Iltaohjelma tarhapäivän jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

"utelias"

Vieras
Ihan uteliaisuuttani kyselen, että mitä puuhaatte iltaisin työ&tarhapäivän jälkeen olettaen, että teette ihan tavallista päivätyötä. Meillä on 3v. tyttö tarhassa n. klo 7.45-16.15 ja työmatkojen takia päivää ei pysty lyhentämään. Kotona ollaan n. 16.30. Iltatoimet alkaa 19.30. Yhtenä iltana viikossa meillä on jumppa, mutta muita harrastuksia ei ole. Lapsi nukkuu päiväunet, mutta silti tuntuu, että tuo jumppakin on liikaa. Tai ylipäätään kotoa lähteminen illalla. Tuntuu, että "kaikki muut" ulkoilee vielä koko perheen voimin iltaruuan jälkeen, käydään kirjastossa, uimassa, kylässä, ostoskeskuksessa jne. Kyllä mekin toki välillä käydään jossain ja kesällä ulkoillaan arki-iltaisin, mutta ei kyllä näin syksyllä/talvella. Kavereita käy välillä kylässä, mutta tuntuu ettei tyttö kaipaisi enää heidänkään seuraa tarhan jälkeen. Muutenkin tuntuu, että illan yhteinen aika jää tosi lyhyeksi ja lapsi ei tosiaan haluaisi enää mihinkään lähteä. Päiväkoti ei ole erityisen suuri, ryhmä on rauhallinen ja tyttö viihtyy siellä hyvin, mutta silti hän on illat mieluusti kotona nyhjäämässä.
Onko kellään muulla samanlaista?
 
Mulla on 5-vuotias ja 3-vuotias, eikä näistäkään tää nuorempi kaipaa mitään säpinää päiväkodin jälkeen. Jäädään yleensä hetkeksi ulos kun tullaan kotiin, sen jälkeen ihan normaaleja kotihommia, leikkimistä yms. En mä jaksais itsekään lähteä illalla enää mihinkään, eipä ihme jos ei lapsetkaan jaksa. Esikoinen leikkii yleensä naapurin lasten kans joka ilta, hänellä tulee kuulemma "tylsää" jos ollaan vaan kotona eikä oo leikkikaveria :D

Välillä toki käydään kylässä/meillä käy vieraita, mutta pääsääntöisesti illat on rauhoitettu. Viikonloppuisin, lomilla ja arkivapailla kylästellään enemmän.
 
Itsellä 5v ja 2v ja ei me oikein mtn puuhata päiväkotipäivän jälkeen. Kun päästään kotiin, ensiksi syödään ja sitten ei enää tule lähettyä mihinkään, korkeintaan ollaan omalla pihalla. Tuntuu, ettei pienempi jaksa enää mtn sille päivälle, eriasia on viikonloppuna.
 
Haen pojan 3v8kk 16.00.
Säästä ja muusta tarpeesta riippuen ollaan joko jonkin aikaa ulkona/käydään kaupassa/kirjastossa heti pk:n jälkeen. Syödään siin 17.00 maissa. Sit poitsu kattoo pikkukakkosta, leikkii, auttaa kotitöissä, leikitään myös yhdessä. Iltapala noin 19.00 sit iltapesut yms. ja sänkyyn iltasadun saattelemana noin 20.00.

Harvemmin jaksan enää mihkään lähteä kun ollaan sisälle päästy. Siis nyt kun kylmää ja pimeetä.

Luulen et ihan normia ettei näin pienet kaipaa tarhapäivän jälkeen enää mitään erityisempää äksöniä.
 
Neljä veen kanssa ennen neljää kotona, päivällinen ja sitten kotoilua, kapuassa pari kertaa viikkoon, joskus on vieraita, mutta en suurempia keksi. Kesällä käytiin illalla uimassa. Kuhan saadaan lunta ni omassa pihassa on liukurimäki jossa illalla lasketaan puolituntia-tunti. Syksyllä ei kehtaa oikein mitään kun viikonloppusin vaan
 
No teidän tilanteessa ei varmasti kannata haalia ohjelmaa illalle. Tylsistykää kaikessa rauhassa vaan kun yhteinen aika on noin lyhyt. Sinun tilanteessasi miettisin kyllä osittaista hoitovapaata että sais ees yhen vapaapäivän viikkoon lisää. Inhottavaa jos ei ehdi lasta juuri nähdä.
Meillä lapset on hoidossa 815-15. Ite tuun kotiin monesti vasta lähellä viittä(vien lapset aamulla). Lapset menee yheksän aikoihin nukkumaan ja herää vasta puol kaheksan jälkeen. Mies ulkoilee tai leikkii lasten kanssa kun on hakenut ne tarhasta, ruoan jälkeen(viideltä) ne on jomsen verrannpiristyneitä että jaksvat lähteäkin kävelylelle tai kauppaan tai kirjastoon tai uimaan. Silti ei joka päivä mihinkään lähdetä vaan nysväillään.
 
