Toggle sidebar

iholla sarjan saaran elämä perus kotiäidin elämää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuin minä,.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

kuin minä,.

Vieras
katsoin iholla sarjan saaran jaksoa ja tuli kyllä niin tutut asiat mieleen.

sellasta kotiäidin elämää..ihan samaa meilläkin. pyykkiä on, ketään ei näy ulkona,. mekin tänään ulkoiltiin yli tunti eikä ketään näkynyt missään kerrostalojen pihoilla. ihan kuollutta, vaikka hesassa ollaan. kaupassa käytiin ja siellä sitten joku kassa jutteli mulle, tulipahan edes jotain juteltua jonkun kanssa. kaverit on töissä eikä ketään kiinosta jutella kotiäidin kans ollaan niin kiireisiä.

muuten voi mennä vaik koko päivä että ooon vaan lapsen kanssa joka ei viel osaa puhua..tylsää..
ja tosiaan vessaankaan ei saa rauhassa mennä ettei lapsi ala vinkumaan tai roiku lahkeessa.

erittäin hyvin kuvattu kerrankin tylsää kotiäidin elämää. on meilläkin hieno talo ja kiva sisustus mut ei se paljon lohduta, jos on yksinäistä eikä mies osallistu arkeen.
 
Juu, ihan yhtä lailla voin samaistua minäkin tuohon. Vaikka lapset ovat ihania ja niitä rakastaa mutta tuollaista puuduttavaa taapertamista se kotiäidin elämä välillä on. Yksin vessassa käyminenkin voi olla joskus liikaa vaadittu. Ilmankos sitä omaa aikaa välillä oikein janoaa. Innolla jo odotan ensi syksyä ja sitä että pääsen töihin.
 
Mutta mites ne kotiäidin ihanuudesta hehkuttavat naiset sitten on? Minulle kotiäitiys olisi tuota samaa ku9n Iholla sarjassa, mutta on niitä sellaisiakin, jotka oikeasti nauttii siitä valittamatta koko ajan.
 
Mulla oli ympärillä lapsen isovanhemmat (vietettiin välillä jopa viikkoja isovanhempien luona), ystäviä, sisarukset lapsineen (vietettiin aikaa myös siskon luona ja toistepäin), asuin keskustassa, käytiin kiertelemässä kauppoja, muskarissa, rannalla, kahviloissa, puistoissa ja missä vain. Käytiin myös usein päivän reissulla jossain lähi kaupungissa. Siellä käytiin syömässä ja shoppailemassa. Koskaan ei tullut tunnetta, että ei saisi edes vessassa käydä rauhassa.
 
[QUOTE="äiti";25981270]Mä olisin onnellinen jos mulla olisi niin hieno talo ja paljon rahaa. Se auttaisi mua jaksamaan kotiäitiyttä.[/QUOTE]

Ekani (2kpl) tein parikymppisenä ja opiskeluaikoina. Melko tiukoilla mentiin taloudellisesti. Mutta hyvin pärjättiin.

Toisen sarjan lapsia (2kpl) tein reippaasti päälle kolmekymppisenä. Elintaso oli noussut hurjasti. Talot, autot ja kaikki löytyy. Voin sanoa että ihan samaa jollotusta tämä on ollut nytkin. Ainoa muutos on se, että meillä käy siivooja 2krt/kk mutta kyllä sitä pikkulapsiperheessä riittää siivoamista siltikin ihan omiksi tarpeiksi :)
 
olisin minäkin onneton ja väsynyt, jos olisin päivät yksin. Mä tykkään olla kotiäitinä ja kyllä me ihan päivittäin ollaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Harvassa on ne päivät, kun ei ketään nähdä.
 
meillä isovanhemmat jo vanhoja , asuu kaukana eikä ole kiinnostuneita että käytäisiin usein kylässää. kun käydään ovat jo tunnin päästä että koska lähdetään pois.

on on tylsää kotiäidin elämä jos ei ole verkostot kunnossa ja jos rahaakaan ei ole että voisi kaupoissa/kahviloissa luuhailla. neuvolassa kysytään onko tukiverkkoja? kun sanon että ei, niin ovat voivoi..niinpä
 
Voishan sitä lähtee töihinkin...mua ärsyttää tuon iholla kotiäidin vinkuminen, ettei oo omaa aikaa...muija lähti yksin Roomaan ja lapsille tulee kotiin hoitaja....aika moni kotiäiti tosiaan ihan itse hoitaa ne lapsensa!!
 
