[QUOTE="minä";25839789]Tuntuu, että miehet ovat tässä asiassa useinkin ainoat oikeasti järkevästi ajattelevia ihmisiä. Esikoisen kanssa minä itkin imettäessä, kun vauva ei saanut tarpeeksi maitoa (ei oppinut koskaan kunnon imuotetta), vauva itki nälkäänsä, vauvan paino vain laski ja neuvolan täti käski vain sinnikkäästi imettämään. Hommaan tuli lopulta stoppi, kun mies hermostui ja otti ohjat käsiinsä. Minä toki jatkoin hormonihöyryissäni parkumista, kun olin niin huono äiti, enkä osannut vauvaani ruokkia, mutta vauvalla itkut loppui siihen, kun sai vatsansa täyteen siitä lähtien (osin korviketta ja osin minun pumppaamaa maitoa), paino alkoi kasvaa ja eikö se loppujen lopuksi ollut ainoa millä oli merkitystä?
Raivostuttaa nämä imetysfanaatikot, jotka saivat minutkin, omasta mielestäni hyvinkin järkevän ihmisen pitämään vauvaani nälässä päiväkausia vain sen takia, kun "jokaisen naisen pitää imettää ja kyllä se onnistuu, kun tarpeeksi yrittää..."[/QUOTE]
On kyllä suoraan kuin omasta suustani tuo viestisi, niin samanlainen on minun imetyskokemukseni juuri esikoisen kanssa. Imetys ei siis ottanut onnistuakseen - tai ainakin vauvan paino lähti nousun sijaan laskuun - ja otin sen todella raskaasti. Tuntui, että olin henkisesti jotenkin ihan loppu, mikä ehkä kuulostaa hassulta... Mullakin oli juuri noita "Olen huono äiti"- tuntemuksia ja itkeskelin moneen otteeseen sitä, etten saanut vauvaani ruokittua luonnollisin keinoin. Asiaa ei juuri auttanut se, että lähipiiriin kuuluvat vanhemmat sukulaisnaiset paasasivat, miten se Liisakin imetti lastaan vaikka kuinka kauan ja miten sinä Kerttu et muka saa annettua kylliksi rintaa että se lapsesi kasvaisi ja voi hyvänen aika, kyllähän sitä nyt pitää imettää.
Korvikkeelle sitten siirryttiin, ja kun vauva alkoi saada riittävästi ravintoa ja vatsansa täyteen, alkoivat omatkin negatiiviset tuntemukset korvikkeen antoa kohtaan hiljalleen väistyä. Loppujen lopuksi olin yksinkertaisesti iloinen siitä, että tuollainenkin vaihtoehto on olemassa ja että vauvani tosiaan ravintoa saa, kasvaa ja voi hyvin - vaikka sitten korvikkeellakin.
Nyt tässä toista lastani odottelen (esikoinen pian vuoden ikäinen) ja imetysasiat on olleet taas mielessä. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi yrittää uudelleen, josko se imetys siitä sittenkin lähtisi rullaamaan... mutta erona nyt sitten se, että olen luvannut itselleni olla stressaamatta vähemmän. Se kun ei ainakaan johda mihinkään. On hienoa, jos imetys onnistuu (ja tosiaan sitä toivon!)- mutta jollei, niin sitten mennään sen mukaan ja annetaan korviketta.
Tässä ketjussa aihe oli toki eri, mutta toisaalta - miksipä tässä ei voisi nyt sitten puhua näistä imetyskokemuksista yleensäkin ja pohdiskella korvikkeen antoa yleensäkin.