Meillä sama homma, mulla tyttö kans 3v. Pph:lla on n. klo 8-16. Siellä touhuavat paljon, ulkoilevat aamu- ja iltapäivästä, käyvät kerhossa, jumpassa yms. Tosi toimelias pph siis meillä, ihan huippu :) Illalla ei oteta stressiä, että pitäisi vielä tehdä hirveesti jotain. Useimmiten käväistään ulkona, tai sitten pyörähdetään lähikaupassa, joskus kirjastossa. Sitten vaan kotona leikitään, pelaillaan, katsotaan Pikkukakkonen, yms. Ei meilläkään tyttö kaipaa muuta, kohtuu rauhallinen ja tyytyväinen tapaus. :)

Itsekin joskus miettinyt, että pitäis olla aktiivisempi, mutta mukava kuulla, ettei muillakaan arki-iltaisin ole mitään sen ihmeempää.
 
Lapset kohta 4- ja 5-vuotiaat. Yleensä ollaan kotona rauhassa kaikki arki-illat. Jumppa on kyllä esikoisella kerran viikossa. On heti pk päivä jälkeen ja usein on väsynyt sinne mennessään. Nyttemmin esikoinen on selvästi alkanut kaipaamaan jotain muutakin ohjelmaa kuin kotona olemista ja tänään lähti mun kanssa käymään kaupassa ja sen jälkeen halusi vielä mennä iltakävelylle. Emme siis väkisin mihkään raahaa, mutta jos lapsi/lapset kovasti haluavat, saatetaan jotain tehdä.
 
Meidänlapset haetaan pk:sta matkojen takia vasta lähempänä viittä, menevät 8 .ksi.Hoitoa ei tällä hetkellä ole joka päivä. Me syödään, ja sitten luen lattialla lehteä ja lapset kiipeilevät päälläni. Sitten mennään nukkumaan. Tunnen vahvasti, että töistä väsyneenä parasta, mitä voin lapsilleni antaa, on läheisyys.
 
No mulla on 4v tyttö eikä tehä oikeastaan juur mitään tarhan jälkeen paitsi ulkoilutetaan koira kerran/kahdesti illan aikana,syödään,katellaan ohjelmia,kylvetään ja luetaan iltasatu vapaan leikin lisäksi. Kerran viikossa tytöllä jumppa.
 
miten teillä tulee noin lyhyitä päivä? hoidossa siis. ootte tarhan vieressä töissä? jos mä yksin hakisin ja veisin, ois poika hoidossa 7:15-16:40 Nyt pystytään miehen vuorotyön puitteissa joustamaan, että hän vie tai hakee lyhentäen päivää toisesta päästä..

17 aikaan ollaan kotona, ruvetaan laittamaan ruokaa, syödään, lueskellaan ja touhuillaan kotihommia. kasin paikkeilla iltapalaa, hampipyykkiä ja nukkumaan. ei ulkoilla enää työnpäivän jälkeen, jos ei oo tarvista käydä kaupassa tai jotain
 
No meillä lapsi 2v ja haen töiden jälkeen tarhasta, viimeistään klo 16 ollaan kotona. Heti melkein on päivällinen, jos ei ole valmiina eilisiä niin tehdään ja syödään samantein. Sitten vaan rentoillaan ilta, leikitään, luetaan, joskus (harvemmin talvella) ollaan pihalla ja käydään ehkä kaupassa. Kylästelyä ehkä kerran-åari kuussa työpäivän jälkeen, ne ehtii tehdä viikonloppuisin.

Tosi paljon ollaan illalla vaan yhdessä, se riittää ainakin tässä vaiheessa vallan mainiosti :)
 
Haen lapsen 4,5 hoidosta kolmen ja puol neljän välillä. Yleensä ulkoillaan reilu tunti, sisälle tullaan hiukan ennen viittä syömään. Pikku kakkosen jälkeen ollaan vaan kotona, kerran viikossa jumppa. Lapsi haluaa olla vain kotoan. Kaupassa käy yleensä toinen vanhemmista yksin.
 
miten teillä tulee noin lyhyitä päivä? hoidossa siis. ootte tarhan vieressä töissä? jos mä yksin hakisin ja veisin, ois poika hoidossa 7:15-16:40 Nyt pystytään miehen vuorotyön puitteissa joustamaan, että hän vie tai hakee lyhentäen päivää toisesta päästä..

17 aikaan ollaan kotona, ruvetaan laittamaan ruokaa, syödään, lueskellaan ja touhuillaan kotihommia. kasin paikkeilla iltapalaa, hampipyykkiä ja nukkumaan. ei ulkoilla enää työnpäivän jälkeen, jos ei oo tarvista käydä kaupassa tai jotain

Mulla on sekä työpaikka että päikky 1 km sisällä kodista. Lisäksi sekä mulla että miehellä on joustava työaika, eli toinen vie ja toinen hakee -> lapsilla tulee lyhyemmät päivät. Valittiin asunto tältä perältä just sen takia, että normiarki on mahdollisimman helppoa :)
 
[QUOTE="Jenis";27430236]Mulla on sekä työpaikka että päikky 1 km sisällä kodista. Lisäksi sekä mulla että miehellä on joustava työaika, eli toinen vie ja toinen hakee -> lapsilla tulee lyhyemmät päivät. Valittiin asunto tältä perältä just sen takia, että normiarki on mahdollisimman helppoa :)[/QUOTE]

Sama meillä :) Jos olis molempien oltava töissä klo 8-16, niin hoitopäivät venyisivät heti pari tuntia pidemmiksi.
 
miten teillä tulee noin lyhyitä päivä? hoidossa siis. ootte tarhan vieressä töissä? jos mä yksin hakisin ja veisin, ois poika hoidossa 7:15-16:40 Nyt pystytään miehen vuorotyön puitteissa joustamaan, että hän vie tai hakee lyhentäen päivää toisesta päästä..

17 aikaan ollaan kotona, ruvetaan laittamaan ruokaa, syödään, lueskellaan ja touhuillaan kotihommia. kasin paikkeilla iltapalaa, hampipyykkiä ja nukkumaan. ei ulkoilla enää työnpäivän jälkeen, jos ei oo tarvista käydä kaupassa tai jotain

Meillä miehen kanssa molemmilla liukuva työaika; mies vie aamulla 7.30-8 ja minä haen 15-15.30. Matkaa tarhaan 4km, mutta on työmatkan varrella. :)
 
miten teillä tulee noin lyhyitä päivä? hoidossa siis. ootte tarhan vieressä töissä? jos mä yksin hakisin ja veisin, ois poika hoidossa 7:15-16:40 Nyt pystytään miehen vuorotyön puitteissa joustamaan, että hän vie tai hakee lyhentäen päivää toisesta päästä..

17 aikaan ollaan kotona, ruvetaan laittamaan ruokaa, syödään, lueskellaan ja touhuillaan kotihommia. kasin paikkeilla iltapalaa, hampipyykkiä ja nukkumaan. ei ulkoilla enää työnpäivän jälkeen, jos ei oo tarvista käydä kaupassa tai jotain

Mies menee töihin seitsemäksi. Minä oon töissä 8:45. Mies pääsee siis töistä klo 1445 ja minä n 1615(mulla on työaika vaan 7,5h) oon sitten kotona 1645 kun matkoihin menee se puol tuntia. Molemmilla on siis joustava työaika ja sen vuoksi tämä järjestely on mahdollinen, oman työpaikan valitisin sen perusteella että nuomtyöajat onnistu, täytyy miettiä muuta kunhan lapset on isompia.
 
3 ja 5v. töiden jälkeen lapset jää yleensä ulos, ite tuun tekemään ruuan ja menen sitten seuraksi ulkoilemaan. käydään syömässä. sitten joko ulos tai halliin autoja rassailemaan. yleensä meillä on jo töistä tullessa muutama kaveri odottamassa kahvien kanssa iltaisin riittää seuraa ja vilskettä välillä liikaakin
 
Ulkoilevat siis kaksistaan? Noin pienet lapset. Miksi?
miksi eivät? ja et osannut sisäistää ilmeisesti lukemaasi koska olin kirjoittanut meneväni tekemään ruuan ja hieman sen jälkeen mainitsin että usein meitä jo odottaa kavereita kun tulemme kotiin...

mutta kyllä lapsemme saavat olla myös keskenään ulkona jonkin aikaa jos tilanne vaatii, ei ole sen ihmeellisempi asia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Yhteistyössä