Eli mihin voi verrata synnytyskipuja?Tai kuvaile niitä........ eka oli mulla sektio eli en tiedä oikeasti muuta kun pari päivää pientä supistelua kun koittivat käynnistää.Ja tää toinen nyt mennyt hyvin raskaus eli koitetaan pyrkiä alatie.........kaikki kiinnostaa siitä :/ pelottaa,jännittää..........
ikuisuus kysymys synnytyskivuista
- Viestiketjun aloittaja kirsuli
- Ensimmäinen viesti
Ei sitä voi kuvata mihinkään. Kipu on tosiaan ihmisestä kiinni. Mulla oli suuri kipukynnys ennen ensimmäistä synnytystä ja tänä päivänä mä en edes kestä nipistämistä. Kehoon on jäänyt ns. kipumuisti.eikä se parane koskaan.
Jos jotenkin pitäis kuvata on näin että se tuntuu samalle kun sun kehoa yritettäisiin repiä kahtia kiduttamalla. :ashamed:
Mut tosiaan näin MINÄ sen koin, onnea sinulle synnytylkseen se menee varmasti hienosti! :heart:
Jos jotenkin pitäis kuvata on näin että se tuntuu samalle kun sun kehoa yritettäisiin repiä kahtia kiduttamalla. :ashamed:
Mut tosiaan näin MINÄ sen koin, onnea sinulle synnytylkseen se menee varmasti hienosti! :heart:
En oo eläissäni semmoista kipua tuntenut mutta se mikä siinä on jännää että samantien ku se vauva on ulkona niin kipu katoaa.
Mua pelotti ja jännitti kans tosi paljon ennen synnytystä ja tottahan se on että käyhän se ihan helkutin kipeää mutta sen kyllä kestää, kivunlievityksetki on nykyään niin hyvät. Luomuna en ois kyllä ruvennut moiseen..
Ja toisin kuin Porschella, musta tuntuu että kestän kipua nykyään paljon paremmin, tulee aina verrattua siihen synnytykseen. Mitkään mahakivut yms. ei tunnu enää missään ku muistaan sen supistusten kivun. Mut joka päivä ne unohtuu enemmän ja enemmän, mulla reilu 2 kk synnytyksestä ja nyt oisin jo valmis toisen tekemään =)
Mua pelotti ja jännitti kans tosi paljon ennen synnytystä ja tottahan se on että käyhän se ihan helkutin kipeää mutta sen kyllä kestää, kivunlievityksetki on nykyään niin hyvät. Luomuna en ois kyllä ruvennut moiseen..
Ja toisin kuin Porschella, musta tuntuu että kestän kipua nykyään paljon paremmin, tulee aina verrattua siihen synnytykseen. Mitkään mahakivut yms. ei tunnu enää missään ku muistaan sen supistusten kivun. Mut joka päivä ne unohtuu enemmän ja enemmän, mulla reilu 2 kk synnytyksestä ja nyt oisin jo valmis toisen tekemään =)
Mullakin oli enimmäisen synnytyksen jälkeen (joka oli muuten luomu synnytys) sellainen olo että kestän tästä lähin mitä vaan. Toiseen synnytykseen meninkin luottavaisin mielin mutta sen jälkeen meni itseluottamus ja kipukynnys laski samantien nollaan. Se mikä sen aiheutti olen päätellyt itse sen että ihmisellä on varmaan tietty raja kestää kipua mutta mulla se täyttyi silloin. 
Ja kolmashan on tulossa reilun kolmenviikon päästä sektiolla.
Ja kolmashan on tulossa reilun kolmenviikon päästä sektiolla. Yhdyn edellisiin, ei voi verrata mihinkään. Mutta kummasti olen jo unohtanut kaiken sen kivun nyt kun synnytyksestä 5kk. Pahimpia olivat supistukset juuri ennenkuin epiduraali sitten vei kaikki kivut. Ponnistusvaiheessa ainut mikä sattui oli epparin leikkaaminen Mutta musta tuntuu että kyllä siinä tilanteessa sitten nainen kun nainen kestää aikamoista kipua, vaikka suhteellista onkin
Mutta musta tuntuu että kyllä siinä tilanteessa sitten nainen kun nainen kestää aikamoista kipua, vaikka suhteellista onkin mulla oli ekan synnytyksen supistukset ihan eriluokkaa kuin toisen. Ekan supistukset olivat heti kivuliaat ja tulivat tiheästi ja kestivät kauan. Toisen synnytiksen supistukset alkoivat kivuttomilla ja viimeisen tunnin aikan muuttuivat "kivuliaiksi" vaikka eivät ekaan synnytykseen verrattuna olleet edes kivuliaita.
Avautumisvaiheen kivut olivat hirveitä, mutta siedettäviä. Siitä huolimatta, että kestin niitä ensin ilman mitään ja sitten ilokaasun voimin. Niistä kuitenkin tiesi, että ne kestävät vain tietyn ajan (noin 1,5min) ja sitten taas helpottaa.
Ponnistusvaihe oli jotain sellaista, mitä ei voi edes kuvitella. Sellaista kipua en todellakaan olisi voinut arvata olevan! Pelkäsin, että taju lähtee ja pyörryn (oli lähellä), voimat olivat aivan loppu eivätkä kivut poistuneet edes supistusten välissä. Aivan kauheaa! Kauhea pelko jäi ponnistusta kohtaan. Minulla siis pitkä ponnistusvaihe, isokokoinen vauva, iso episiotomia, repeämä jne. Pitkään meni, että pystyin edes puhumaan synnytyksestä ilman itkemistä. :'(
Mutta kuten täälläkin on käynyt ilmi, kivut ovat yksilöllisiä. Toisilla ponnistusvaihe on nopeasti ohi eikä satu juuri lainkaan.
Ponnistusvaihe oli jotain sellaista, mitä ei voi edes kuvitella. Sellaista kipua en todellakaan olisi voinut arvata olevan!
Pelkäsin, että taju lähtee ja pyörryn (oli lähellä), voimat olivat aivan loppu eivätkä kivut poistuneet edes supistusten välissä. Aivan kauheaa! Kauhea pelko jäi ponnistusta kohtaan. Minulla siis pitkä ponnistusvaihe, isokokoinen vauva, iso episiotomia, repeämä jne. Pitkään meni, että pystyin edes puhumaan synnytyksestä ilman itkemistä. :'( Mutta kuten täälläkin on käynyt ilmi, kivut ovat yksilöllisiä. Toisilla ponnistusvaihe on nopeasti ohi eikä satu juuri lainkaan.
Alkuperäinen kirjoittaja kirsuli:
Mullakin odotettavissa iso vauva
[/quote]Älä pelkää sitä että on tulossa isokokoinen vauva. Pää sieltä kuitenkin ensimmäisenä ulos tulee eikä niiden koossa oo kovin suuria eroja. Ja voi ne lääkäritkin erehtyä, mulle sanottiin koko ajan että reilusti yli 4 kiloinen vauva tulossa mutta sit tulikin 3880 ja 52cm. Eli saattaa olla myös pitkä vauva tulossa eikä mitenkään "leveä" tms.
Hyvin kaikki menee, osaavissa käsissä olet
:hug:
Ei voi verrata mihinkään kipuun. ENsimmäisessä oli vielä sellaset kivut, että ne just ja just kesti. Toisella ajattelin et pärjään ilokaasulla, ja katin latvat. Epiduraalia en epäröinyt hetkeäkään siinä vaiheessa kun lapsi alkoi oikein urakalla laskeutumaan ja paikat aukemaan. Avautumisvauhti oli hurja, siinä ei enää kroppa pysynyt mukana. Supistukset tuli niin tiheästi ja voimakkaina etten ehtinyt rentoutua ollenkaan. Kohta koko kroppa oli ihan krampissa ja joka supistuksella tuli eräänlainen vasovagaalinen reaktio, eli verenpaine laski kovasta kivusta ja silmissä alkoi sumentua ja päässä pyörryttää. Lihaskrampit laukesivat vasta kun epiduraali vaikutti kunnolla ja sen jälkeen olin kuin taivaassa ja pystyin keskittymään itse synnytykseen. Ponnistusvaihe on ollut kaikkein helpoin ja mennyt nopeasti molemmilla.
Esikoista synnyttäessäni kipu ei päässyt missään vaiheessa yli sietorajan, koska sian kaiken mahdollisen kipulääkkeen sairaalassa ollessani ( esikoinen teki tuloaan kaksi vuorokautta)...pelkäsin ponnistusvaiheen kipua ja sain siihen välilahanpuudutuksen (pudendus) eikä 54min ponnistuskaan sattunut hirveästi.
Kuopus tulikin maailmaan siskoaan paljon nopeammin ja sain tuntia ennen tytön syntymää epiduraalin, joka ei juurikaan auttanut kipuihin, mutta nopeutti kyllä synnytystä. Pyysin myös tälläkertaa välilihan puudutuksen ja 7min ponnistus ei tehnyt kipeetä ollenkaan.
Kuopuksen jälkeen oli kyllä pari päivää kipeitä jälkisupistuksia.
Kuopus tulikin maailmaan siskoaan paljon nopeammin ja sain tuntia ennen tytön syntymää epiduraalin, joka ei juurikaan auttanut kipuihin, mutta nopeutti kyllä synnytystä. Pyysin myös tälläkertaa välilihan puudutuksen ja 7min ponnistus ei tehnyt kipeetä ollenkaan.
Kuopuksen jälkeen oli kyllä pari päivää kipeitä jälkisupistuksia.
Muakin vähän jännittää mutta oon pyrkiny ajatteleen että se synnytys kuitenkin loppuu joskus ja se synnytys aika,vaikka oiskin pitkä, on kuitenkin tosi lyhyt aika kun vertaa vaikka odotus aikaan tms.. ja sitten oon myös tsempannu itseäni sillä että kipuun ei ole kukaan koskaan kuollu, että hengissä siitä selviää vaikka mikä olis!
Synnytin ilokaasun ja vyöhyketerapian voimin.
Supistuksista neljä oli kipeitä mutta ei mitenkään "taju lähtee"-kipeitä.(ootin kipeämpiä..)
Ponnistusvaihe kesti 20 min ja se oli niin kuin ois isoa korkkiruuvia pukannu ulos. Kaikenkaikkiaan mulle synnytys jäi positiivisena kokemuksena mieleen. Aikaa siitä on reilu 3 viikkkoa,epparikin on parantunut tosi hyvin.
Supistuksista neljä oli kipeitä mutta ei mitenkään "taju lähtee"-kipeitä.(ootin kipeämpiä..)
Ponnistusvaihe kesti 20 min ja se oli niin kuin ois isoa korkkiruuvia pukannu ulos. Kaikenkaikkiaan mulle synnytys jäi positiivisena kokemuksena mieleen. Aikaa siitä on reilu 3 viikkkoa,epparikin on parantunut tosi hyvin.
Mulla käynnistettiin eka. Sain epiduraalin ja sen takia avautumisvaihe oli helppo . Ponnistusvaihe taas ihan tuskaa, sitä kesti jotain 20-25 min.
Tää toka taas...kerittiin olla sairaalassa yhteensä vajaa 1,5h. Sain kohdunkaulapuudutteen ja ilokaasua. Avautumisvaihe oli ihan p.....stä ja ponnistus paljo paljo helpompi ku ekalta; kesti 10min ja ei revenny yhtään vaikka vauva oli paljo isompi ku eka!
Et ei se koko aina sitä kerro kuin helppo tai vikee synnytys on!
Neuvolassa sanottiin ku pelkäsin tota isoo kokoo, et jos eka on tullu normaalisti alakautta, ni toinen saa olla melkeen kuin iso vaan ja silti mahtuu ihan hyvin tulemaan! ...vai oliko sulla eka sektio.....
Tää toka taas...kerittiin olla sairaalassa yhteensä vajaa 1,5h. Sain kohdunkaulapuudutteen ja ilokaasua. Avautumisvaihe oli ihan p.....stä ja ponnistus paljo paljo helpompi ku ekalta; kesti 10min ja ei revenny yhtään vaikka vauva oli paljo isompi ku eka!
Et ei se koko aina sitä kerro kuin helppo tai vikee synnytys on!
Neuvolassa sanottiin ku pelkäsin tota isoo kokoo, et jos eka on tullu normaalisti alakautta, ni toinen saa olla melkeen kuin iso vaan ja silti mahtuu ihan hyvin tulemaan! ...vai oliko sulla eka sektio.....
Mulla taas kivut oli kuin tosi kovat menkkakivut. Sellaista kuumaa poltetta keskivartalossa, ei tuntunut selässä ollenkaan. Kaikki meni tosi nopeesti, enkä ehtinyt saada mitään kipulääkkeitä. Mutta ei se ollut ollenkaan niin kamalaa kuin luulin. Ponnistusvaihe oli pahin, koska siinä tuntui pullistumista ja kiristämistä. Samalla ponnistaminen kuitenkin auttoi supistuskipuun.
Synnytyksestä selviät kyllä. Luota kätilöihin ja pyri tekemään kuten käsketään =) Kaikilla se synnytys ei ole kamalaa. Se on niin yksilöllistä. Mä luulin omaavani matalan kipukynnyksen.
Synnytyksestä selviät kyllä. Luota kätilöihin ja pyri tekemään kuten käsketään =) Kaikilla se synnytys ei ole kamalaa. Se on niin yksilöllistä. Mä luulin omaavani matalan kipukynnyksen.
Mä kuulun taas niihin, jotka ei oo kokenu kauheen kovia kipuja kummassakaan kahdesta synsnytyksestä, vaikka koen kipukynnykseni olevan alhainen.
Esikoisesta pyysin saada kaiken mahdollisen kivunlievityksen koska pelkäsin kipua. Sainkin mm.epiduraalin ja pudenduspuudutuksen, jotka helpottikin kovasti ja itse ponnistusvaihekkaan, joka kesti 54min ei tuottanut tuskaa.
Kuopuksesta selvisin pitkälle ilman mitään kipulääkkeitä, vasta kaksi tuntia ennen tytön syntymää sain kohdunkaulan puudutuksen joka ei auttanut YHTÄÄN ja pyysin epiduraalin, joka ei myöskään tälläkertaa auttanut hirveesti. Pudenduksen muistin pyytää tälläkin kertaa, jottei ponnistaminen sattuisi.
Onhan mulla siis kipuja ollut, kun lääkettä olen pyytänyt, mutta ei niin kovia kipuja, ettenkö sitä uudestaan kestäisi tai että olis traumoja jäänyt.
Pudendusta suosittelen kaikille
Esikoisesta pyysin saada kaiken mahdollisen kivunlievityksen koska pelkäsin kipua. Sainkin mm.epiduraalin ja pudenduspuudutuksen, jotka helpottikin kovasti ja itse ponnistusvaihekkaan, joka kesti 54min ei tuottanut tuskaa.
Kuopuksesta selvisin pitkälle ilman mitään kipulääkkeitä, vasta kaksi tuntia ennen tytön syntymää sain kohdunkaulan puudutuksen joka ei auttanut YHTÄÄN ja pyysin epiduraalin, joka ei myöskään tälläkertaa auttanut hirveesti. Pudenduksen muistin pyytää tälläkin kertaa, jottei ponnistaminen sattuisi.
Onhan mulla siis kipuja ollut, kun lääkettä olen pyytänyt, mutta ei niin kovia kipuja, ettenkö sitä uudestaan kestäisi tai että olis traumoja jäänyt.
Pudendusta suosittelen kaikille
Eräs ystäväni sanoi kerran mielestäni erittäin hyvin ja osuvasti, että synnytys tuntuu samalta kuin yrittäisit pas...taa jalkapalloa! Ja aika pitkälti siltähän se tuntuu! Riippuu tietysti paljolti siitä, millaiset kivunlievitykset on käytössä. Itellä toisen syntyessä en ehtinyt saamaan mitään muuta kuin ilokaasua ja tuntui siltä kuin repeäisin kahtia!! Silloin päätin, että ei enää ikinä tänne!! Mut taas sitä ollaan raskaana..onneksi naisen mieli on niin unohtavainen näissä asioissa..
Ja aika pitkälti siltähän se tuntuu! Riippuu tietysti paljolti siitä, millaiset kivunlievitykset on käytössä. Itellä toisen syntyessä en ehtinyt saamaan mitään muuta kuin ilokaasua ja tuntui siltä kuin repeäisin kahtia!! Silloin päätin, että ei enää ikinä tänne!! Mut taas sitä ollaan raskaana..onneksi naisen mieli on niin unohtavainen näissä asioissa.. Yhden lapsen olen synnyttänyt, ja synnytys käynnistyi ihan yhtäkkiä lapsiveden menolla. Ja vedet kun menee, niin supistukset yleensä voimistuvat. Puolen tunnin päästä vesien menosta supistukset olivat niin hurjia, että kiemurtelin sairaalan tuolissa (vauvalta otettiin sydänkäyrää ja minun toivottiin istuvan) ja voivottelin kovaan ääneen. Siitä puoli tuntia ja huusin kuin hyeena. Ei sillä kivulla ollut mitään tekemistä menkkakipujen kanssa, se on vaan järjettömän kokonaisvaltaista ja massiivista tunnetta. Siihen osaa kuitenkin suhtautua ihan erilailla kuin "turhaan" kipuun. Ponnistusvaihe oli mielestäni vähemmän kivulias, mutta melkoisen uuvuttava vaihe.