Inhoan miestäni nykyään, olen vihainen ja katkera...

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
ap
Mieheni ei ymmärrä minua ollenkaan, ei koskaan osaa lohduttaa eikä ilmeisesti edes halua. Kysyy mikä minua vaivaa vain kuullakseen ettei se johdu mistään hänen tekemisistään. Ja kun kuulee tuon, jatkaa omia hommiaan, hyvä kun ei huokaise helpotuksesta. Takertuu minun jokaiseen pieneen kommenttiin tai "väärään" katseeseen, "MITÄ NYT??". En saisi koskaan olla vihainen. Ollenkaan. Minä en saisi tehdä mitään ilman lapsia, en saa mennä ystävien kanssa viihteelle, en saa puhua miehestäni kenenkään kanssa, en saa "uhmata" häntä jonkun kuullen, en saa puhua hänen ongelmistaan, en saa vaatia häntä osallistumaan kotitöihin jne. Meillä ei edes ole mitään yhteistä enää, en edes halua. Kaikki tehdään aina miehen ehdoilla, tv:n katsomisesta lähtien. Mies ei osaa edes tehdä lasten ehdoilla mitään, minusta puhumattakaan. Kaiken tämän jälkeenkään mieheni ei voi ymmärtää miksen halua hänen kanssaan seksiä. :headwall:

En nykyään uskalla näyttää hänelle suuttumistani, vaikka aiheita todellakin löytyy. Niistä ei kuitenkaan nyt sen enempää. Jos yritän keskustella näistä asioista, mies saa kaiken väännettyä minun syykseni. Ennen aina suutuin siitä ja tuli kamala riita. Nyt en enää jaksa suuttua, otan vastaan vain, mutta en usko niitä. Tiedän, ettei miehen käytös ole minun syytäni. Sitten mies itkee ja yrittää saada minut tuntemaan sääliä ja syyllisyyttä. Sekään ei onnistu enää. Teenkin tässä hiljaista lähtöä, järjestelen asioita ja paikkoja muuttovalmiiksi pikkuhiljaa. Mies ei edes sanoista "viimeinen tilaisuus" huolimatta ole halunnut muuttua, enkä voi sitä vaatiakaan. Minä en voi miestäni muuttaa, enkä voi häntä enää hyväksyäkään niinkuin enne tein. Siispä lähden. Huomatkoon sitten mitä on saanut aikaiseksi. Kiitos jos jaksoit lukea, halusin vain purkaa jonnekin tämän.
 
fhhf
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Teenkin tässä hiljaista lähtöä, järjestelen asioita ja paikkoja muuttovalmiiksi pikkuhiljaa. Mies ei edes sanoista "viimeinen tilaisuus" huolimatta ole halunnut muuttua, enkä voi sitä vaatiakaan. Minä en voi miestäni muuttaa, enkä voi häntä enää hyväksyäkään niinkuin enne tein. Siispä lähden. Huomatkoon sitten mitä on saanut aikaiseksi.
Oikea päätös!! Onneksi löydät rohkeutta tuohon, kaikilta se ei onnistuisi! Varmasti pärjäät paremmin ilman tuollaista miestä
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja fhhf:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Teenkin tässä hiljaista lähtöä, järjestelen asioita ja paikkoja muuttovalmiiksi pikkuhiljaa. Mies ei edes sanoista "viimeinen tilaisuus" huolimatta ole halunnut muuttua, enkä voi sitä vaatiakaan. Minä en voi miestäni muuttaa, enkä voi häntä enää hyväksyäkään niinkuin enne tein. Siispä lähden. Huomatkoon sitten mitä on saanut aikaiseksi.
Oikea päätös!! Onneksi löydät rohkeutta tuohon, kaikilta se ei onnistuisi! Varmasti pärjäät paremmin ilman tuollaista miestä
Ei tätä olekaan mietitty kuin kaksi vuotta. :ashamed:
 
näin
Onnea matkaan! Olen samassa tilanteessa, mutta mies tajusi lähteä itse! Teki sen sitten perjantaina sillä aikaa kun olin töissä...mutta toisaalta eipähän tarvinut olla katsomassa sitä showta! Tietysti surettaakin, en minä miehen perään haikaile,mutta sitä haluais erota asiallisesti ja perustellusti, että molemmille jää niin hyvä mieli kun erosta nyt ikinä koskaan voi! Tämmönen selittämätön lähtö selittämätömästä syystä(tosin syy on molempien tiedossa, että koska miehen käytös oli niin kylmää ja kovakouraista)jää kuitenkin jotenkin auki ja tuntuu raskaalta jatkaa mutta kaikesta huolimatta näin on parempi! Nyt jo aistii muutoksen ilmapiirissä kotona,on rauhallista, eikä kukaan ole kireä ja äreä!
 
=) Onneksi olkoon ap että olet päässyt jo vaiheeseen"Teenkin tässä hiljaista lähtöä, järjestelen asioita ja paikkoja muuttovalmiiksi pikkuhiljaa" , olen katsonut vierestä kuinka ystäväni jo neljättä vuotta yrittää päästä samankaltaisessa asiassa eteenpäin mutta on jotenkin jämähtänyt paikoilleen.. kaikkea on yritetty mutta mikään ei ole neuvoksi.. jos jollakin joitain hyviä ideoita joita voisin hänelle kertoa, ottaisin mielelläni niitä vastaan.. (kyseessä tärkeä ystävä minulle) :ashamed:
 
ap
Minä olen ollut jo vuosia tyytymätön ja tosiaan eroa miettinyt n. 2 vuotta. Lopullisen päätöksen tein pari viikkoa sitten. Päätöksenteossa minua auttoi seuraavat ajatukset:
- pohtiminen ja jauhaminen ei ole auttanut mitään, on aika toimia
- missä näen itseni 5 vuoden päästä, tai 50 vuoden päästä? Tässä samassa tilanteessako?
- olen yrittänyt kaikkeni, puhunut, itkenyt, huutanut, uhkaillut, kiristänyt, vaatinut, pyytänyt, anellut, kertonut tarkkaan miltä hänen käytöksensä tuntuu, antanut viimeisen tilaisuuden, Mikään ei ole auttanut. Tajusin, etten voi muuttaa miestäni.
- muutosta ei tapahdu, jos vaan odotan, minun on tehtävä se likainen työ itse
- eroaminen sattuu aina, vaikka se olisikin oikea päätös
- unelma siitä, millaista elämäni tulee olemaan yksin, vapaana, sen unelman voimalla jaksan tehdä tämän
 
vieras
Minäkin erosin tuollaisesta pari vuotta sitten. Pakotin itseni hyväksymään sen että elämme eri todellisuuksissa, ja silloin ymmärretyksi tuleminen on mahdottomuus. Eron jälkeen elämä on tuntunut paljon paremmalta. Huomaan että voin luottaa tunteisiini.
 

Yhteistyössä