Toggle sidebar

Ikäerosta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jälleen..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
J

jälleen..

Vieras
Moikka!

Miten suurempi ikäero on vaikuttanut teidän suhteeseenne pitemmällä tähtäimellä? Lapsen hankinnassa?

Itse olen 23-vuotias, mies 36. Ikäeroa siis 13 vuotta. Ollaan seurusteltu nyt vuosi ja kaikki sujuu varsin mallikkaasti. Haaveissa oma koti ja perhe, eli suunnitelmissa vankasti yhteinen tulevaisuus. Ikäero ei missään vaiheessa ole ollut tapetilla ongelmana.
Välillä heikkona hetkenä kuitenkin mietin tulevaisuutta. Tuntuu että jos meinaamme hankkia lapsia, ne tulisi saada mahdollisimman nopeasti, ettei iskä ole ihan ikäloppu.. (kuulostaa naurettavalta, mutta kaikkia ajatuksia pyörii mielessä=)

Olisi mukavaa kuulla ylipäänsä kokemuksia muiden suhteista ja niiden kulusta, siis niiden joilla ikäeroa on vähän enemmän.
-Jenni
 
Noniin, minun mies on 36, ja minä olen 26. Eli 10 vuotta.
Minä olen filosofoinut asian niin, että lasten kannalta isän ikä ei ole mitään muuta kuin plussaa, jos on hyväluonne, eikä sellainen jäärä, joka puhuu nuijasodasta ja esi-isien kunniasta keinutuolista käsin, eikä älyä nykyajan elämästä mitään. Mutta mistään metusaalemistahan ei vielä puhuta kolmevitosten kohdalla.
Alle 30 v mies ei ole vielä mies, vaan poika.
Jos ajatellaan muuten isän ikää esim. sen kannalta, että jäävätkö lapset puoliorvoiksi, kun isä saa hätslaakin eli sydärin siinä 40-50 tienoilla, niin yhtähyvin voi ajatella, että nuorimies jolla näyttämisenhalu on kova voi kuolla jo seuraavana päivänä lapsen syntymästä jonkun moottoriajoneuvon avustuksella, venäläistä rulettia pelaten tai muulla tavoin. Ethän sinä itsestäkään voi mennä takuuseen, ettei joku aja sinua liiskaksi kadulla ihan milloin vain.

Ja, se on sitten aikanaan lapsen ihan ikioma synti, jos häpeää harmaahapsista vanhempaansa. Äiti valitsee isän, ja jos se ei lapsia miellytä niin lähtekööt sitten sinne missä on parempi olla, kunhan kykenevät :)

Kyllä se on niin, että äitini, ja kaikki lapsia tehneet naiset ketä tunnen, siunailevat menemään, että olisipa heidän miehensä jotenkinkaan vanhempi ja viisaampi ollut kun lapsia tehtiin. Nää naiset on saanu kasvattaa lasten lisäksi miehensä, se ei ole ollenkaan niin tavatonta.

Onnittelen sinua itseäsi vanhemman miehen valinnan johdosta lämpimästi. Se on kuule varmasti painonsa arvoinen kultaa, ja ei ole niin kärsimätön elämässä yleensäkään, eikä lasten kanssa.

Ja huomattavaa on se, että monet yli 30-v miehet puhelee siihen tyyliin, että eivät ole VIELÄ valmiita isäksi...eli mitenkähän siis on kakskymppisten laita? Ei ne taida joutaa edes vastaamaan kysymykseen, kun pleikkari ja kaverit ja kalja kutsuu. Tai joku muu kotkotus, niin kauan että itse tuntevat että on sen aika.

Ole vaan iloinen, jos se miehesi pysyy kahdella jalalla vielä seuraavat 20 vuotta, niin hyvin ehdit tekemään lapsia.
Mies sitäpaitsi ei ole minkään arvoinen parisuhtessa, ellei hänestä ole kumppaniksi. Jos hänestä siihen on, niin kaikki muukin kyllä hoituu, ja lapset rakastaa vanhempiaan jos heitä hyvin kohtelee, eikä rupea pahoittelemaan ikäänsä eikä pelkäämään elämää etukäteen.

