Joo imetystukilistan sivut osaan jo ulkoa, mutta nyt haluisin ihan perustukea jos joku sellaista haluaa antaa. :ashamed:
Kolmas lapsi on nyt reilu 5vkon ikäinen, kokoa reilu 5,5kg. Alusta asti imetys sujunut, eli vauva viettänyt isoimman ajan elostaan rinnalla - todella tiheästi ja napakasti. Maitoa tulee, siitä en ole huolissani.
Ollaan ihan täysimetyksellä, ilman tuttia (ei huoli) - eli olen samalla tutin korvike - tämä ei haittaa.
Ongelmaan siis: Nyt viimeisen viikon ajan kiihtyvällä tahdilla on kasaantunut ongelmia, ja mä en tiedä mitä tekisin. Vauvan pulauttelu on lisääntynyt - ei ämpärillistä kerralla ja kaaressa mutta hetken välein enemmän tai vähemmän. Joskus ihan pelkkää maitoa, joskus hapanta sellaista. Vaikka olisi röyhtäissyt pariinkin kertaan, ja vaikka olisi pystyssä olalla - toki etenkin makuulla.
Samoin tietynlainen levottomuus lisääntynyt, varsinkin syönnin jälkeen kipristää. Itkuinen tämä ei ole eikä huuda suoraa huutoa, mutta ähisee ja murisee kovenevalla äänellä - toki itkisikin jos yksin jätettäisi. Sänkyyn ei kesken pahimman ähinän voi jättää rauhoittumaan, puklu tulee varmasti.
Olen tottunut siihen että maidolla rauhoittuu, mutta pukluista ja kipristyksistä päätellen niin ei kannattaisi tehdä. Aina ei pieni edes halua syödä ja silloin en toki yritä.
Koitan syödä hyvin itse ja juoda, välttelen tiettyjä ruokia ja juomia.
Mitä voisin tehdä?
Pikkuhiljaa taidan olla päätynyt siihen kierteeseen etten edes itse enää erota koska pienellä on nälkä ja koska ei - pelkään että korvikkeeseen siirtyminen alkaa tuntua liian helpolta.
Taustana siis vielä se että kahta edellistä imettänyt ylipäätään noin 8-9kk, joista 4-5kk täysimetyksellä. Edellisillä ei mainittavia ongelmia ollut.
Kiitos valtavasti jos joku jaksoi lukea ja ehtisi kommentoimaan - mielelläni kerron vielä lisää.