Jaa, mua alkaa taas ahdistaa, kun se vaikuttaa niin kypsyneeltä elämäänsä ja lapsiinsa.
Ja lasten kuullen puhuu, kuinka ei kestä, vaan pää hajoaa :(
Ei mullakaan elo tuon kummosempaa ole, ei ole edes rahaa törsättäväksi, mutta kyllä mä iloa saan lapsista, ja haluan olla niiden kanssa.
 
[QUOTE="essi";25981810]Jaa, mua alkaa taas ahdistaa, kun se vaikuttaa niin kypsyneeltä elämäänsä ja lapsiinsa.
Ja lasten kuullen puhuu, kuinka ei kestä, vaan pää hajoaa :(
Ei mullakaan elo tuon kummosempaa ole, ei ole edes rahaa törsättäväksi, mutta kyllä mä iloa saan lapsista, ja haluan olla niiden kanssa.[/QUOTE]
Sama...en jaksanut katsoa enempää, kun heti tuli mielikuva ärsyttävästä vikisijästä jonka elämä on mukamas niin kauhean rankkaa ja ankeaa.
 
Tutulta tuo näytti minustakin, mutta minuakin alkoi vähän nyppimään se että valittaa lasten kuullen vähän syyllistävästi. Ei kai se niiden lasten vika ole, jos äiti ei jaksa tai ei saa tarpeeksi omaa aikaa? Ei ne pienet lapset sille asialle mitään voi.

Ja kun jokaisessa Saaran klipissä sitä valitusta on ollut muodossa tai toisessa niin mietin että kuvitteleeko sen arjen olevan helpompaa jos asuisivat vaikka siellä Roomassa? Kai sielläkin olisi ne samat pyykit pestävänä jne.
 
Hmm, mäkin tykkäsin olla kotona.Mä ehdin silloin nähdä paljon enemmän ystäviäni kuin nyt. Toki nään työkavereita mutta muita en. Kotityöt toki oli tehtävänä, mutta en niistä jaksanut niin kauheesti huolehtia. Siivooja meillä käy kerta kuusssa et ei tarvi missään paskassa elää.

Me käytiin kotiäiti-kerhossa, kahdessa muskarissa, satunnaisesti avoimessa perhekerhossa . Lisäksi vietettiin paljon aikaa kotona lasten kanssa olevilla ystävillä ja sisaruksilla. Meillä oli auto käytettävissä ja harvoin oli aamuja jolloin ei ois tullu tekstaria et tuutteko meille aamukahville tmv. Mies tekee meillä reissutyötä ja illat oli välillä rankkoja kun kaikkien muiden miehet oli kotona eikä niille kehdannut mennä. Mutta silloin usein oltiinkin mummolassa ja välillä miehen mukana reissuissa.
 
Mutta sitähän se arki kotona on. On eri asia miten kukakin sen kokee. Ja se taas on äärimmäisen henkilökohtainen ja luonneperäinen juttu. Joten ihan turha arvostella suuntaan ja toiseen.

Olemme siskoni kanssa aina olleet jossain mielessä kuin yö ja päivä. Siskolleni ei ole kotiäitiys tuottanut mitään tuskaa, hän ei koskaan ole tarvinnut paljoa ympärilleen. Ei häntä ole koulut kiinnostanut koskaan, eikä opinnot. Puhumatta ammatista. Työtä hän on aina tehnyt, mutta sellaisia "ei niin vaativia" hommia. Tärkeitä, mutta liukuhihnamaisia. Hän on sopeutunut kotiäitiyteen helposti. Hän jaksaa toistaa rutiineita eikä kaipaa sellaista virikeiden määrää.

Minä taas olen se joka meillä aina stressasi koulussa. Halusin päästä, opiskella (olen opiskellut kahta alaa päällekäinkin). Hain aktiivisesti työtä ja en tyytynyt mihin tahansa työhön. Mun on pitänyt aina saada aivoni ns. kierroksille ennen kuin ne toimii ja vasta sitten olen pystynyt suorituksiin. Olen tehnyt paljon töitä kansaivälisissä yhteyksissä ja ollut ulkomaillakin töissä. Alani vaatii matemaattista ajattelukykyä ja perustuu vahvasti myös ongelman ratkaisuihin. Kun jäin kotiin, luulin kykeneväni "löysäämään". Ja löysäsinkin, ihan liikaa. Muutuin apaattiseksi nukkavieruksi joka kulki nurkkia pitkin päivästä toiseen. Mikään ei kiinnostanut - olin vaan robotti joka hoiti lapsia ja kotia. Minusta ei todellakaan ole shoppailijaksi ja kahviloissa istujaksi, pidän sitä turhana rahan hassauksena. Äiti kerhot? Mitä ihmettä mä siellä puhun, mun maailman kuva on hyvin erilainen. Aikani meni vaan siihen että yritin vältellä sammakoiden tippumista suustani - mua kun ei todellakaan kiinnosta minkä merkin haalarit on tänä vuonna in. Ja mikä kuosi on ihana ja mikä kamala.

