IL listasi miesten 11 SALAISUUTTA - uskotko nämä :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hhh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hhh

Vieras
1. Himoitsemme (muita naisia) useita kertoja päivässä

Miehet tiirailevat muita naisia eivätkä voi sille mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat jättämässä kumppaninsa. Pikemminkin kyse on kuin tutkasta, jota on mahdoton saada pois päältä.

2. Käymme harrastuksissa, jotta saamme olla rauhassa

Kun mies lähtee kavereidensa kanssa pelaamaan esimerkiksi golfia, reissun tarkoituksena ei ole pelaaminen. Hän haluaa vain pois kotoa ja hengähtää hetken vaimon ja lasten ulottumattomissa.

3. Sitoutuminen pelottaa, naimisiinmenon jälkeenkin

Nuoret miehet eivät unelmoineet asettumisesta aloilleen mukavan tytön kanssa ja yhdessä vanhenemisesta. Ehei, he haaveilivat pakkomielteisesti siitä, kuinka monta Britney Spearsiä muistuttavaa naista saavat kaadettua ennen 30 ikävuotta. Vie muutaman vuoden - tai vuosikymmenen - ennen kuin nämä haavekuvat katoavat.

4. Rahan ansaitseminen saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi

Yli 7.4 miljooonassa amerikkalaisperheessä vaimo tienaa puolisoaan enemmän. Puolisoaan paremmin ansaitsevien naisten määrä on lähes tuplaantunut sitten 80-luvun alun.

Miehet sanovat, että naisten palkkojen kehitys on hieno asia, mutta laskevat luikuria. Miestä syö, jos vaimo tai puoliso ansaitsee häntä enemmän.

5. Nautimme nikkaroinnista, vaikka usein intämme vastaan

Miehistä on palkitsevaa kunnostaa ja korjata jotakin, mikä ilman heitä pysyisi rikkinäisenä. He puuhastelevat mielellään miettimistä ja käden taitoja vaativien asioiden parissa.

6. Pidämme siitä, että naiset huolehtivat meistä

Mutta samaan aikaan miehet pelkäävät, että vaimo alkaa muistuttaa liikaa äitiään.

7. Rakastamme sinua joka vuosi yhä enemmän

Mies ihastuu vaimoonsa vuosi vuodelta yhä enemmän. "Vei vuoden ennen kuin aloin arvostaa vaimoani muistakin ansioista kuin siitä, että seksi oli mahtavaa. Hänen ajatuksenjuoksuaan aloin ymmärtää vasta, kun olimme olleet kolme vuotta naimisissa", eräs haastateltava kuvaa suhteen kasvua.

8. Emme oikein ymmärrä mistä puhut

Kun nainen haluaa puhua syvällisesti parisuhteesta miehen kanssa, mies nyökkäilee ja myötäilee. Todellisuudessa hän ei useinkaan tajua mistä nainen puhuu.

9. Olemme kauhuissamme, kun astut rattiin

Kun nainen pyytää auton avaimia, kovakin mies murenee pelkästä pelosta. Hän yrittää kertoa asian diplomaattisesti, mutta todellisuudessa pelkää henkensä puolesta.

10. Toivomme pysyvämme parikymppisinä

Miehet muistelevat mielellään aikaa, jolloin elämä oli huoletonta. Parikymppisenä saa anteeksi monia sellaisia asioita, joita ei enää nelikymppisenä katsota läpi sormien.

11. Antakaa meille tuuma liikkumavapautta ja saatte elinikäisen kumppanin

Jos nainen sallii miehensä typerät pokeri-illat ja rohkaisee häntä lähtemään yksin matkalle, mies on siitä ikuisesti kiitollinen.

