A
Avioliitto tökkii...
Vieras
Pitkä suhde/liitto, pieniä lapsia jne... ainaista taistelua joka tapauksessa. Syksyllä käytiin parikurssilla ja se auttoi paljon! Kuitenkin arki tuli taas vastaan, tuossa helmikuussa tapahtui jotain mikä sai minut melkein pakkaamaan omat ja lasten kamppeet ja lähtemään. Mies oli kuitenkin niin valmis tekemään mitä vaan, että sovittiin, ettei nyt sitten kiirehditä eron kanssa.
Jotenkin siitä jaloilleen päästiinkin, mut nyt ollaan kummatkin todella väsyneitä. Fyysisesti siis väsyneitä! Tiedän, että pikkulapsiaika on vaihe, joka menee ohi, eikä sen aikana pitäisi erota... mutta mun mielipide on, että lapset kärsii. Tänään just mietin, että siinähän on ainakin yksi syy esikoisen huonoille yöunille ja painajaisille. Ainaista riitelyä, mökötystä ja lopulta toinen vanhemmista nukkuu sohvalla. Ei taida mennä enää läpi selitys, että nukahdin vahingossa tähän...
Tänään mies huusi mulle useampaan kertaan (tätä ei ole tapahtunut aikoihin) ja mä sanoin, että olisko sun syytä lähteä rauhoittumaan johonkin. Menisit vaikka täksi yöksi nukkumaan kunnolla johonkin. No tämä siihen, että jos meen, niin meen useammaksi yöksi. Keräsi tavaransa ja lähti. Esikoinen itki sen jälkeen, että minne isi lähti jne. Kerroin niin rauhallisesti kuin suinkin voin, että ei sillä ole mitään hätää, eikä se sulle suuttunut, se vaan tarvii nyt omaan aikaa, että rauhoittuu. No se ilmeisesti lohdutti ja päästiin jatkamaan ihmettelyä, että mitenhän me saadaan kaikki hommat tehtyä ihan vaan keskenään.
Sain lapset puettua ja oltiin lähdössä koiraa pissattamaan, niin mies tulee takaisin. Mä vaan suutuin, koska oli jättänyt jo mut pulaan ja sitten kun saan kaikenlaista valmistelua tehtyä, että selviydyn, niin sitten suvaitsee tulla takaisin! Esikoinen oli tietty innoissaan ja kyhnäsikin loppuillan isin vieressä, mutta me aikuiset ei puhuttu taaskaan oikeestaan yhtään mitään.
Lasten mentyä nukkumaan otin tän iltaisen puheeksi ja myös viime yön, jolloin pyysin apua mieheltä, kun en enää osannut itse ajatella, mikä nuoremmalla voisi olla, kun itkee. Apua ei tullut ja se oli mulle kova paikka. (Joskus tuntuu, että pääsisi helpommalla kun olisi YH. Toki mies auttaa asioissa, mutta kaikki on niin siitä itsestä kiinni, ei voi oikein tietää miten käy, ennen kuin asia on jo hoidettu.) No tämän heikkolaatuisen keskustelun jälkeen mies vaan totesi, että ei kaikki ole aina hänen vikansa. Ei tietenkään, mutta joo... mä oon valvonut jokaisena yönä tällä viikolla ja kun yhtenä heikkona hetkenä pyydän apua, niin jotenkin odotin sitä saavani. Sen lisäksi jouduin kuitenkin nousemaan aamulla aikaisin, kun esikoinen heräsi pirteänä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, sekavaa tiedän... en mä edes tiedä mitä mä tällä nyt hain, mutta piti purkautua!
Jotenkin siitä jaloilleen päästiinkin, mut nyt ollaan kummatkin todella väsyneitä. Fyysisesti siis väsyneitä! Tiedän, että pikkulapsiaika on vaihe, joka menee ohi, eikä sen aikana pitäisi erota... mutta mun mielipide on, että lapset kärsii. Tänään just mietin, että siinähän on ainakin yksi syy esikoisen huonoille yöunille ja painajaisille. Ainaista riitelyä, mökötystä ja lopulta toinen vanhemmista nukkuu sohvalla. Ei taida mennä enää läpi selitys, että nukahdin vahingossa tähän...
Tänään mies huusi mulle useampaan kertaan (tätä ei ole tapahtunut aikoihin) ja mä sanoin, että olisko sun syytä lähteä rauhoittumaan johonkin. Menisit vaikka täksi yöksi nukkumaan kunnolla johonkin. No tämä siihen, että jos meen, niin meen useammaksi yöksi. Keräsi tavaransa ja lähti. Esikoinen itki sen jälkeen, että minne isi lähti jne. Kerroin niin rauhallisesti kuin suinkin voin, että ei sillä ole mitään hätää, eikä se sulle suuttunut, se vaan tarvii nyt omaan aikaa, että rauhoittuu. No se ilmeisesti lohdutti ja päästiin jatkamaan ihmettelyä, että mitenhän me saadaan kaikki hommat tehtyä ihan vaan keskenään.
Sain lapset puettua ja oltiin lähdössä koiraa pissattamaan, niin mies tulee takaisin. Mä vaan suutuin, koska oli jättänyt jo mut pulaan ja sitten kun saan kaikenlaista valmistelua tehtyä, että selviydyn, niin sitten suvaitsee tulla takaisin! Esikoinen oli tietty innoissaan ja kyhnäsikin loppuillan isin vieressä, mutta me aikuiset ei puhuttu taaskaan oikeestaan yhtään mitään.
Lasten mentyä nukkumaan otin tän iltaisen puheeksi ja myös viime yön, jolloin pyysin apua mieheltä, kun en enää osannut itse ajatella, mikä nuoremmalla voisi olla, kun itkee. Apua ei tullut ja se oli mulle kova paikka. (Joskus tuntuu, että pääsisi helpommalla kun olisi YH. Toki mies auttaa asioissa, mutta kaikki on niin siitä itsestä kiinni, ei voi oikein tietää miten käy, ennen kuin asia on jo hoidettu.) No tämän heikkolaatuisen keskustelun jälkeen mies vaan totesi, että ei kaikki ole aina hänen vikansa. Ei tietenkään, mutta joo... mä oon valvonut jokaisena yönä tällä viikolla ja kun yhtenä heikkona hetkenä pyydän apua, niin jotenkin odotin sitä saavani. Sen lisäksi jouduin kuitenkin nousemaan aamulla aikaisin, kun esikoinen heräsi pirteänä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, sekavaa tiedän... en mä edes tiedä mitä mä tällä nyt hain, mutta piti purkautua!
