Kaverillani on neljä lasta, jatkuva pula rahasta, tilasta ja ajasta. Tarkoitan sellaista rahapulaa, josta aiheutuu nälkä, en semmoista, että joutuu tyytymään muuhun kuin Vuittoniin. Äiti tuskailee, kun ei ole aikaa lapsille yksilöinä. Silti hartain toive on saada vielä yksi lisälapsi siihen samaan syssyyn. Kylässä ollessa kersoilla ei ole rajoja, äiti ei jaksa paimentaa termiittejään.
Toinen tapaus suhtautuu lapsiinsa kummallisen kylmästi. Kun lapset olivat pieniä, ne jätettiin turvakaukaloissa eteiseen, kun tulivat kylään. Eivät ne nukkuneet, mutta peruste oli, että jos ne tuo näkemään ihmisiä, ne tahtovat syliin. Joskus pienet huusivat, isä kävi vilkaisemassa niitä ja tuli takain ilmoittaen, ettei niillä ollut mitään hätää. vaioatkin olivat kuivat, syliin ne olisivat vain tahtoneet. Mun mielestä pienen vauvan pyyntö päästä syliin on yksi tärkeimpiä asioita maailmassa, kyse on vauvan tarpeesta. Samat vanhemmat ovat aina vähätelleet lapsia. Väittivät esim. että vauvat olivat liian pieniä tunnistamaan ketään, edes vanhempiaan ja niiden selkeä kiinnostus johtui vain siitä, että niitä kiinnosti ikkunasta tuleva valo tjsp. Yleensähän vanhemmat ihastelevat vauvojensa taitoja ja kuvittelevat niiden olevan kehittyneempiäkin. Jos vauva sanoo möö, heti ollaan sitä mieltä, että se sanoi mummu. Nämä vanhemmat ovat kyllä ihan eri planeetalta. He myös valittavat, että setti ruokalappuja maksoi kympin, ihan kamalaa, sukatkin kaksi euroa pari, ajatella! Samalla omiin harrastuksiin pannaan tuhansia euroja.