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200904239463809_lz.shtml
 
Onko himoitseminen ja tiirailu samoja asioita? =)


1. Himoitsemme (muita naisia) useita kertoja päivässä
Miehet tiirailevat muita naisia eivätkä voi sille mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat jättämässä kumppaninsa. Pikemminkin kyse on kuin tutkasta, jota on mahdoton saada pois päältä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppi81:
Niin säälin minäkin :)...mutta ei sitä naistenkaan tutkaa saa pois päältä...eli tutka on päällä muiden miesten suhteen ;)

Eli säälitte siis kaikkia miehiä? Meille miehille on aivan selvää ja hyväksyttävää, että olemme tuollaisia. Paitsi ne 2 prosenttia, jotka ovat nyhveröitä tossukoita ta naismaisia. Naiset elävät jossain unimaailmassa täydellisestä prinssistä haaveillen, eivätkä ymmärrä mitä testosteroni miehelle tekee. Emme tietenkään voi paljastaa kumppanillemme millaisia olemme, koska parisuhteesta ei silloin tulisi mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isojorma:
Kohta 7 on niin totta. Olin exän kanssa 20 vuotta ja joka päivä huomasin rakastavani häntä enemmän

Ai ihan totta!? =)
Mä aattelin että se jotenki "tasottuu" se rakkaus ajan myötä, siis ei vähene vaan lujittuu mutta kuitenkin arkistuu. (onko se ees sana? :D)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärsäpärstäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja huma huta:
Emme tietenkään voi paljastaa kumppanillemme millaisia olemme, koska parisuhteesta ei silloin tulisi mitään.

:laugh:

höpönlöpön. Mutta tossa jutussa nyt ei ollut mitään yllättävää edes. Varmaan palkitsevaa näpytellä tollaisia artikkeleja työkseen :laugh:

no mutta kyllä mulle on yllätys ettei mies halua vakiintua vaan haaveilee jostain kaunottarien kaatamisesta - mahdollisimman monen tietenkin
 
Allekirjoitan nämä täysin tai osittain oman mieheni perusteella.

Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
1. Himoitsemme (muita naisia) useita kertoja päivässä
Miehet tiirailevat muita naisia eivätkä voi sille mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat jättämässä kumppaninsa. Pikemminkin kyse on kuin tutkasta, jota on mahdoton saada pois päältä.

2. Käymme harrastuksissa, jotta saamme olla rauhassa
Kun mies lähtee kavereidensa kanssa pelaamaan esimerkiksi golfia, reissun tarkoituksena ei ole pelaaminen. Hän haluaa vain pois kotoa ja hengähtää hetken vaimon ja lasten ulottumattomissa.


4. Rahan ansaitseminen saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi

Yli 7.4 miljooonassa amerikkalaisperheessä vaimo tienaa puolisoaan enemmän. Puolisoaan paremmin ansaitsevien naisten määrä on lähes tuplaantunut sitten 80-luvun alun.

Miehet sanovat, että naisten palkkojen kehitys on hieno asia, mutta laskevat luikuria. Miestä syö, jos vaimo tai puoliso ansaitsee häntä enemmän.

5. Nautimme nikkaroinnista, vaikka usein intämme vastaan

Miehistä on palkitsevaa kunnostaa ja korjata jotakin, mikä ilman heitä pysyisi rikkinäisenä. He puuhastelevat mielellään miettimistä ja käden taitoja vaativien asioiden parissa.

6. Pidämme siitä, että naiset huolehtivat meistä

Mutta samaan aikaan miehet pelkäävät, että vaimo alkaa muistuttaa liikaa äitiään.

7. Rakastamme sinua joka vuosi yhä enemmän

Mies ihastuu vaimoonsa vuosi vuodelta yhä enemmän. "Vei vuoden ennen kuin aloin arvostaa vaimoani muistakin ansioista kuin siitä, että seksi oli mahtavaa. Hänen ajatuksenjuoksuaan aloin ymmärtää vasta, kun olimme olleet kolme vuotta naimisissa", eräs haastateltava kuvaa suhteen kasvua.

