutta se ei ole kansanedustajan työtä. Kansanedustaja on valittu säätämään lakeja eduskuntaan. Eduskunnassa on pitkät istuntotauot juuri sen takia, että kansanedustajat voisivat eduskuntatyön lisäksi tehdä muita hommia. Vuodessa eduskunta kokoontuu n. 8 kuukauden ajan eli neljä kuukautta on puhtaasti varattu sillanvihkimisille. Ideana on ja on aina ollut, että kansanedustajat asuvat Helsingissä, tai nykyään pääkaupunkiseudulla, eduskunnan istuntokausien ajan. Sen takia heille maksetaan palkkion ulkopuolelta kulukorvaus, jolla katetaan asumisen kulut täysimääräisesti.
 
Lain säätäminen ei suinkaan ole kansanedustajan ainut ja ensisijainen tehtävä.
 
Yhteistyössä