Lähdin töihin kun kuopus oli 1v 4kk. Lapseni meni siskolleni hoitoon. Teen lyhyttä työpäivää mutta luoja se vapauttaa. Siskoni on onnellinen, hän viihtyy lapsien kanssa ja jaamme välillä toki vuoroja. Saa hänkin vapaata - tosin hän ei sitä kamalasti edes kaipaa. Niin se vaan on, ei meidän tarvitse samaan muottiin mahtua, ja silti voimme olla hyviä äitejä. Äiti on parhaimmillaan silloin kun on onnellinen. Ei silloin kun toistaa jotain "kirjoittamatonta sääntöä" siitä millainen hyvän äidin tulee olla.
 
[QUOTE="moona";25982038]Mutta sitähän se arki kotona on. On eri asia miten kukakin sen kokee. Ja se taas on äärimmäisen henkilökohtainen ja luonneperäinen juttu. Joten ihan turha arvostella suuntaan ja toiseen.

Olemme siskoni kanssa aina olleet jossain mielessä kuin yö ja päivä. Siskolleni ei ole kotiäitiys tuottanut mitään tuskaa, hän ei koskaan ole tarvinnut paljoa ympärilleen. Ei häntä ole koulut kiinnostanut koskaan, eikä opinnot. Puhumatta ammatista. Työtä hän on aina tehnyt, mutta sellaisia "ei niin vaativia" hommia. Tärkeitä, mutta liukuhihnamaisia. Hän on sopeutunut kotiäitiyteen helposti. Hän jaksaa toistaa rutiineita eikä kaipaa sellaista virikeiden määrää.

Minä taas olen se joka meillä aina stressasi koulussa. Halusin päästä, opiskella (olen opiskellut kahta alaa päällekäinkin). Hain aktiivisesti työtä ja en tyytynyt mihin tahansa työhön. Mun on pitänyt aina saada aivoni ns. kierroksille ennen kuin ne toimii ja vasta sitten olen pystynyt suorituksiin. Olen tehnyt paljon töitä kansaivälisissä yhteyksissä ja ollut ulkomaillakin töissä. Alani vaatii matemaattista ajattelukykyä ja perustuu vahvasti myös ongelman ratkaisuihin. Kun jäin kotiin, luulin kykeneväni "löysäämään". Ja löysäsinkin, ihan liikaa. Muutuin apaattiseksi nukkavieruksi joka kulki nurkkia pitkin päivästä toiseen. Mikään ei kiinnostanut - olin vaan robotti joka hoiti lapsia ja kotia. Minusta ei todellakaan ole shoppailijaksi ja kahviloissa istujaksi, pidän sitä turhana rahan hassauksena. Äiti kerhot? Mitä ihmettä mä siellä puhun, mun maailman kuva on hyvin erilainen. Aikani meni vaan siihen että yritin vältellä sammakoiden tippumista suustani - mua kun ei todellakaan kiinnosta minkä merkin haalarit on tänä vuonna in. Ja mikä kuosi on ihana ja mikä kamala.

Lähdin töihin kun kuopus oli 1v 4kk. Lapseni meni siskolleni hoitoon. Teen lyhyttä työpäivää mutta luoja se vapauttaa. Siskoni on onnellinen, hän viihtyy lapsien kanssa ja jaamme välillä toki vuoroja. Saa hänkin vapaata - tosin hän ei sitä kamalasti edes kaipaa. Niin se vaan on, ei meidän tarvitse samaan muottiin mahtua, ja silti voimme olla hyviä äitejä. Äiti on parhaimmillaan silloin kun on onnellinen. Ei silloin kun toistaa jotain "kirjoittamatonta sääntöä" siitä millainen hyvän äidin tulee olla.[/QUOTE]

Voi kuinka ihanasti kirjoitit. Kunnioituksesi sikoasi kohtaa tuntuu aidolta ja hyväksyt hänet sellaisenaan. Siskosi elämän valinnat eivät kuulosta yhtään pahalle tai huonoille. Jotenkin kauniisti kirjoitat siitä millainen ihminen siskosi ja sinä todella olette. Joku toinen kouluja käynyt olisi voinut ilmaista asiat todellakin rumemmin , kun toista ei koulut tai vaativat työt kiinnosta vaan ne lapset ja heihin liittyvä maailma.
 
[QUOTE="moona";25982038]Mutta sitähän se arki kotona on. On eri asia miten kukakin sen kokee. Ja se taas on äärimmäisen henkilökohtainen ja luonneperäinen juttu. Joten ihan turha arvostella suuntaan ja toiseen.

Olemme siskoni kanssa aina olleet jossain mielessä kuin yö ja päivä. Siskolleni ei ole kotiäitiys tuottanut mitään tuskaa, hän ei koskaan ole tarvinnut paljoa ympärilleen. Ei häntä ole koulut kiinnostanut koskaan, eikä opinnot. Puhumatta ammatista. Työtä hän on aina tehnyt, mutta sellaisia "ei niin vaativia" hommia. Tärkeitä, mutta liukuhihnamaisia. Hän on sopeutunut kotiäitiyteen helposti. Hän jaksaa toistaa rutiineita eikä kaipaa sellaista virikeiden määrää.

Minä taas olen se joka meillä aina stressasi koulussa. Halusin päästä, opiskella (olen opiskellut kahta alaa päällekäinkin). Hain aktiivisesti työtä ja en tyytynyt mihin tahansa työhön. Mun on pitänyt aina saada aivoni ns. kierroksille ennen kuin ne toimii ja vasta sitten olen pystynyt suorituksiin. Olen tehnyt paljon töitä kansaivälisissä yhteyksissä ja ollut ulkomaillakin töissä. Alani vaatii matemaattista ajattelukykyä ja perustuu vahvasti myös ongelman ratkaisuihin. Kun jäin kotiin, luulin kykeneväni "löysäämään". Ja löysäsinkin, ihan liikaa. Muutuin apaattiseksi nukkavieruksi joka kulki nurkkia pitkin päivästä toiseen. Mikään ei kiinnostanut - olin vaan robotti joka hoiti lapsia ja kotia. Minusta ei todellakaan ole shoppailijaksi ja kahviloissa istujaksi, pidän sitä turhana rahan hassauksena. Äiti kerhot? Mitä ihmettä mä siellä puhun, mun maailman kuva on hyvin erilainen. Aikani meni vaan siihen että yritin vältellä sammakoiden tippumista suustani - mua kun ei todellakaan kiinnosta minkä merkin haalarit on tänä vuonna in. Ja mikä kuosi on ihana ja mikä kamala.

Lähdin töihin kun kuopus oli 1v 4kk. Lapseni meni siskolleni hoitoon. Teen lyhyttä työpäivää mutta luoja se vapauttaa. Siskoni on onnellinen, hän viihtyy lapsien kanssa ja jaamme välillä toki vuoroja. Saa hänkin vapaata - tosin hän ei sitä kamalasti edes kaipaa. Niin se vaan on, ei meidän tarvitse samaan muottiin mahtua, ja silti voimme olla hyviä äitejä. Äiti on parhaimmillaan silloin kun on onnellinen. Ei silloin kun toistaa jotain "kirjoittamatonta sääntöä" siitä millainen hyvän äidin tulee olla.[/QUOTE]

Voi kuinka ihanasti kirjoitit. Kunnioituksesi sikoasi kohtaa tuntuu aidolta ja hyväksyt hänet sellaisenaan. Siskosi elämän valinnat eivät kuulosta yhtään pahalle tai huonoille. Jotenkin kauniisti kirjoitat siitä millainen ihminen siskosi ja sinä todella olette. Joku toinen kouluja käynyt olisi voinut ilmaista asiat todellakin rumemmin , kun toista ei koulut tai vaativat työt kiinnosta vaan ne lapset ja heihin liittyvä maailma.
 
Mielestäni harvinaisen rasittava ämmä. Mitä ihmettä muija valittaa kotona, kun ei muka ole yhtään omaa aikaa ja on niin tylsää ja on niin rankkaa eikä ole sitä eikä tätä. Menisi töihin herran jestas.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa