Iltalehti väitti rokottamattomien koronapotilaiden vieneen kaikki yliopistosairaalan tehohoitopaikat. Väitteessä ei perää! Te 🐑🐑🐑:t uskoitte tuon

vierailija
En uskonut uutista silloin, mutta en myöskään ole ap:n kaltainen hörhö. Vaikea sanoa kumpi ääripää oli haitallisempi pandemian aikana, mutta ainakin nyt pandemian jälkeen rokotekriittiset aiheuttavat enemmän haittaa propagandallaan. Ei mene kauaa kun Suomessakin taas kuolee lapsia tuhkarokkoon. Todennäköisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

JSN:n päätöksestä: "Päätoimittajan mukaan syystalven 2021 aikana koronakeskustelu kääntyi yhä enemmän siihen, miten koronasta oli tullut rokottamattomien epidemia. Vaikka tauti levisi myös rokotettujen suomalaisten keskuudessa, sairaalahoitoon joutui pääasiassa rokottamattomia. Koska erilaisia koronarajoituksia on perusteltu lähinnä sairaanhoitokapasiteetin riittävyydellä, sillä, miten paljon hoidettavana on nimenomaan rokottamattomia suomalaisia, on suuri yhteiskunnallinen merkitys."

Ja juuri tuon alleviivatun kohdan takia oli ja on oleellista pysyä totuudessa ja tarkastaa tiedot ennen niiden julkaisemista. Aika uskomatonta, että uutislehden päätoimittajalla oli pokkaa antaa tuollainen vastaus.
 
vierailija
Aah, on hienoa kun en antanut tuupata hätäsesti kasattuja k- :jä, joissa mitälie elohopeaa ja grafiittia ym ym

Eikä koronaa edelleenkään
Kyllä niistä on löytynyt vaikka mitä muutakin kun grafeenia. Siellä C-19 -rokotetietokannassa joskus kattelin, että oli reilusti yli 200 erilaista koktailia kiertämässä maailmalla. Näitähän tekee vieläkin moni valmistaja ja jokaisella saa olla omat litkunsa niissä. Tuo rokote on "uusi" eli vielä kokeellinen, joten lainsäädäntö ei niihin pure. Niihin voisi teoriassa laittaa vaikka puhtaaseen suolaveteen lillumaan lasia, asbestia, hiiren paskaa ja mätää yliajetun raadon ruumiinnestettä. Toki ei kokeelliseen rokotteeseen ei ihan mitä vain voikaan laittaa.

WHO:n tietokannasta pystyy selaamaan rokottee(n/t) ottaneiden saaneita oireita/kuolemia.
Kirjoita hakusanaksi: covid-19 vaccine
 
vierailija
vierailija
.
Minullakin nolla
'c0vid19-shottia'.
[Tämä ei ole aloitukseni].
.
Näitä asioita;
hämäryyksiä
ja hybridiuutisointeja
selvitellään after
math-hengessä vielä
kymmeniä
vuosia, totesi pro
medikaali lähipiiristäni.
.
Päätin jo heti pandemian
alussa, etten
teräväpäisenä realistina
osallistu Daddy Pfizerin
ihmisråttakokeisiin.
.
Suokaa anteeksi karkeahko
sanavalinta..
.
Perheenjäsenilleni
[äiti, isä, veli] en ole
filosofioitani tuputtanut,
vanhempani ovat yhden
C-piikin aikanaan
ottaneet ainakin,
sen tiedän.
Piikittömyys oli minun
oma valintani.
.
 
  • Rakkaus
Reactions: Setis. ja Lispetti
vierailija
.
Minullakin nolla
'c0vid19-shottia'.
[Tämä ei ole aloitukseni].
.
Näitä asioita;
hämäryyksiä
ja hybridiuutisointeja
selvitellään after
math-hengessä vielä
kymmeniä
vuosia, totesi pro
medikaali lähipiiristäni.
.
Päätin jo heti pandemian
alussa, etten
teräväpäisenä realistina
osallistu Daddy Pfizerin
ihmisråttakokeisiin.
.
Suokaa anteeksi karkeahko
sanavalinta..
.
Perheenjäsenilleni
[äiti, isä, veli] en ole
filosofioitani tuputtanut,
vanhempani ovat yhden
C-piikin aikanaan
ottaneet ainakin,
sen tiedän.
Piikittömyys oli minun
oma valintani.
.
Mitenkäs kilttimiehen vaimo tai käly?
Sairastitte ainakin yhden koronan.
 

Yhteistyössä