imukuppisynnytys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kokemuksia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kokemuksia

Vieras
Heippa,
mun äidillä on ollut eka synnytys imukuppisynnytys.. Te ketkä ootte kokeneet imukuppisynnytyksen niin onko se ollut teidän mielestä kamalaa? Mua pelottaa jotenkin tää. Onko synnytykset samanlaisia äideillä ja tyttärillä? Mummilta en kehtaa kysyä millanen synnytys hänellä oli ensimmäinen.. Niin mä en siis ole raskaana, ainkaan vielä..?
 
Mullakin oli jotain outoja ennakko pelkoja imukupin suhteen, mutta todellisuus on toista!
Esikoisen synnytyksessä lopulta halusin apuja, kun omat voimat loppu ponnistukseen. Olin ponnistellut melkein kaksi tuntia ja valmista ei tuntunut tuleva. Lääkäri tuli imukupin kans hätiin ja voin rehellisesti sanoa, ettei laittaminen tuntunut miltään (se imukuppi on niin pieni) ja se tosiaan oli vain apuna, kun rutistin viimeiset ponnistukset.
Älä turhaan pelkää imukuppia, se on vain apuna sulle itelles. Tokihan siinä väliliha joudutaan leikkaamaan, mut sekin menee täysin puudutuksessa, mä en ainakaan tuntenut mitään muuta kuin helpotusta, saadessani imukuppi synnytyksen!
 
olen kokemut imukuppisynnytyksen, samoin äitini eka synnytys tapahtui imukupin avulla, vaikka tuskinpa se imukupin tarve mitenkään perinnöllistä on...riippuu ihan synnytyksestä. itselleni ainakin imukuppi oli lopulta helpotus, kun vauva ei muuten meinannut millään tulla ulos ja olin aivan poikki. ei se mitenkään niin kamalaa ollut. pääasiahan se on, että lapsi saadaan terveenä maailmaan.
 
En ole imukuppia tarvinnut, mutta yksi muisto nousi mieleen omasta synnytyksestä. Kun ponnistusvaihetta oli kestänyt puoli tuntia, niin olisin antanut amputoida jalan pois (multa) jos kätilö olisi vannonut sillä lapsen tulevan heti ja kivun loppuvan!!

Mulla oli siis epiduraali, jonka vaikutus loppui ennen ponnistusvaihetta, eli ei mitään kipulääkettä ponnistusvaiheessa...

Tarkoitan sitä, että turha pelätä sitä synnytystä etukäteen! Se menee niinkun menee ja kaikki kipu yms unohtuu kyllä todella nopeasti kun lapsi on ulkona!
 
Joo niin munkin äiti sanoi et helpotus oli, mut jotenkin silti hirvittää.. Kuinka pieni se sitten on? 10cm? 5cm? Sit luin jostain et siinä sidotaan jalat niin karseelta kuulosti vaan.. Sidottiinko teillä?
 
Ai kenen jalat sidotaan ja mihin!!?? Huh huh, empä ole moista kuullut!! Itsellä takana imukuppisynnytys eikä mitään traumoja, helpotus se vaan oli 45 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen...
 
Esikoinen syntyi imukupilla, eikä minulle kyllä siitä mitään traumoja jäänyt. Siinä vaiheessa, kun sitä tarvittiin oli omat voimat niin loppu, että minulle oli melkoisen sama millä konstilla se vauva sieltä ulos saatiin, ponnistusta kaikkiaan 45 minsaa.

Mutta kuten jo tuossa edellä mainittiin, niin ei synnytystä kannata etukäteen pelätä. Lapsi kyllä syntyy tavalla tai toisella ja kipu unohtuu varmasti heti :).
 
Itsellä käytettiin imukuppia koska lapsella uhkaava hapenpuute ja piti saada nopeasti ulos. Alapää puudutettiin koska imukuppia käytettäsessä joudutaan aina väliliha leikkaamaan, eli mitään ei siis tunne. Mulla ponnistusvaihe kesti kokonaiset 2 minuuttia ja yhdellä tuuppauksella lapsi ulos.
 
Tosiaankin, on vain HELPOTUS sen jälkeen, kun synnytys junnaa paikallaan. Mulla kesti se ponnistusvaihe sellaiset 1½ tuntia ja sitten olin niin poikki, että olin autuas, kun sovittiin että imukupilla otetaan.

Välilihaa EI leikattu, kuten täällä joku totesi. Mulla tuli repeämä, mutta parani nopsasti.