8. Emme oikein ymmärrä mistä puhut

Kun nainen haluaa puhua syvällisesti parisuhteesta miehen kanssa, mies nyökkäilee ja myötäilee. Todellisuudessa hän ei useinkaan tajua mistä nainen puhuu.


11. Antakaa meille tuuma liikkumavapautta ja saatte elinikäisen kumppanin

Jos nainen sallii miehensä typerät pokeri-illat ja rohkaisee häntä lähtemään yksin KALASTUS- matkalle, mies on siitä ikuisesti kiitollinen.

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200904239463809_lz.shtml

:D :laugh: :heart: :xmas:
 
1. Himoitsemme (muita naisia) useita kertoja päivässä

En.

2. Käymme harrastuksissa, jotta saamme olla rauhassa

Joskus jokainen tarttee omaa vapaa-aikaa. Naisetkin.

3. Sitoutuminen pelottaa, naimisiinmenon jälkeenkin

Jollain tavalla ellei ole ihan varma tunteistaan.

4. Rahan ansaitseminen saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi

Aivan sama tienaako nainen enemmän kunhan laskut ja muut kulut tulee hoidettua eikä tarvitse syödä loppukuusta makaroneja.

5. Nautimme nikkaroinnista, vaikka usein intämme vastaan

Ehkä se työn aloittaminen on vaikeampaa, mutta lopulta huomaamme nauttivamme siitä?

6. Pidämme siitä, että naiset huolehtivat meistä

Pidän kyllä tiettyyn pisteeseen asti.

7. Rakastamme sinua joka vuosi yhä enemmän

Joo no eikö yleensäkin alkuhuuman jälkeen joko rakkaus syvenee tai erotaan?

8. Emme oikein ymmärrä mistä puhut

No vielä olen ymmärtänyt syvällisemmätkin parisuhdeanalyysikeskustelut.

9. Olemme kauhuissamme, kun astut rattiin

No jos ei mennä ihan hesan keskustaan niin en ole kauhuissani.

10. Toivomme pysyvämme parikymppisinä

No aika usea varmaan toivoo tuota. Itse hyväksyn vanhenemisen, koska samalla näen poikanikin kasvavan. Varmaan ilman lasta haluaisin itsekin olla se parikymppinen.

11. Antakaa meille tuuma liikkumavapautta ja saatte elinikäisen kumppanin

Olen samaa mieltä. Exä oli ensimmäiset vuodet todella mustasukkainen enkä päässyt lähikauppaankaan yksin. Kun se helpottui ajan myötä niin oli paljon helpompi olla siinä suhteessa.

 
Voin hyvin kuvitella ettei monet naiset usko tai halua uskoo että noi pitää paikkansa myös heidän omien miestensä kohdalla. Ja tiiän ettei monet sellaset miehet uskalla myöntää et ne pitää paikkansa, ku vaimot on just niitä hulluja pirttihirmuja.
Mutta totta ne on, ja mikäs siinä, tollasia miehet vaan on :) Jos ei sitä kestä niin voi vaihtaa suuntautumista ;D
 
Öö, miten noi "salaisuudet" eroavat naisten vastaavista?? Kyllä minäkin esim. "tiirailen" muita miehiä, en haluaisi vanheta, harrastan koska en jaksa olla kotona koko aikaa, haluan ansaita rahaa sitten kun en ole enää kotona jne. Oikeastaanhan noi kaikki pätee myös minuun!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vaimo:
Voin hyvin kuvitella ettei monet naiset usko tai halua uskoo että noi pitää paikkansa myös heidän omien miestensä kohdalla. Ja tiiän ettei monet sellaset miehet uskalla myöntää et ne pitää paikkansa, ku vaimot on just niitä hulluja pirttihirmuja.
Mutta totta ne on, ja mikäs siinä, tollasia miehet vaan on :) Jos ei sitä kestä niin voi vaihtaa suuntautumista ;D

Peesi.
 

Yhteistyössä