Ilman sitä surullisenkuuluisaa "Erilaiset äidit" jaksoa, oliskohan näitä puheita lapsilisien ym karsimisesta tullut?

"sasa"
Eikä se paskasakki tajua, että typerillä jutuillaan typerästä elämänasenteestaan kusevat vain omaan (yhteiskunnan kustantamaan) murokuppiinsa. Kun valtion- ja maailmantalous on mitä on, niin kohta alkaa kirves heilumaan erilaisissa sosiaalisissa tulonsiirroissa.

Itse en olisi koskaan, ikuna, milloinkaan kehdannut suoraan sanoa, että työt eivät oikein hotsita, vaan mieluummin keskittyy pirttiviljelyyn. Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Kai?
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka. ja Minuli
"vieras"
Kyllä tämä on ollut agendalla jo aiemminkin. Mm. VATTin tarkasteluissa, ja onhan esim. vanhempainrahan pakkojakamisesta (6+6+6) ollut keskustelua aiemminkin. Enemmän kuin tukiin ja niiden oletettuihin väärinkäyttöihin tämä liittyy työurien pidentämiseen, työmarkkinoilla aktiivisesti mukana olevan väestönosan lisäämiseen ja muuhun kansantaloudelliseen keskusteluun.
 
Khimaira
Esim. viisilapsisella perheellä lapsilisien poistaminen tekisi aikamoisen loven käytettävissä olevaan rahaan...

Se on helppo huudella että lapsilisät pois vaan, jos on sellaiset tulot että pärjää vaikka puolivuotta kokonaan töitä tekemättä säästöillä tai voi vaikka palkata kotiin hoitaja + siivoajan siksi aikaa kun tekee osa- aikatyötä..

Se on kyllä ihan ymmärrettävää että jos lapsilisää ei oikeasti tarvitse ( jos todella voi laitttaa lapsilisät aina säästötilille, niin onko se tarpeen...), niin onko se silloin tarpeen maksaakaan? Mutta millainen olisi tuloraja lapsilisille...Varmaan sellainen että vain työttömät, tms. saisivat sen.
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka.
[QUOTE="sasa";27528806]Eikä se paskasakki tajua, että typerillä jutuillaan typerästä elämänasenteestaan kusevat vain omaan (yhteiskunnan kustantamaan) murokuppiinsa. Kun valtion- ja maailmantalous on mitä on, niin kohta alkaa kirves heilumaan erilaisissa sosiaalisissa tulonsiirroissa.

Itse en olisi koskaan, ikuna, milloinkaan kehdannut suoraan sanoa, että työt eivät oikein hotsita, vaan mieluummin keskittyy pirttiviljelyyn. Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Kai?[/QUOTE]
Se on kyllä totta, että ihan kaikkea ei tarvis julkisuudessa toitottaa, vaikka se omien korvienvälissä tosi hyvälle jutulle tuntuukin ;)
 
"sasa"
[QUOTE="vieras";27529322]eikö sekin vaikuta talouteen jos ihmisillä ei ole varaa kuluttaa? saman arvoista se köyhänkin raha on.[/QUOTE]

Mutta mutta. Jonkun pitää ensin tienata sitä rahaa, että voisi tulonsiirroilla antaa muille kulutettavaksi. Nyt on kassa ollut tyhjä jo vuosikausia ja maamme on ottanyt syömävelkaa. Kuten muuallakin on tehty ja nyt ei oikein enää kenelläkään ole mitä lainata.

Vai mistä ajattelit ottaa rahaa tulonsiirtoihin, jos kukaan ei ensin valmista mitään myytävää muualla maailmaan, josta sitä rahaa saa?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;27528667:
Lapsilisät leikkuriin vain — Henri Heikkinen Tuossakin blogissa suora lainaus ko. Jaksosta. Tuli vaan mieleen, että mikä vaikutus sillä jaksolla on ollut, näihin viimeaikaisiin leikkuupuheisiin?! Antoihan se jakso aika raadollisen kuvan, etuuksien ja tukien väärinkäytöstä.
Noh, minusta siinä ei tukia väärinkäytetty, kukaan ei huijannut ketään etuuksien saamiseksi.
 
"Vieras"
[QUOTE="sasa";27529398]Mutta mutta. Jonkun pitää ensin tienata sitä rahaa, että voisi tulonsiirroilla antaa muille kulutettavaksi. Nyt on kassa ollut tyhjä jo vuosikausia ja maamme on ottanyt syömävelkaa. Kuten muuallakin on tehty ja nyt ei oikein enää kenelläkään ole mitä lainata.

