Ikuisuusongelma parisuhteessa ei vaan ratkea! Ero?

[Mitäs nyt]

En jaksa enää stressata. Hyvä liitto alkaa muuttua huonoksi, ja ihan turhaan! Liitto on jo pitkä,yli 10 vuotta.
Anteeksi sekava teksti,en halua kirjoittaa tunnistettavasti.

Ikuisuusongelma on tämä; MINUN mielestäni ensisijaisesti hoidetaan lapset ja kotiasiat+ tietenkin työt. Toissijaisesti tehdään jos aikaa jotain jää,esim.harrastukset.
Mies ei vaan tajua. Ei millään. Hän voi kevyesti haalia itselleen harrastuksia ja ylimääräisiä hommia moneksi viikoksi, ja lapset odottavat isää kotiin.. Minäkin toivon joskus hengähdystaukoa omista hommistani, mutta nekin ovat minuutin tarkalle laskettu. Tänään sain 10 minuuttia lastenhoitoapua ennen kuin mies taas juoksi pois kotoa. Kotihommia ei tee mitään.
Äsken tuli mullakin jo itku.
Päätin että nyt loppuu mulla asian stressaaminen! Yöunetkin jo häiriintyvät kun mietin että mitä mies seuraavaksi lupaa ja kenelle.

Jos mulla loppuu yrittäminen, liitto ei liene montaa kuukautta kestä kasassa.
Mutta täytyykö aina vain minun yrittää?
KIELSIN ottamasta nyt lisähommia (josta siis ei palkkaa tule penniäkään). KIELSIN,koska meillä on liian kiire. Mies soitti kuitenkin ja kertoi että oli ottanut sen homman tehtäväkseen. Eikä ole mikään pikkuasia,ainakin 3-4 päivää sitä tekee jos tekee yötämyöten.

 

[piffff]

Ymmärrän todellakin. Silloin kun meidän nyt murrosikäiset lapset olivat ihan pieniä, minun mieheni teki tuota samaa, vuosikaudet. Hän oli todella vähän harrastustensa vuoksi lastensa seurassa. Seurauksena on, että hän on vieläkin lapsilleen aika etäinen, jos heillä on asiaa, he turvautuvat yleensä minuun.
En voi ymmärtää, miten joku on valmis jättämään puolisonsa yksin pyörittämään arkea, ihan harrastusten vuoksi.
Minulla on välillä vieläkin vaikeuksia antaa anteeksi noita vuosia. Uuvuin silloin itsekin ja sairastuin krooniseen unihäiriöön, kun hoidin öisin valvovia lapsia yksin.

 

[Puuhippa]

Mä kokisin tuon tilanteen kunnioituksen puutteena ja sitä en hyväksyisi sekunttiakaan.

 

["mimmi"]

Ymmärrän todellakin. Silloin kun meidän nyt murrosikäiset lapset olivat ihan pieniä, minun mieheni teki tuota samaa, vuosikaudet. Hän oli todella vähän harrastustensa vuoksi lastensa seurassa. Seurauksena on, että hän on vieläkin lapsilleen aika etäinen, jos heillä on asiaa, he turvautuvat yleensä minuun.
En voi ymmärtää, miten joku on valmis jättämään puolisonsa yksin pyörittämään arkea, ihan harrastusten vuoksi.
Minulla on välillä vieläkin vaikeuksia antaa anteeksi noita vuosia. Uuvuin silloin itsekin ja sairastuin krooniseen unihäiriöön, kun hoidin öisin valvovia lapsia yksin.

Voitkos tuota selvemmin sanoa!
Miksei mies kasvakkaan aikuiseksi lasten myötä, vaan luistelee alati vastuusta millä lie verukkeella?
Todellakin kypsyin itse tuollaseen miehen kuvatukseen ja pistin pihalle! Paljon helpompaa olla yh, kun ei tarvi kokea kroonista vitutusta siitä, et homma pyörii kokoajan mun harteilla! Kun on yh, ei tervi edes olettaa, et ois joku välittävä aikuinen, joka seisoo rinnalla.

Pari vuotta olin yh, kunnes löysin ihanan miehen. Nyt oltu yhdessä jo 12-vuotta. Mun kohdalla vaihto todellakin kannatti!