Piä kiinni siitä, ainakin jos se on yhtään niin mukava kuin tuo minun oma ""äijä"" :)
 
semmoinen vinkki vielä, että miehellä on taipumus elää nuorena kuin viimeistä päivää, ja alkaa sitten vanhana ajattelemaan viimeistä päivää. Eli vanhemmalla miehellä on huoli terveydestä, ja lapset ovat hänen perintönsä maailmalle, ja kaikki hänen aikaansaannoksensa, jotka nuorena olivat kovin tärkeitä, saavat nyt uuden merkityksen vasta perheen kautta. Siitä on hyötyä, koska syvällisiä ja elämään ja kuolemaan liittyviä asioita miettivä mies ottaa perheensä tosissaan ja vakavasti, eikä harrasta mitään viikon mittaisia kioskilla käyntejä tai turhaa uhkapeliä parisuhteen ja perheen onnen kustannuksella. Eli hyvä siitä tulee, kun on harkinta pelissä myös miehellä.
 
Minulla ja miehelläni on kymmenen vuotta ikäeroa, olen päälle parikymppinen ja hän päälle kolmikymppinen. Olen pohtinut tismalleen samaa kuin ap!:) Nimittäin lasten tekemistä... Olen aina itse ajatellut, että jos lapsia joskus haluan, en päälle kolmikymppisenä ala niitä enää edes yrittämään, on toimittava aiemmin;) Nyt vaan elämä on mennyt eteenpäin, ja tunnen itseni vielä kovin ""epäkypsäksi"" lasten hankintaan. Maagiseen kolmeenkymmeneen on vielä aikaa kuutisen vuotta, mutta entä jos haluasinkin kolme lasta... Hoppu tulisi, olenkin antanut itselleni armon aikaa lisää muutaman vuoden... Mutta se kyllä pelottaa, että jos joskus lapsia mieheni kanssa hankin, alkaa hän olla jo aika ""vanha"". Oma isäni oli 30-v kun synnyin, ja maailman paras isä. Mutta kun nuorin sisaruksistani syntyi, oli hän jo lähes neljänkymmenen. Ei hän vieläkään tunnu vanhalta, mutta jotenkin vaan pelottaa, jos oma mies nelikymppinen kun lapsen saanti ajankohtainen.
Onhan niitä monia pareja, joissa molemmat esim. 42 kun esikoislapsi syntyy, mutta jotenkin tuntuu hassulta, että isä alkaa olemaan eläke iässä kun lapsi menee rippikouluun...
Kuten ap:kin, olen miettinyt että lasten aika voisi siis olla kohta. Eräs asia mikä minua myös pelottaa (vaikka myös minä voin sairastua, tai vaikka jäädä auton alle tmv!) on se, että jos mieheni sairastuu tmv. ja jään yksin lasten kanssa:( Olen aina halunut kolme lasta, mutta nyt taidan olla valmis tyytymään kahteen... Jotenkin ajattelen, että yhden tai kahden kanssa vielä EHKÄ pärjäisin hyvin yksinkin, mutta kolme olisi jo liikaa... Tai lähinnä jos miettii asunnon kokoa, vaate-ruoka- ymv- kuluja. Tiedän että tälläisen pohtiminen on NIIN naurettavaa, mutta ajatuksilleen ei voi mitään
Monet ihmiset ovat sanoneet, ettei miehestäni huomaa hänen ikäänsä, vaikuttaa nuoremmalta ymv. Eikä mielestäni muutenkaan sillä ole merkitystä vaikka vanhempain illassa jollakulla harmaita haivenia päässään olisikin, hän on kuitenkin ajatuksiltaan nuori, ei mikään ""pappa"" joka ei kännykkää osaa käyttä tmv;)Pelottaa vaan se jaksaako hän lapsien kanssa kuinka hyvin, vai väsyykö helposti, jos vasta lähempänä neljääkymppiä ensimmäisen lapsen syntyessä:( Mutta itse haluaisin vielä opiskella ymv. joten aivan vielä en ole valmis lapsen hankintaan... Ehkä kahden vuoden kuluttua...?;) Siinä ehtisi luonnon niin suodessa saada helposti kaksi lasta ennen hänen nelikymppisiään, eikä olisi vielä edes kuutta kymmentä lasten ollessa parikymppisiä. Jos emme sairastu tmv. kumpikaan, ehtisimme luultavasti nähdä lapsen lapsiammekin, ja luultavasti olisimme sen veran ok kunnossakin, että voisimme heitä välillä vahtiakkain. Tosin jos lapsemme päättaisivät lisääntyä vasta nelikymppisinä, niin olisi mieheni jo 80:pin hujakoilla, ja minäkin n.70-vuotias.
En voi sanoa, kun että kiva kuulla että joku muukin pohtii samoja asioita kun minä!:) Ja vielä niin, että ikäero on kymmenkunta vuotta, se on kuitenkin eri asia kun esim.26-vuoden ikäero tmv. Joskus päätin mielessäni, etten KOSKAAN ala seurustelemaan itseäni yli viisi vuotta vanhemman/(nuoremman) miehen kanssa... Mutta rakkaus todellakin on sokea!:) Ja loppujen lopuksi, miksi tälläisen asian vuoksi eroasin upeasta suhteesta ja rikkoisin omani ja rakkaani sydämen? Kaikki vain sen takia, että saisin viisi vuotta nuoremman miehen itselleni... Ei se rakkaus katso ikää, olen onnellinen, ja otan elämän sellaisena kun se vastaan tulee!:) Ainoa ""myönnytys"" minkä tulen luultavasti ikäeron vuoksi tekemään, on se että hankin yhden lapsen vähemmän mitä olen halunnut (ellei sitten satu kaksoset/kolmoset kohdalle;) ja koitan saada ne alulle paria vuotta aiemmin mitä olen aina kuvitellut... Mutta kaikkea hyvää ap sinulle jatkossa, pidä miehestäsi kiinni ja unohda ikäero, jos tunnet sydämessäsi että HÄN on se oikea sinulle!!!:)
 
