U
"ulkopuolinen"
Vieras
Olen eräässä hoitolaitoksessa työelämävalmennuksessa niin kauan että pääsen takaisin opiskelemaan. Teen siellä kaikenlaista, mutta en saa tietenkään tehdä hoitotyötä. Muuten kyllä osallistun kaikenlaiseen, virikkeisiin, siivoukseen yms. Saan rahaa ruhtinaalliset 9e päivä plus työttömyyskorvauksen. Haluan silti tehdä työtä vaikken tästä paljoa saakaan, koska mitä ihmettä tekisin kotona kaiket päivät kun lapset jo isompia.
Suurin osa porukasta on ihan kivoja, mutta välillä huomaan, että minua ei huomioida ollenkaan esimerkiksi kahvipöydässä, jutellaan vaan sisäpiirin juttuja. Monasti olen myös huomannut, että työpanostani ei arvosteta koska en voi tehdä raskaita hoitotöitä, tuntuu kuin vähän pidettäisiin minua sellaisena turhanpäiväisenä. Lisäksi joudun kysymään neuvoja aika paljon, koska minulle annetaan tehtäviä, joihin ei opasteta, kuten esimerkiksi jonkun uuden tietokoneohjelman käyttö. Silloin tuntuu kuin olisin maan matonen kun joudun häiritsemään hoitajia. Tekisi mieli vaihtaa paikkaa, mutta ei mulla ole enää kuin 4kk tuolla paikassa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?