 

[piffff]

[QUOTE="mimmi";29984486]Voitkos tuota selvemmin sanoa!
Miksei mies kasvakkaan aikuiseksi lasten myötä, vaan luistelee alati vastuusta millä lie verukkeella?
Todellakin kypsyin itse tuollaseen miehen kuvatukseen ja pistin pihalle! Paljon helpompaa olla yh, kun ei tarvi kokea kroonista vitutusta siitä, et homma pyörii kokoajan mun harteilla! Kun on yh, ei tervi edes olettaa, et ois joku välittävä aikuinen, joka seisoo rinnalla.

Pari vuotta olin yh, kunnes löysin ihanan miehen. Nyt oltu yhdessä jo 12-vuotta. Mun kohdalla vaihto todellakin kannatti![/QUOTE]

Teit ihan järkevän ratkaisun. On jotenkin helmpompaa olla virallisestikin yh kuin että vuodesta toiseen odottaa, että toinen alkaa kantaa vastuuta. Ja niin on edes mahdollista löytää aikuinen vastuullinen mies. Tunnen useamman pariskunnan, jossa nainen on lähtenyt siksi, että ei enää jaksanut yksin pyörittää palettia.

Meillä mies nuorimman kohdalla on alkanut vähitellen ottaa vastuuta enemmän. Suostuin kolmannen lapsen hankintaan sillä ehdolla, että en joudu häntäkin yksinäni hoitamaan. Se ei silti korvaa vahinkoa, joka isompien poikien kohdalla on tapahtunut. Mietin vain, millaisen jäljen tuollainen isäsuhde heihin on jättänyt. Ja on myönnettävä, että olen vähän kateellinen sellaisille naisille, joiden mies on hoitanut tuon asian kiitettävästi. :/

 

[aaapee]

Jos emme olisi yhdessä, ensimmäisenä myytäisi tämä talo, jossa on aivan liikaa remontoimista ja lämmittämistä Nyt pyöritän kaikkea yksin,ja se on nimenomaan mies joka haluaa talon pitää!
Ihanaa saada edes vähän ymmärrystä joltain...Kavereille soittelin juttukaverin puutteessa mutta kaikilla oli meno päällä..

 

[aaapee]

Minäkin olen kateellinen muille
Muuten meis on hyvä, mutta liekkö saanut kotoa vähän erilaisen mallin parisuhteesta? Anoppi teki kaiken yksin ja appiukko rillutteli naisissa.
Oma mies ei sentään petä onneksi.

 

["mimmi"]

Oletko ap yrittänyt vakavissaan keskustella miehesi kanssa ongelmasta? Oletko sanonut, että olet lähellä katkeamispistettä? Onko teillä vielä tunteita toisianne kohtaan? Onko tahtoa jatkaa yhdessä?

Koska mun oma kokemus on se, että vuosien venymisen ja turhien keskustelunavauksien seurauksena, mulla meni tavallaan kerrasta pinna poikki ja päätin, et se on ero NYT! Mun tunteet silloista miestä kohtaan olivat täysin kuolleet. Tuntui, kuin hän olisi ollut joku ärsyttävä kämppis, joka vaan sotkee ja jättää kaiken mulle.

Olin jo aikaa sitten mennyt sen rajan yli, jolloin vielä olisi voinut yrittää jollain pariterapialla asioita korjata.Olin useasti yrittänyt puhua miehelleni, mutta hän aina torppasi keskustelun.
Kun sitten se pinna paloi lopullisesti ja hänkin sen tajus, et oon tosissani eroamassa, niin hätähän siinä hänelle tuli. KUIN paksukallosia miehet voi OIKEESTI olla?
Hänelle mieliks suostuin yhdesti käymään pariterapiassa, mut se terapeuttikaan ei suositellut meille jatkoa, koska se näki musta heti, ettei paluuta enää ole.
Se terapia toimi siinä vaiheessa lähinnä siihen, et mun miehenki oli helpompi hyväksyä ero.

Eli menkää saman pöydän ääreen ja kerrot mikä on tilanne. Kysykää nuo alussa olleet kysymykset itseltänne. Jos on tahtoa ja rakkautta, niin silloinhan ei oo liian myöhäistä yrittää korjata asioita!

 

[aaapee]

Mimmillä hyviä pointteja. Jotenkin tuli nyt raja vastaan,enkä halua edes keskustella enää miehen kanssa. Olen yrittänyt aiemmin, mutta mies alkaa aina syyttää minua kaikesta, ja tulee räjähtävä riita.

Tuli kotiin ja alkoi tehdä mulle niitä kuuluisia ´palveluksian´ että lepyn. Mitä väliä niillä oikeasti on,jos suhteen tila on tämä?