L
lopetus
Vieras
Tyttäreni on nyt 11 kk ja aion aivan lähipäivinä lopetella imetyksen. Olen vähentänyt imetystä muutenkin, nyt kertoja on n. 3 päivässä. Maitoa ei enää tule paljoakaan ja kaiken lisäksi tyttäreni on alkanut puremaan nännejäni oikein antaumuksellisesti jokaisella syöttökerralla, joten se vain antaa lisäpotkua lopettamiselle. Kysymykseni on, että mitä tulee ottaa huomioon? Tyttäreni on tähän mennessä saanut n. 2 dl NAN:ia päivässä (eli yhden purkillisen) rintamaidon lisäksi, joten tuleeko minun nyt lisätä korvikkeen määrää ja kuinka paljon? Tyttö syö tavallista jugurttia ja satunnaisesti muitakin maitotuotteita. Tuntuu kuitenkin, että saa liian vähän maitoa.
Ja toinen kysymys koskee rintoja. Vaikka olenkin imettänyt suhteellisen vähän viime aikoina, niin rintani silti täyttyvät maidosta jos olen vaikka vuorokaudenkin imettämättä. Tiedän, että maidontuotanto laantuu jos en yksinkertaisesti enää imetä, mutta mitä teen rinnoissani olevalle maidolle?
En aio lopettaa imettämistä kuin seinään, aion jättää päiväimettämiset nyt aluksi ja säilyttää iltatissin vielä jonkin aikaa, mutta sitten kun lopullisesti lopetan, niin mitä tapahtuu maidolle joka ""jää"" rintoihin?
En kai voi lypsääkään sitä pois, eikö se aiheuta vain eheytä taas maidontuotannon?