minä olin kanssa kovassa kuumeessa kun meidän neiti oli pieni ja kyselin silloin että tarttuuko pikku neitiin ´niin minulle sanottiin että ei todennäköisesti tartu että sairastaa sen ns. loisena siinä kun samalla imetät eli saa siitä sinun sairastelusta myös vastustus kykyä eikä meidän neiti tullut kipeäksi vaan sai todella hyvän vastustus kyvyn koska nyt neiti on 8kk ja sairastaa ensimmäistä flunssaansa eikä todellakaan ole pidetty sitä pumpulissa vaan meillä on saanut vierailla ihan koko ajan vaikka olisi joku ollut nuhassa tai yskässä ym. kertaakaan ei ole tarttunut tuttujen lapsi perheiden flunssat paitsi nyt koska imetystä olen vähentänyt jo radikaalisti koska syö paljon jo muuta.
sairasta rauhassa ja imetä mahdollisimman paljon. minäkin luulin ensin että maidon tulo väheni kun oli vähän risamoi mutta hän teki samalla tilausta tulevaan maidon tarpeeseen ja hyvin selvittiin, korvikkeita neiti ei syö vieläkään.