Iltavirkku perhe neuvolatätin hampaissa

  • Viestiketjun aloittaja Tositorkku
  • Ensimmäinen viesti
"Tintti"
Heillä on onneksi koko perhe "samaa sarjaa". Meillä tuotta vaikeuksia, kun yksi joukosta on iltavirkku ja muut aamupeipposia.. Iltavirkku joutuu ikävä kyllä sopeutumaan meidän ja yhteiskunnan rytmiin, mutta helppoa se ei ole..
 
Mun mielestäni tää yhteiskunta on liian aamupainoitteista. Pitäisi olla enemmän valinnanvaraa siitä mihin aikaan "menee ja tulee".

Työni vuoksi herään jo viim. klo 5 aamulla, mutta mieluiten menisin töihin klo 10. Ehkä sitten jonain päivänä kun koulutus on ohi ja lapset ovat muuttaneet pois kotoa.
 
meak
Meillä muu perhe on illanvirkkuja paitsi minä. Sen jälkeen on ollut ihanaa kun hoksasin että voin ottaa sen oman ajan aamulla ennenkuin lapset heräävät (eikä illalla lasten nukahdettua).

Mutta kyllä meillekkin tuli sanomista neuvolassa, jonka johdosta kerroin vain rutiinimme en kellonaikoja milloin mitäkin tapahtuu.
 
  • Tykkää
Reactions: HoitoonVaan
"minä"
Mikäli koko perhe menee samalla tahdilla, sehän on vain hyvä. :)

Tutavapiirissäni vaan on yksi perhe, jossa vanhemmat ovat iltavirkkuja ja heillä on kaksi pientä lasta. Nämä lapset laitetaan nukkumaan yleensä noin kello 10 - 11 aikaan illalla ja he nukkuvat sitten kello 9 - 10 asti aamulla. Ei siinä mitään, mutta kun lapset ovat selvästi jo väsyneitä ennen yhdeksää illalla ja heitä sitten väkisin pidetään hereillä, että aamut eivät ala liian aikaisin. :(
 
"himppu"
Eikös tuo perustu alun alkaen valoisuuden määrään? Ihminen on hereillä valoisalla ja nukkuu pimeällä? Jos luonnossa asuttaisiin.

Nyt meillä on keinovalot ja pimentävät verhot - näinpä jokainen voi määrittää hereillä olo aikansa.
 
"vieras"
Meillä olis vanhemmat illanvirkkuja aamuntorkkuja, mutta työelämä asettaa rajoituksensa. JA se, että lapsemme on päinvastainen; illantorkku aamunvirkku. Herää klo 6 joka armas aamu, joten on pitänyt rytmittää omaa nukkumaan menoaan siltä pohjalta. Haittaa tuo myös minun 3 vuototyö. Ja epäileville; ei auta, vaikka laittas nukkumaan myöhemmin, herää joka tapauksessa aikasin, vain väsyneempänä.
 
Asiaa. :)

Onneksi ei tartte herätä esim 7 aikaan joka aamu. Noustaan tytön kans 9:30-10 välillä yleensä. Nukkuisin mieluusti kyllä tunnin pitempäänki, mut tääki riittää. Alkuun nukuttiin kans sinne puolille päivin.
 
Mä oon aina aamulla myöhässä, ja nautin siitä kun tehessäni lyhennettyä työpäivää voin mennä vasta 9 töihin. Tosin 10 ois mulle vielä mieluisampi! Poika on kanssa iltavirkku, eikä meinaa millään saada pidettyä aamuisempaa rytmiä, vaan aina vapaapäivinä nukkuu pitkään ja valvoo myöhään. Odotan kauhulla talven klo 8 hoitoon viemisiä :/ Onneks pk:ssa saa aamupalan, koska kotona se ei onnistu. Kouluun mennessä vielä kamalampaa.
 
"jii"
Mä olen kanssa iltavirkku. Mikäli se olisi mahdollista, nukkuisin ylhäällä pitkälle yli puolenyön ja nukkuisin pitkään aamulla. Valitettavasti työelämä ei kuitenkaan toimi niin. Täytyy varmaan alkaa harkitsemaan yrittäjyyttä tosissaan.

Nykyisellään yöunet jäävät aina liian lyhyiksi, enkä muutenkaan saa mitään aikaiseksi aamupäivällä. Töissä huomaan selvästi että kun normaali toimistoaika lähenee loppuaan niin alkaa vasta tapahtua, joskus kun olen saanut yksin tehdä jotain omaa projektiani olen tullut töihin vasta klo 11 ja lähtenyt kotiin klo 19. Ilta on mulle paljon tuottaisampaa aikaa.