MItä ihmeen ""hassua "" voi olla siinä, jos mies on eläkeiässä kun lapsi menee riparille? ihmeellinen huumoprintaju pitää olla ihmisellä kyllä...

MInusta kuitenkin on hassua lähinnä se, että 20- v nainen niin analyyttisesti laskelmoi kuinka monta lasta aikoo tehdä...hah!
Varsinaisia kalkuloitsijoita olette. Eikö 2 ja puoli lasta olisi parempi, ja viekää ne miehenne geeni ja sydäntutkimuksiin, jos elinaikaennuste pienenee siellä sitten, niin tehkää yksi neljäsosalapsi, niin vanha isä jaksaa sen hoitaa.

MIten olisi, kun pyöräyttäisitte kissanpennut p*rseestänne?
Ne ei elä kuin 10-20 vuotta, joten saattavat kuolla jo ennen miehiänne, joten kaikki hoituu, eikä ole elämä niin ""hassua"" kun on niin vanha mies, vaikka kaikki muut on lastentarhassakin käydessä niin nuoria.
 
Ihanaa perusteellista pohdintaa tossa yllä, heh =)

Kiitos teille molemmille vastauksista, todellakin sain lisäpontta ja varmuutta tähän hommaan. Ei sillä, että olisin täällä netissä jotain ratkaisuja kyselemässä, kunhan halusin vaan kuulla kuinka muilla menee.

Todellakin on järkevintä ottaa elämä vastaan niinkun se tulee, eikä alkaa tehdä ongelmia väkisin. Pitää osata olla onnellinen siitä mitä on. Ja kuten niinaX sanoi, mies on kyllä painonsa arvosta kultaa, ehdottomasti.

Kuinka teillä ympäristö, kaverit ja sukulaiset ottivat ikäeronne? Yritän hokea itelleni, ettei ole mitään merkitystä sillä mitä muut ajattelevat...mutta kuitenkin joskus sitäkin mietin. Ei sillä että muiden mielipiteet vaikuttaisivat omiini, mutta silti.
 
No on teilla nuorilla naisilla omituisia mietteita. Mina ymmartaisin tuon lapsihuolen, jos biologinen kello tikittaisi ja mies olisi 10 vuotta nuorempi. Harva mies kun haluaa lapsia alle 30:na.

Minua suuresti huvittaa mietteenne siita, miten 40 mies jaksaa lasten kanssa. Todennakoisesti se jaksaa paljon paremmin fyysisesti kuin 20 mies psyykkisesti. Mista te olette saaneet paahanne, etta 40 mies on raihnainen ikaloppu? Elakeikaankin kun on viela enemman kuin oman ikanne verran matkaa.

Tilanne on tietenkin vahan outo, jos sama mies saa yhtaikaa seka lapsilisia, etta vanhuuselaketta. Siihen teidan tapauksessanne on kuitenkin toisakymmenta vuotta aikaa.

Luulisi suuremman huolenne olevan, mita tapahtuu elonne ehtoopuolella. Yli 10 vuoden ikaero ja miesten lyhyempi elinkaari tekee teista todennakoisesti omaishoitajia ja leskia.
 
Ei noita tulevia murheita joka piirissä mietitä!

Kuulin kesällä, että erääseen perheeseen on syntynyt
pienokainen.

Nainen oli jo 45 ja mies 58!

No, jokainen tyylillään.

Joten se siitä rippijuhlasta, kun iskä rollaattorilla juhliin saapuu (ok, en arvostele!).

Itse olin 26 , kun saimme ekan lapsen. Mieheni oli silloin 33. Toinenkin tulla tupsahti kolmen vuoden kuluttua.

Mielestäni ikäero ja ikämme olivat erittäin hyvät näin jälkeenpäin ajatellen.

 
Meillä mieheni kans ikäeroa 16-vuotta, naimisissa 22-v ja neljä lasta.

Lapset eivät ole koskaan hävenneet ns. vanhaa isää ja kaksi vanhinta kysyvät edelleen neuvoja isältään, no ehkä vanhempi ei nyt enään kun on asunut ulkomailla viisi vuotta. Mutta tää toiseksi vanhin kyllä kysyy ja varsinkin nyt kun hänelläkin on ajokortti.

Enkä ole koskaan saanut paheksuvaa katsetta tai että joku olisi kysynyt ikäeroa.

Meillä on mennyt hyvin lukuunottamatta pieniä erimielisyyksiä joita varmaan on kaikilla.
Muistan hyvin omat vanhempani ja ne isän kiukunpuuskat vielä vanhoilla päivilläkin ja heillä ei ollut ikäeroa kun kolme vuotta.
 
Miehelläni ja minulla on 11 vuotta ikäeroa. Olen nyt nelikymppinen ja mieheni viisikymppinen. Ikäero ei viime vuosiin saakka haitannut, ennekuin mieheni sairastui. Lapset ovat isoja, joten minulla olisi nyt halua ja aikaa matkustella, bilettää, rakastella. Mieheni ei enää innostu, eikä jaksa. Osittain sairaudesta, osittain iästä johtuen. Sairaudet ovat asia, jolle ei kuitenkaan mitään mahda. Voihan sitä sairastua nuorempikin ihminen, tosin vanhempana senkin todennäköisyys kasvaa. Itse tunnen olevani nainen ""parhaassa iässä"", kuitenkin elämäni pyörii jo lääkereseptien ja sairastamisen tahdissa, jonka olin luullut kuuluvan ""jonnekin hamaan vanhuuteen"".
 
Meillä isä (joka on todella mulkku ihminen luonteeltaan) sanoi, että miten sinä tyttöni noin vanhan äijän olet ottanut.