Mäkin kuvittelin aiemmin että se imukuppi on tyyliin samanlainen härveli kuin se millä viemäreitä puhdistetaan...:D, mutta pieni kuppihan se on, eikä tunnu missään.

Eihän sitä edes käytetä, ellei vauvan tai äidin tila sitä vaadi.
 
Se on halkaisijaltaa ehkä n. 5cm ja n. 1 cm paksu, eli ei tosiaan ole mistään isosta kapistuksesta kyse! Se on siis sellianen lieriö, jossa on superlooni toisella puolella.
 
Eivät imukuppisynnytykset taida olla perinnöllisiä. ;)

Koska ne ovat muutenkin aika harvinaisia, en kyllä suosittelisi asiaa etukäteen miettimään. Itse olen syntynyt imukupilla käynnistetyssä synnytyksessä. Oma vauvani syntyi spontaanisti hyvissä ajoin ja ilman imuja.... Itsekin olin jotenkin ajatellut, että synnytys voisi olla samalainen kuin äitini, mutta olikin kaukana siitä.
 
Äitini on synnyttänyt esikoisen imukupilla, samoin minä. Syynä on molemmilla ollut pehmytkudosvastus elikkä suomeksi aivan liian kireät paikat. Kudokset eivät vaan veny tarpeeksi, vaikka lantiossa kyllä olisi tilaa melkein rekka-auton tulla. Et sinänsä voi olla hiukan ""perinnöllistä"".

Itselleni imukuppi oli helpotus. Vauvan pään sain ponnistettua näkyville helposti, mutta siihen pikkunen sitten jäikin junnaamaan. Olin ponnistanut tunnin, kun kätilö viisaana tuumasi, että kudokset eivät tule venymään, eivätkä anna periksi niin paljoa, et vauvan pää mahtuu tulemaan. Lääkäri kilautettiin paikalle, puudutusta välilihaan, eppari, imukuppi vauvan päähän kiinni ja seuraavalla ponnistuksella vauva oli maailmassa. Repesin vielä lisäksi hiukan, mut paraneminen oli nopeaa. Vauvan päähän jäänyt pahka hävisi myös nopeasti. Ei jäänyt traumoja ja mielestäni ei ole pelottava juttu, vaikka itsekin etukäteen pelkäsin ihan turhaan juuri epparia.
 
Synnytyksiä on ihan yhtä monta kuin synnyttäjiä. Minusta kaikkein parasta itseni kohdalla oli ajatella, että katsotaan mitä tapahtuu kun on sen aika. Pelko ei nimittäin ainakaan avuksi ole synnytyksessä.
 
Minullakin oli imukuppisynnytys ja kyllähän se vain helpotus oli, kun vauva tuli sillä niin nopeasti ulos.

Joku kirjoitti, että imukupin laitto sattui... Öh, tyhmä kysymys varmaankin, mutta miten se voi sattua? Eikös se laiteta vauvan päälakeen, joka siis näkyy jo siinä tulossa? Eihän sitä tarvi mistään pienestä reiästä ""survoa"" minnekään, vaan se kiinnittyy vauvan päälakeen.
 
mun eka synnytys oli imukuppisynnytys, koska vauvalla oli napanuora kaulan ympäri ja sykkeet laski. Toimenpide kesti tasan 4 minuuttia mutta sattui kyllä ihan hirveesti kun kauheella kiireellä piti saada vauva ulos..repeämiä tuli, mutta tärkeintä on et vauva syntyi terveenä. Toivuin nopeesti ja repeämätkin parani tosi hyvin. Jalkoja ei todellakaan sidotu mihinkään, eikä mulle jäänyt traumoja.
Turhaa sitä on etukäteen pelätä, jos imukuppia joudutaan käyttämään niin se on vauvan parhaaksi. siitä selviä ja se on tosi nopee toimenpide. Sitte kun vauva on sylissä niin kipu häviää sen siliän tien :)
 
Mullakin on ihan hyvät kokemukset imukupista. En sitä siinä mitenkään tuntenut.. homma vaan saatiin sen avulla päätökseen nopeammin. Mulla oli imukupin käyttöön syynä se, kun vauvan sydänäänilaite hajosi ja ponnistusvaihetta ei voitu enää pitkittää, kun ei vauvan kuntoa pystytty seuraamaan.
 
