K
Kärsivällisyys loppuu
Vieras
Empä olisi arvannut, miten vaikeaa voi olla imetys. Ensin maito nousi vasta kolmantena päivänä ja sen takia jouduttiin antamaan vastiketta lisänä, kun vauvan paino laski sairaalassa.
Kun maitoa alkoi tulla, siirryttiin täysimetykseen. Imetys aina ollut vähän hankalaa, vauva saa tissiraivareita. Kun imee, imee vain hetken ja nukahtaa. Välillä mennyt paremmin, välillä huonommin.
No, nyt on alkanut syömään entistä huonommin. Imee huonosti hereillä ollessaan, saa vaan tissiraivareita. Ilmeisesti on myös ilmavaivoja, kun itkee välillä siihen malliin ja itku loppuu yhtä nopeasti kuin alkaakin. Väsyneenä syö tissiä parhaiten (oikeastaan ainoa aika, jolloin suostuu hyvin syömään), tuolloin nukahtaa tissille melkein heti. Imee siis vain hetken. Ja kohta herää taas inisemään, syö tissiä hetken, nukahtaa.
Tarjoan tissiä USEIN, ja vähintään aina kun vaikuttaa nälkäiseltä. On tissillä noin puolen tunnin välein, välillä syö hetken, välillä ei suostu syömään lainkaan. Jos en tarjoa, on pitkiäkin aikoja syömättä ja pelkään, että kuolee tuolla tahdilla nälkään. Imetysote on ok, katsottu ihan erillisellä sairaalakäynnillä (jossa siis keskityttiin vain imetykseen sen alkuvaikeuden takia).
Nyt, kaiken hyvän lisäksi minusta tuntuu, että maitoa ei enää tule läheskään niin paljon kuin aiemmin. Pumppaan tissit tyhjäksi vähintään kerran päivässä, yöllä vauva syö pari kertaa (kerran herää syömään, kerran syö yhden maissa ennen nukkumaanmenoa). Elän toivossa, ettei maidontuotanto ole vähentynyt vaan vauva yksinkertaisesti pikaisilla tissikerroilla tyhjentää tehokkaasti tissejä, mutta empä tiedä..
Loppuu kärsivällisyys, imetys aiheuttaa vain pahaa mieltä. Vai että vielä ihana äidin ja lapsen yhteinen juttu..
Neuvoja, kokemuksia?
HALUAN täysimettää.