Iittalan ja Arabian keramiikka tulee halpamaista (mm. Indonesia)?

Nyt kun toitotetaan, että suosi suomalaista yms ja tälläkin palstalla saa aina oppia, että Arabiasta kannattaa maksaa, koska sen laatu on kestävämpää vrt muu posliini, niin kuitenkin esim Arabian Teema-sarja tehdään Thaimaassa.

Näin kertoivat kaupassa, vaikka se yritetään pitää ilmeisesti salassa hiljaa.

Eikö kaikissa EU:ssa myytävissä tuotteissa pitäisi lukea valmistusmaa?
 
kupiton
Luetelkaas mitä oikeasti tehdään suomessa. Noita astioita en ole enää uskonutkaan kauhean suomalaisiksi, ostan vain sen takia, että malli ja ulkonäkö miellyttää. Tosin seuraavat lautaset ajattelin napata jostain halpa pinkasta.
 
Iittala on pettymyksekseni siirtynyt osin ulkomaille. Ennen kuitenkin ovat tehneet kaunista ja ajatonta Suomessa. Täytyy kyllä selvittää, mitä he tekevät vielä Suomessa. Onhan heillä vielä tehdas.

Mulle tärkeätä on yhä suomalaisuus. Ulkolaisen tuotteen haluaisin mielelläni olevan euroopassa tehty. Ja erittäin tärkeätä on kestävyyden lisäksi toiminnallisuus - kaamein tuote on epäkäytännöllinen ja tehty kaukoidässä. Ikeaa en lopulta ole millään voinut suosia. Vaikka siellä puhutaan käytännöllisyydestä, niin kyllä se viimeinen silaus puuttuu monessa asiassa. Olkoon se lampun muuntajat, astian koko, pyyhekoukun kestävyys ja tuotteen raaka-aineet. En ymmärrä, miksi joku haluaa ostaa laatikostoja, jotka eivät liu'u....

Pari muuta pettymystä ovat Marimekko (vain kankaat ja raidat suomesta) ja Finlayson. Mistähän minäkin löydän itselleni seuraavat pyyhkeet...
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Teeman tai oikeastaan kilta-astiat on suunnitellu Kaj Franck yli 60 vuotta sitten, se on SUOMALAINEN tuote.

Sarja on arjen designia parhaasta päästä, kestävää, ajatonta ja kaunista.

Se että osa sarjan tuotteista tehdään ulkomailla ei tee siitä yhtään sen huonompaa, samat laatukriteerit sillä on edelleen.
 
"vieras"
Kaikki tulee halpamaista. Länsimaalaiset eivät halua maksaa paljon yhtään mistään, koska kaikkea pitää saada ja paljon. Harva kuitenkaan ajattelee asiaa loppuun. Kun haluamme halvalla, emme ole valmiita maksamaan toisten työstä. Kukaan länsimaalainen ei kuitenkaan itse suostuisi tekemään työtä samaan hintaan. Hinta ajaa eettisyyden ohi joka kerta. Enää mitään ei voi valmistaa länsimaissa, koska se on liian kallista - tekijät saavat työstänsä oikean palkan! (Onkin vähän ironista, että kuvittelemme saavuttaneemme demokratian kun enää ei ole köyhälistöä, mutta todellisuudessa olemme vain ulkoistaneet sen.) Siksipä tehdastuotanto on siirtynyt halpamaihin.

Ei-länsimaalaiset eivät kuitenkaan ole tyhmiä, ja nyt suunnittelu- ja ajatustyö on myös siirtymässä halpamaihin. Kaikki työt virtaavat hiljalleen pois länsimaista. Pian meillä on enää jäljellä kulutus, mutta ilman töitä meiltä loppuvat myös rahat. Lopulta koko hyvinvointimme valuu halpamaihin. Länsimaalaiset ovat purreet itseään perseeseen, ja kohta on liian myöhäistä tehdä asialle mitään.
 
[QUOTE="vieras";26489832]Teeman tai oikeastaan kilta-astiat on suunnitellu Kaj Franck yli 60 vuotta sitten, se on SUOMALAINEN tuote.

Sarja on arjen designia parhaasta päästä, kestävää, ajatonta ja kaunista.

Se että osa sarjan tuotteista tehdään ulkomailla ei tee siitä yhtään sen huonompaa, samat laatukriteerit sillä on edelleen.[/QUOTE]

Designed in Finland on eri asia kuin made in Finland. Laatukriteerit on ihan erinlaiset ulkomailla kuin Suomessa. Nyt ei puhuta vain tuotteen laadusta, vaan myös teollisuuden ympäristöpäästöistä.

Itä on kuin taivaan lahja yrityksille, koska siellä ei ole kovia lakeja, kuten länsimaissa.
 
"vieras"
Hyvä tietää, mitkäköhän muut sarjat tehdään ulkomailla?
Mistä sen voi tarkistaa?

Itse maksan hiukan enemmän kotimaassa tehdyistä astioista ja toistaiseksi se on kannattanut myös kestävyyden kannalta, mutta hitto vie jos ne nyt ujuttaa sinne jotain idän roskaa joukkoon...
 
"vieras"
Ap, luuletko että esimerkiksi Audit tehdään pelkästään Saksassa? Silti sitä pidetään saksalaisena autona. Nokiaa pidetään suomalaisena puhelimena, vaikka sitä tehdään ympäri maailmaa.

jne.
 
[QUOTE="vieras";26489909]Ap, luuletko että esimerkiksi Audit tehdään pelkästään Saksassa? Silti sitä pidetään saksalaisena autona. Nokiaa pidetään suomalaisena puhelimena, vaikka sitä tehdään ympäri maailmaa.

jne.[/QUOTE]

En kuvittele. Kummassakin tuotteessa ostettaessa kyllä selvästi ilmaistaa, missä tuote on tehty.
 

Yhteistyössä