Vai mistä ajattelit ottaa rahaa tulonsiirtoihin, jos kukaan ei ensin valmista mitään myytävää muualla maailmaan, josta sitä rahaa saa?[/QUOTE]

No mutta eihän täällä oikeastaan enää valmistetakaan mitään. Eikä ns. kunnantyöt tuo sitä rahaa valtionkassaan.
 
minusta
sepä onkin huvittava juttu. Voimme keskittyä viennin nostoon vaikka kuinka paljon mutta köyhimmät köyhtyvät. Vaikka saisimme BKT:n nousuun, ei se tarkoita että olisimme lisänneet hyvinvointia oikeasti vaan saatammekin aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa ja runnoa sellaisia rakenteita, joilla meidän olisi mahdollista tuottaa itsellemmekin jotain perustaa - talouskasvunkin kannalta. Ja meillä alkaa olla niin tyhmää sakkia rikkaissa ja köyhissä, että tulevaisuus on pelottava.
 
"sasa"
[QUOTE="Vieras";27529447]No mutta eihän täällä oikeastaan enää valmistetakaan mitään. Eikä ns. kunnantyöt tuo sitä rahaa valtionkassaan.[/QUOTE]

Olisikohan älyttömillä tulonsiirroilla ja älyttömän kokoisella julkisella sektorilla jotain tekemistä sen kanssa, että kassasta paistaa pohja?

Ja jotkut tolvanat puolustelevat yhteiskunnalta saamiaan tukia, että "maksanhan minä niistä veroa kuten muutkin tulonsaajat...
 
haloo
En oikein ymmärrä miten syntyvyyden säännöstely auttaisi meidän talouteen kun tulevaisuuden taloudessa meillä on liian vähän työkykyisiä ihmisiä, kun huoltosuhde alkaa olla sellainen, että vanhuksia on suurin osa. Me nyt vaan tarvistemme lapsia Suomeen.
 
"Vieras"
Ja se nyt on ihan kukkupuhetta, ettei Suomessa tai muualla maailmassa olisi rahaa ja varallisuutta. Ruokaakin on yllinkyllin, sitä haaskataan esim Suomessa mielettömät määrät.
Kyllä nämä talouden alas ajajat ovat ihan muut kuin köyhyysrajalla elävät.
Maailmantaloutta manipuloivat juuri ne, jotka maailmanvarallisuutta hallitsevat ja ihan omaan pussiinsa sen tekevät.
 
huussisiivooja
Meillä on saavutettu huolenpitoa yhteiskunnassa, jota ei voi jatkaa, ellemme halua keksiä uusia keinoja jakaa hyvinvointia. Jotkut eivät usko että hyvinvoinnin jakaminen olisi juttu jolla tuottavuuteenkin voidaan vaikuttaa juuri ilmiömäisesti, mutta itse uskon että juuri tässä on toivomme. Huolehdimme toisistamme - talouskasvu tulee siitä, kun parannamme koko aika tarkoituksenmukaisia asioita. Pelko ja syrjiminen ovat uhkia, ja sellainen keskustelun ilmapiiri tässä on. Emmekö näe vaihtoehtoja? Missä mielikuvitus on? Menikö halu välittää, kun rupesi pelottamaan? Meiltä tosiaan puuttuu suunta jos näin on. Emme silloin ole hyvien ratkaisujen tiellä.
 
"sasa"
En oikein ymmärrä miten syntyvyyden säännöstely auttaisi meidän talouteen kun tulevaisuuden taloudessa meillä on liian vähän työkykyisiä ihmisiä, kun huoltosuhde alkaa olla sellainen, että vanhuksia on suurin osa. Me nyt vaan tarvistemme lapsia Suomeen.
Mutta kun olisi suotavaa, että ne lapset saisivat elantonsa omilta vanhemmiltaan. Ja että ne omien vanhempien elättämät lapset menisivät aikanaan töihin, että voisivat elättää lapsensa.
 
En oikein ymmärrä miten syntyvyyden säännöstely auttaisi meidän talouteen kun tulevaisuuden taloudessa meillä on liian vähän työkykyisiä ihmisiä, kun huoltosuhde alkaa olla sellainen, että vanhuksia on suurin osa. Me nyt vaan tarvistemme lapsia Suomeen.
Joo tarvitaan lapsia Suomeen, mutta me tarvitaan niille lapsille työssäkäyviä vanhempia, jotka omalla esimerkillään opettaa sit niille lapsille, että käydään töissä jne. Me ei tarvita sellaisia lapsia, jotka vanhempien esimerkistä jää kotiin, nostamaan niitä vähenenviä etuuksia, ja pykäämään lisää lapsia.
 
"suru"
Kyllä minua loukkaa se, että joidenkin sanotaan "pyykkäävän lapsia". Siis eivät tule omilla tuloillaan toimeen. Se on ongelma minusta, koska se alentaa heidän omanarvontuntoaan ja jossain kohtaa täytyy olla ongelma, koska he eivät voi toteuttaa yhteisössä inhimillisiä pyrkimyksiään ja tavoitteitaan, joita meillä jokaisella on. Jos meillä on syrjäytyneiden ihmisten joukko, miten voimme ratkaista tätä ongelmaa oikeasti? Ajamalla kadulle nämä ihmiset? Ottamalla lapset pois vai kuolkoot koko perhe nälkään ja kylmään? Vai huolehtikoon joku muu jos sattuu kiinnostamaan, ei ole minun ongelmani?
 

Yhteistyössä