Osoitin oman kypsyyteni käskemällä hänen painua hevonvittulaan soittelemaan suutaan, jolloin äiti sanoi, että eihän se ole mikään vanha, kuin ihan selvästi nuori poika.
Emme tällöin edes seurustelleet vielä, joten kiusaannuin todella isäni puheista. Onneksi ei sulhaseni ollut mokomaa kuulemassa.Kukaan muu ei ole sitä ääneen ihmetellyt, koska todellakaan 10 vuotta ei näy kyllä vielä paljon missään. Kaikki naiset, jotka ovat asiaa kommentoineet, ovat sanoneet että ikä tuo miehelle karismaa. Kukaan, jolle ei asia kuulu ei ole asiaan puuttunut, ihmiset osaavat sen verran pidätellä sanojaan, varsinkin nykyaikana, kun pitää olla sivistynyt ja ennakkoluuloton ollakseen muodikas.
Huomaat varmaan, jos jollain suomalaisella tytöllä on musta mies, ihmiset kyllä ajattelevat ihan varmasti just mitä lystäävät, mutta eivät eleelläkään osoita, että olisivat edes huomanneet, että tytöllä on paksuhuulinen musta poika mukanaan. Jälkeen päin siitä puhutaan, mutta sitähän et ole kuulemassa.

Minuun kyllä vaikuttaa ympäristön mielipide, mutta en anna sen tulvia korviini, itse voi hyvinkin vaikuttaa asiaan sillä, että ei ole moksiskaan.
Vähän sama asia, kuin silmälasien kanssa, ennen rillipäitä ripustettiin kouluissa naulakoihin, mutta sitten kun luokkaan käveli lapsi joka oli ylpeä laseistaan, oli muutkin haluamassa lasit vaikka ilman vahvuuksia, kunhan vain saa rillit itselleenkin.
 
No mun äijä on mua 26 vuotta vanhempi ja mun vanhempia ja kavereita tuntuu haittaavan se.. ja sen takia ne koittaa koko ajan erottaa meitä vaikka kumpikaan ei halua.. ja meidän on pitänyt mennä 2 kertaa avioon mutta kummallakin kerralla on joku tullut estämään vaikka me molemmat ollaan täys-ikäsiä..
 
Olen kolmekymppinen lapseton nainen ja mieheni on 13v vanhempi. Ikä on vain luku. Kaikki ovat yksilöllisiä omine haluineen ja tuntoineen. Lasten teko ei ole tarkka valinta milloin, missä, kenen kanssa. Itsekästä ajatella millä iällä olisi paras ja minkä ikäisen kanssa. Lapsia vain tulee tai ei tule. Ja heille riittää rakastavat vanhemmat.
 
Hassuja vastauksia täällä:) Miehellähän ei ole sellaista biologista kelloa, kuin naisella-että mieheltä lapsen teko onnistuu kyllä vähän myöhemminkin. Sitä paitsi vanhempi ja kypsempi mies osaa usein olla parempi isä lapsilleen kuin nuoret kollit, juoksut on juostu ja elämänarvot enemmän kohillaan (PS.En yleistä). Faijakin sai iltatähden viiskymppisenä, ja nauttii nyt isyydestään aivan toisella tavalla kuin nuorempana. Kyllä se pitää kuuskymppisen vireänä, kun on 12v poitsu, jonka kanssa joutuu kirmaamaan. Miehesi pysyy kuules paljon virkeämpänä pidempään, kun teette lapsen vähän myöhemmin-ihan turhia huolehdit!
 
Ikäero tuntuu kivalta jossain vaiheessa, varsinkin kun saa vanhemmalta mieheltä ihailua osakseen.
Mutta sitten kun itse on ns. parhaassa iässä seksuaalisesti ja miehellä alkaa kunto laskea, niin on edessä tiukka paikka.
Me sovimme (mies itse ehdotti), että saan käydä vieraissa jos miehellä ei pelaa.
Mutta sen kerran kun kävin, niin johan siitä poru syntyi.
Nyt varaan hänelle ajan potenssiklinikalle ja vaikka parisuhdeleirille mennään jos tarpeen.
Tuntuu kuin olisi seinä edessä, mutta eiköhän se siitä...
 
Menin naimisiin 23-vuotiaana 39-vuotiaan kannsa, ikäero siis 16-vuotta. Alussa ikäero ei haitannut, mutta jo kymmenen vuoden jälkeen huomasin, että mies oli ukkoontunut papparainen. Mulle maistui seksi koko ajan, mutta mies väsähti ja tykkäsi enemmän katsella lätkää telkusta.
Tajusin muutenkin, että jos tähän jään, homehdun itsekkin mahaa kasvattavaksi sohvaperunaksi.
Lapsen sain 30-vuotiaana ja voin sanoa, että mies on kyllä henkisesti hyvässä iässä lapsensa saanut, mutta ei fyysisesti.
Katselen kateellisena, kun nuoret 30-kymppiset miehet vehtaavat muksujensa kanssa. Meillä äijä vaan katselee urheiluruutua ja puhuu menneistä. Näin meillä.
 