Mulla myös imukuppisynnytys vauvan vinotarjonnan takia. Imukuppi ei tuntunut missään vaiheessa ja oli helpottavaa vaan että saatiin vauva lopulta ulos. Repesin kyllä aika komiasti imukupin takia, epparia ei tehty ollenkaan. 2 viikkoo meni ennenku pystyin istumaan normaalisti mutta muuten kaikki meni ihan hienosti.
 
Mä oon luullu että imukuppisynnyttäjät on ""vähän laiskoja"" ja saavat apua kupista. Huh huh kyllä muuttu mieli kun se väline survottiin mun sisään. Sattu ihan sairaasti ja ihan kuin ois ollu pahinkin raiskaus käynnissä. Ja senkin jälkeen ponnistus oli tuskaa ja kivut kovat. Riippuu varmaan lääkkeistä ja puudutteista miten sattuu. Mulle hirvee kokemus mutta pääasia että vauva saatiin terveenä pois alakautta.
 
Kolmen äityli: ei kyse tosiaankaa oo mistään laiskuudesta vaan yleensä ponnistusvaiheen komplikaatioista. Tuskin kukaan haluaa imukuppia ja siksi ""laiskottelee"". Lapsi pitää saada nopeesti ulos se kai on tärkeintä.
 
Minä: luitko vain ensimmäisen lauseen?

Ennen luuli kunnes koin sen ja muutin mieleni. Ja toi laiskuus juttu oli vaan ihan mutu-tunnetta ja ehkä vähän liiotellusti.
 
Hei,

Mielenkiinnolla luin ""imukuppi-ketjua"", sillä synnytin keväällä esikoiseni ja ponnistusvaiheen komplikaatioiden seurauksena päädyttiin lopulta imukuppisynnytykseen. Minun tapauksessani vauva ei ollut laskeutunut tarpeeksi alas, ponnistusvaihe pitkittyi (2h!!!!) ja aloin olla TODELLA uupunut. Pitkittyneen ponnistusvaiheen seurauksena vauvan sydänäänet laskivat hetkellisesti ja kätilö ja lääkäri päättivät imuvedosta, joka sitten kesti tasan 3 minuuttia ja vauva oli terveenä ja elinvoimaisena ulkona. En saanut imukuppisynnytyksestä traumaa, päinvastoin olimme mieheni kanssa äärimmäisen kiitollisia siitä, että ammattitaitoinen kätilö ja lääkäri hoitivat synnytyksen juuri niin kuin pitikin. Itse koin muutamia viikkoja synnytyksen jälkeen olleeni jotenkin ""huono"" synnyttäjä, en jaksanut ponnistaa lastani maailmaan. Mikä sinänsä on täysin ""hullu"" ajatus. Jälkitarkaastuksessa yksityisellä gynekologilla kävimme läpi synnytykseni. Hänen mukaansa minun synnytyksessäni toimittiin juuri niinkuin pitikin ja ponnistusvaiheen komplikaatioilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että nainen olisi jotenkin ""huono"" tahi ""laiska"" synnyttäjä. No kaiken kaikkiaan imukuppisynnytys oli rankka kokemus, mutta uskallan kyllä vielä uudelleen synnyttää, ehkäpä silloin homma onnistuu luomusti:) Ei tosiaan kannata murehtia etukäteen, jokainen synnytys on kuulemma erilainen!
 
Vieläkin kysyn, että miten imukupin laitto voi sattua? Eikös siinä ole jo paikat (vähintäänkin) sen imukupin menoaukon verran auki? Lapsen pään täytyy jo näkyä, eihän sitä muuten voi laittaa kiinni.
 
Synnytin marraskuussa pojan joka autettiin maailmaan imukupin avulla 1,5h ponnistusvaiheen jälkeen. Mitään traumoja ei synnytyksestä jäänyt eikä ainakaan jalkoja sidottu minnekkään =)

Te jotka mietitte miten imukupin laitto voi sattua niin uskokaa pois se voi sattua. Itselläni poika ei ollut laskeutunut juuri lainkaan vielä 1,5h ponnistelunkaan jälkeen vaan jotta imukuppi saatiin edes pojalle päähän niin jouduin väen väkisin työntämään poikaa alemmas koska oli niin ylhäällä, että oli mahdoton saada imukuppi kiinni. Ei siis puhettakaan, että vauvan pää olisi jo näkynyt hyvin ja olisi ollut helppo se kiinnittää. Imukuppi laitettiin todellakin ""sisälleni"" ja se laitettiin pari kertaa koska irtosi ensimmäisellä kerralla.
 

Yhteistyössä