Olen tästä yhteiskunnan aamurytmisyydestä kärsinyt kouluaikoina, opiskellessa, ja nyt työelämässäkin.
 
Keittiönoita
Me ollaan kans iltavirkkuja koko perhe. Jos vielä tekisin hoitoalan töitä, tekisin luultavasti pelkkää yövuoroa. Aamuvirkkujen maailmassa elämisestä on ollut kuitenkin se hyöty, että me kaikki kolme osaamme myös valvoa useamman vuorokauden yhteenmenoon ja pärjäämme tarvittaessa varsin lyhyellä yöunella, jonka voi nukkua vaikkapa junassa tai lentokoneessa, jos on aamulla aikaisin lähdettävä työmatkalle.

Olen valinnut työn, jossa suurimmaksi osaksi voin ajoittaa työaikani itse. Meidän asiakkaamme työskentelevät 24/7 ja usein he ovat pelkästään tyytyväisiä siitä, että joku asia hoituukin klo 20 illalla eikä heidän tarvitse odottaa seuraavaan aamuun tai perjantain kohdalla maanantaiaamuun. Firmassa on myös aamuvirkkuja ihmisiä, joten pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin juuri näin eli että kaksi iltavirkkua kömpivät sorviensa ääreen usein vasta puolilta päivin ja aamuvirkut kukonlaulun aikaan.
 
"äiti"
Olipas outo neuvolatäti. Eihän kellonajalla ole väliä, jos kenelläkään ei pakkoaikoja. Meillä oli todella monta vuotta tuollainen ihana tilanne, ensin kahdestaan ja sitten lasten kanssa. Neuvoloissa (3 eri paikkakuntaa) tiedettiin meidän rytmi ja pyydeltiin anteeksi, kun lääkäriajat loppuivat jo 10.30, mikä oli meille järkyttävä aika. Puistossa oli tietysti aika hiljaista, kun kömmimme sinne puolenpäivän maissa.:)
Nyt 2 vanhinta on jo koulussa ja rytmi sen mukainen. Illalla nukuttaa, kun aamuisin herätään 7.20. Mutta kesällä taas nautitaan luontaisesta rytmistä.

Kyllä maailmaan rytmejä mahtuu.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Katalin
elämä on ihanaa :)
Tuo kirjoitus oli kuin meidän perheestä :) Yleensä herätään klo 10-11. Itse valvon klo 1 asti yötä, joskus jopa kahteenkin. Lapset menevät nukkumaan klo 21 viimeistään. Mutta en voi sietää mm. aamuaikoja neuvolaan tai yleensäkään mihinkään. Aikaisintaan klo 12 otan vastaan aikoja.
 
"vieras"
Mulle vaan tulee tollasista kirjotuksista mieleen, että eikö kukaan koskaan sano kunnolla vastaan näille neuvolantädeille? Jotkut luulevat olevansa suuriakin auktoriteetteja ja saarnaavat kuin pikkulapselle. Ja ei, minulla ei ole omia lapsia mutta olen niin paljon saanut kuulla näistä. Omalle luonteelle ei vain sovi, että antaisin jonkun neuvolantädin pompottaa miten tahtoo.
 
"sondersson"
[QUOTE="vieras";24578121]Mulle vaan tulee tollasista kirjotuksista mieleen, että eikö kukaan koskaan sano kunnolla vastaan näille neuvolantädeille? Jotkut luulevat olevansa suuriakin auktoriteetteja ja saarnaavat kuin pikkulapselle. Ja ei, minulla ei ole omia lapsia mutta olen niin paljon saanut kuulla näistä. Omalle luonteelle ei vain sovi, että antaisin jonkun neuvolantädin pompottaa miten tahtoo.[/QUOTE]

Mä nyökyttelen kiltisti kaikkeen mitä ne sanoo ja vähän vääntelen asioita siihen malliin että ne sopii niille. Sitten oikeasti tehdään ihan erilailla. Kaikenlaisia kauhutarinoita kuullut miten saa sossut perään jos tekee "väärin", joten ihan varulta teen noin.
 
Keittiönoita
[QUOTE="sondersson";24578153]Mä nyökyttelen kiltisti kaikkeen mitä ne sanoo ja vähän vääntelen asioita siihen malliin että ne sopii niille. Sitten oikeasti tehdään ihan erilailla. Kaikenlaisia kauhutarinoita kuullut miten saa sossut perään jos tekee "väärin", joten ihan varulta teen noin.[/QUOTE]
Mä kans aikoinaan kaikkeen neuvolan terkan juttuun myöntelin vaan jees jees ja tein kuitenkin niinkuin pidin itse parhaana.
 
"Niin"
Alkuperäinen kirjoittaja ZäDäM;24577846:
Kaikki huutaa aina kustannuksista kun puhutaan eri työaikojen toteutuksista. Jos nyt puhutaan iltalisistä ja sen sellaisista, niin niihinkin varmaan olisi keksittävissä joku älykäsratkaisu.
Mun on nyt hiukan vaikea keksiä mikä ois se "älykäs ratkaisu", jolla esim. mun työnantaja pakottais mut oleen illat töissä ilman iltalisiä sen vuoks että aamuntorkutkin pääsis asioimaan. Okei, mun irtisanominen ja jonkun aamuntorkun palkkaaminen tilalle - mutta kukas sitten hoitais ne aamut meitä aamunvirkkuja varten, toinen työntekijä?

Tuplamäärä opettajia aamu- ja iltavuoroon? Kirjastontätejä, virastotätejä, kaupantätejä, postintätejä? Tekemään töitä ilman iltalisiä?

Kerro nyt mikä on se sun älykäs ratkasu jolla vaikkapa koulua pidetään pyörimässä kahdessa vuorossa samoilla kustannuksilla ja samalla henkilömäärällä.
 
"minä"
[QUOTE="Niin";24578296]Mun on nyt hiukan vaikea keksiä mikä ois se "älykäs ratkaisu", jolla esim. mun työnantaja pakottais mut oleen illat töissä ilman iltalisiä sen vuoks että aamuntorkutkin pääsis asioimaan. Okei, mun irtisanominen ja jonkun aamuntorkun palkkaaminen tilalle - mutta kukas sitten hoitais ne aamut meitä aamunvirkkuja varten, toinen työntekijä?

Tuplamäärä opettajia aamu- ja iltavuoroon? Kirjastontätejä, virastotätejä, kaupantätejä, postintätejä? Tekemään töitä ilman iltalisiä?

Kerro nyt mikä on se sun älykäs ratkasu jolla vaikkapa koulua pidetään pyörimässä kahdessa vuorossa samoilla kustannuksilla ja samalla henkilömäärällä.[/QUOTE]

Kyllä se älykkäin / halvin ratkaisu olisi kieltää keinovalo. Kyllä pahinkin iltavirkku alkaisi lopulta torkkua istuttuaan monta tuntia pimeässä. :D
 
Keittiönoita
[QUOTE="Niin";24578296]Mun on nyt hiukan vaikea keksiä mikä ois se "älykäs ratkaisu", jolla esim. mun työnantaja pakottais mut oleen illat töissä ilman iltalisiä sen vuoks että aamuntorkutkin pääsis asioimaan. Okei, mun irtisanominen ja jonkun aamuntorkun palkkaaminen tilalle - mutta kukas sitten hoitais ne aamut meitä aamunvirkkuja varten, toinen työntekijä?

Tuplamäärä opettajia aamu- ja iltavuoroon? Kirjastontätejä, virastotätejä, kaupantätejä, postintätejä? Tekemään töitä ilman iltalisiä?

Kerro nyt mikä on se sun älykäs ratkasu jolla vaikkapa koulua pidetään pyörimässä kahdessa vuorossa samoilla kustannuksilla ja samalla henkilömäärällä.[/QUOTE]
Eihän iltavirkuillekaan makseta mitään ylimääräistä siitä, että joutuvat nousemaan kesken uniensa ja lähtemään töihin. Itse ajattelen niin, että ne iltavirkut, jotka mieluiten tekisivät töitä klo 12-20, eivät oikeastaan kaipaakaan mitään iltalisää, koska tuo ajankohta olisi heille kaikista mieluisin aika tehdä töitä.

Mutta joo, samalla henkilömäärällä ja samoilla kustannuksilla ei onnistu ihan noin vain. Lisäksi esim kouluissa lapset vaihtuvat eikä aamuvirkkujen ja iltavirkkujen määrä pysy samana. Mutta ei tästä nyt ihan kamalan kauaa ole, kun kouluissakin oli vielä aamu- ja iltavuoroja.
 

Yhteistyössä