Meillä minä olen miestä 13 vuotta vanhempi. Eipä haittaa, kun henkisesti olemme samanlaisia.

Käyttäytyminen on aina yksilöllistä, eikä kaikki jaksa touhuta lastensa kanssa, oli ikä sitten 20 tai 50 vuotta.

Ja usko tai älä, Marru, niin kyllä ne nuoret miehetkin tykkäävät urheiluruutua katsella, tämäkin on taas mieltymyksistä kiinni, ei iästä.
 
mies pitempään pystyykin lapsia siittämään kuin nainen hedelmöittymään, niin riskit saada vammainen lapsi kasvaa ihan yhtä lailla miehen ikääntyessä kuin naisenkin.
Siittiöt vähenee ja laatu huononee.
Kolmekymppisestä alkaa alamäki, siinä ei auta maamme laulukaan.
 
Eikä sekään kaikilla pidä paikkansa, että siittiöiden laatu huonontuis.
Poika syntys kun mies oli 49-v.
Ainut oli vasta-aineet mitä minulle tuli kolmessa viimeisessä raskaudessa ja perinnöllinen näkövamma joka on minun suvussani.
Terveitä lapisahan näyttää kaikki olevan.
 
varmasti pitää paikkansa.
Jos onneksenne saitte ""terveet"" lapset, se ei tosiasioita miksikään muuta, ei teidän eikä kenenkään muunkaan kohdalla.
Riski saada vammainen lapsi on eri asia kuin saada vammainen lapsi, eikö ymmärryksesi riitä?
Herää kysymys, minkä ikäisiä omat vanhempasi oli...?

Kerrot ettei lapsenne häpeä isäänsä, mutta mitenkäs on omien asenteittesi laita kun kirjoitat: "" kysyvät edelleen neuvoja isältään,""?
Eihän tuota voi mitenkään muuten tulkita kuin että pidät häntä itse seniilinä.
 
Sä osut Kitta ihan oikeaan. Ongelma ei todellakaan ole suuri silloin, kun 10-15 vuoden ikäerolla tehdään lapsia ja ne on pieniä. Vasta, kun nainen on 40+ ja mies yli 50-kymppinen ja lapset jo isoja alkaa ongelmat. Mies marisee, nalkuttaa, valittaa, muistelee nuoruuttaan, ryhtyy mustasukkaiseksi ja alkaa muuttua vähitellen vanhaksi äijäksi. Nainen taas, no tehän tiedätte...on siinä vaiheessa usein seksuaalisesti ja henkisesti elämänsä vedossa.
 
Totta on, että mies pystyy siittämään lapsia yli 70-kymppisenäkin. Mutta niin pystyvät kaikenlaiset retkut ja hörhötkin - ei se siitä ole kiinni. Eri asia on sitten sen siittämänsä lapsen kasvattaminen ja isänä oleminen tuollaiset 20 ensimmäistä vuotta.

Sä annat kyllä hieman yliampuvan kuvan tuosta 12 vuotiaan kanssa alati kirmailevasta 60 kymppisestä isukista. Kun mä seuraan näitä 60 kymppisiä setiä, niin kyllä niillä on päällimmäisenä mielessä eläkepäivät. Vaikea on siinä iässä enää seurata ja ymmärtää lasten ja nuorison elämää. Asenteetkin alkaa olla melko jäykkiä ja pappavaihe jo meneillään.
 
""Eikä sekään kaikilla pidä paikkansa, että siittiöiden laatu huonontuis.""

Kyllä se pitää paikkansa ihan jokaisen kohdalla. Eri asia on, sattuuko naidessa juuri semmoinen vähän parempi uimari osumaan ""pottiin"". Eli vaikka sperman laatu huononee, voi silti tulla terve lapsi, mutta _riski_ kasvaa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa