Ilmoitettiin lastensuojeluun...

  • Viestiketjun aloittaja huolestunut
  • Ensimmäinen viesti
o
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen ihmetellyt, kun välillä tuntuu, että tällä palstalla OSAN ajatus on, että mihinkään ei saisi puuttua ja kaikki on ihan ok. Lapset saa olla keskenään, vanhemman on ok (jatkuvasti) karjua lapsille ja kaikkien pitäisi vain sulkea silmänsä... Hienoa ap, että teit ilmoituksen! Liian harvoin ihmiset puuttuvat mihinkään. Puuttuminen on lapsista välittämistä. Voi että itsekin toivoisin, että omaan lapsuuteeni JOKU olisi puuttunut. Kaikki tiesivät, mutta kukaan ei välittänyt...
Niinpä. Ja tuo "juttele äidin kanssa ensin" - miksi ihmeessä, jos laiminlyönti on näin selvää? Tämmöisessä tapauksessa on parempi että lastensuojelu tekee sen juttelun.

Ja vaikka ei olisi täysin varmaa tietoa lapsen laiminlyönnistä, vaan hyvin perusteltu epäilys, voi tehdä ilmoituksen. Kunhan kertoo ilmoituksessa että kyseessä on epäily, ei tieto, ja kertoo perusteet. Ilmoittamatta jättäminen on surullista.
 
ÄITI MYÖS
oletko antanut lapsille ruokaa kun ovat pyytäneet ja asiat noin kamalasti kerran ovat? Älkää nyt hyvänen aika niitä halauksia lähetelkö ihmiselle joka ei ole voinut kertaakaan lapsille mitään antanut, kytännyt vaan..
 
o
Alkuperäinen kirjoittaja dooooo:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Bitch:
Mites noi eri isät tähän liittyy?
Ja mistä tiedät ettei ole saanut koko päivässä ruokaa?
Taidat tarkasti seurata naapuriperheen elämää.... kyylä?
No hyvä että jotkut seuraa muutakin kuin omaa napaansa. Sä arvatenkin et puuttuisi mitenkään lasten hätään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miilo:
Alkuperäinen kirjoittaja Miili:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen nähnyt 1 ja 3 vuotiaat ulkona ja vanhemmat sisällä

Oliks ne meidän lapset? Mä en oo kovin hätänen noiden lasten suhteen =) .
no odota vaan pian teidänkin lapsista tehdään ilmoitus, pidä parempaa huolta 1vee.... huh-huh
No en usko että kukaan meistä ilmoitusta tekee =) .
 
k
hyvä että teit ilmoituksen. ja te äidit ja isät tai kuka vaan niin jos näät epäkohtia niihin on puututtava, ilmoitus lastensuojeluun.
jos itse ummistat silmäsi kauheuksilta olet yhtä paha kuin se joka sitä tekee
 
Joo näitä oli jo mun lapsuudessani, tosin ei siitä kauan ole.. Äiti heitti muksut aamulla ulos, pisti vesipullon postilaatikkoon niille. Kotiin ei saaneet mennä kun äiti siivos tms, kyllä sillä jotain vikaa päässä muutenkin oli. Nää lapset tuli aina meidän muiden oville vinkumaan vessaan ja mehua ja millon mitäkin. illalla 10 aikaan muistan kun kattelin ikkunasta (ite jo nukkumassa) kun nää vieläkin pyöräili pihalla. Kyllä ne 11-12 mennessä sisälle otettiin ja seuraavana päivänä uudestaan ulos. Ja olivat tuttuja lastensuojelulle mutta ei siihen muutosta tullut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ms:
Siis annatteko te teidän 1- ja 3-vuotiaiden ulkoilla pihalla ILMAN aikuisen valvontaa? Siis oman talon takapihan voin vielä ymmärtää jos se on aidattu, mutta EI missään muuten!!
En ilman valvontaa, mutta en mä itse välttämättä ulkona ole.

Ja ei, en ala aitaamaan kokonaan tämän kokoista tonttia. Mulla on ihan riittävästi rahaa kiinni noissa puoli tonttia kiertävissä sähkölangoissa.
 

Yhteistyössä