M
Mitäs nyt
Vieras
En jaksa enää stressata. Hyvä liitto alkaa muuttua huonoksi, ja ihan turhaan! Liitto on jo pitkä,yli 10 vuotta.
Anteeksi sekava teksti,en halua kirjoittaa tunnistettavasti.
Ikuisuusongelma on tämä; MINUN mielestäni ensisijaisesti hoidetaan lapset ja kotiasiat+ tietenkin työt. Toissijaisesti tehdään jos aikaa jotain jää,esim.harrastukset.
Mies ei vaan tajua. Ei millään. Hän voi kevyesti haalia itselleen harrastuksia ja ylimääräisiä hommia moneksi viikoksi, ja lapset odottavat isää kotiin.. Minäkin toivon joskus hengähdystaukoa omista hommistani, mutta nekin ovat minuutin tarkalle laskettu. Tänään sain 10 minuuttia lastenhoitoapua ennen kuin mies taas juoksi pois kotoa. Kotihommia ei tee mitään.
Äsken tuli mullakin jo itku.
Päätin että nyt loppuu mulla asian stressaaminen! Yöunetkin jo häiriintyvät kun mietin että mitä mies seuraavaksi lupaa ja kenelle.
Jos mulla loppuu yrittäminen, liitto ei liene montaa kuukautta kestä kasassa.
Mutta täytyykö aina vain minun yrittää?
KIELSIN ottamasta nyt lisähommia (josta siis ei palkkaa tule penniäkään). KIELSIN,koska meillä on liian kiire. Mies soitti kuitenkin ja kertoi että oli ottanut sen homman tehtäväkseen. Eikä ole mikään pikkuasia,ainakin 3-4 päivää sitä tekee jos tekee yötämyöten.