Ihmisäitejä ei ole tarkoitettu kasvattamaan lasta yksin

["hmm"]

No otsikko on hieman provosoiva eikä asiani liity yksinhuoltajiin ollenkaan vaan oon miettiny miksi nykyäidit (nykyvanhemmat, isät myös) voivat pahoin.

Se on varmasti sitä, että nykyään lapsia synnytetään ja hoidetaan yksin. Isovanhemmat ja suku voi olla kaukana, ei ole turvallisia ihmisiä ympärillä. Ja kun mies tekee pitkää päivää töissä, äiti voi tosiaan olla lasten kanssa yksin kellon ympäri.Tai jos suku on lähellä, ei ne silti "viitsi" puuttua liikaa perheen elämään.

Eiköhän ihminen ole laumaeläin ja lauman kuuluu kasvattaa lapsi/lapset.

Kunhan mietin...

 

["mustikka"]

samaa mieltä.. ennen oli myös enemmän yheisöllisyyttä, lapset hoidettiin yhdessä tai vuorotellen tai isovanhemmat auttoivat, ei kukaan täysin yksin niiden kanssa ollut. ihmetyttää kun tänä päivänä vouhkataan ja syyllistetään heti (Suomessa) päiväkotiin laittamisesta, tai varsinkin "virikehoidosta" jos on nuoremman kanssa kotona. Muualla maailmassa on ihan normaalia että isommat saavat käydä osa-aikaisesti päiväkotia. Varmasti ennen olisivat olleet "kyläpäiväkodissa" tms äidin hoitaessa vauvaa ja kotia.

 

[Cecilia Algotsdotter]

Olen kyllä ihan samaa mieltä.

 

["aloittaja"]

Juuri näin. Ja joskus kun ite taistelee pihalla uhmaikäisen ja vauvan kanssa ja naapurit menee vaan ohi, niin tulee sellanen olo, että helvetti voisitte oikeasti tulla joskus auttmaan. Tai on ehkä niitäkin jotka loukkaantuisi/torjuisivat avun, mutta ite olisin ihan onnellinen jos naapuri vaikka tulis ja sanois että anna mä katon sitä vauvaa sen aikaa että saat tuon tenavan sisälle.

Tai jos joku naapuri tulis yllättäen ovelle ja sanois että mee hetkeksi nukkumaan (tai mitä vaan), minä olen tunnin näitten lasten kanssa. Mutta eihän tuollaista oikeasti nykyään tapahdu kun kaikki on vaan omissa asunnoissaan/taloissaan. Ja jos joku tulisikin, niin heti pelkäisi että mikä pedofiili se on.

 

[Jehnny Tightlips]

Aloitus oli täyttä asiaa, mutta en silti (tuohon ap:n toiseen kirjoitukseen viitaten) tiedä, miten ajatus olisi sovellettavissa nykyaikaan. Naapurit ovat kuitenkin pääosin vieraita ihmisiä. Tai tietysti heihin voi ajan myötä tutustua, mutta kaikki eivät asu aina samassa paikassa.

 

["aloittaja"]

Aloitus oli täyttä asiaa, mutta en silti (tuohon ap:n toiseen kirjoitukseen viitaten) tiedä, miten ajatus olisi sovellettavissa nykyaikaan. Naapurit ovat kuitenkin pääosin vieraita ihmisiä. Tai tietysti heihin voi ajan myötä tutustua, mutta kaikki eivät asu aina samassa paikassa.

Joo selvennän vain että kun itsellä tosiaan on suku kaukana niin ei sitten ole muita läheisiä kuin naapurit (ovat siis jonkin verran tuttuja).

Onhan siis naapurien lisäksi ystäviä mutta en odota että samassa elämäntilanteessa olevat tuosta vain arkipäivän ryntäävät auttamaan. Siis peräänkuulutan tuota jonkun mainitsemaa yhteisöllisyyttä ja "koko kylä kasvattaa"-meininkiä

 

["hmmm"]

No tuota, aloitus on asiaa, mutta avusta olen sitä mieltä, että sitä on pyydettävä ihan itse. Ja oltava fiksu sen suhteen. Kiitollinen jos joku sitä antaa, mutta suuttumastta jos rahkeet eivät riitä toisellakaan.

Ja jos joku sitä apua antaa ei saa alkaa ahneeksi tai röyhkeäksi, vaan muistettava kiitollisuus ja nöyryys. Apua on ok pyytää vain kriisissä paljon, muuten jos kaveri tai joku suostuu, niin ehkä kerran kk. on ok.

 

["pippuri"]

Niinpä - vielä 20v sitten oli normaalia, että verorahoilla pyrittiin paikkaamaan nykyajan kaupungistumisen ja muuttoliikkeen haittoja. Kotiin sai kodinhoitajan jos kotiäiti sairastui tai oli jokin muu syy tilapäiselle avuntarpeelle. Nykyään perhetyöntekijä tulee juttelemaan äidille mukavia ja selittää, että missä järjestyksessä lapsi pitää pukea... Mitään konkreettista apua noista perkeleen paperinpyörittelijöistä ja hymistelijöistä ei ole.

Itse yritän olla aktiivinen avuntarjoaja. Pienten lasten lisäksi koko kylä kasvattaa-meininkiä kaipaavat myös koululaiset ja teinit. Minua ärsyttää sellainen asenne, että katsotaan teinien käytöstä ja sitten supistaan siitä tai tullaan keskustelupalsoille avautumaan. Sellaiset 13-15 vuotiaat kaipaavat vielä paljon aikuisten ohjausta. Pitää avata suu ja sanoa miten asiat ovat. Useimmat kyllä korjaavat käytöstään heti, toiset toiston jälkeen. Teinit eivät ole pikkuaikuisia joiden "pitäisi" tietää paremmin. Kyllä he ovat käyttäytyneet huonosti menneinäkin vuosikymmeninä, mutta erona on ollut se, että menneinä vuosikymmeninä töppäilystä on tullut suoraa palautetta heti, jolloin teini on nopeammin ymmärtänyt oikeat käytöstavat.

Positiivisessa ja rakentavassa hengessä, ei liittouduta lapsia vastaan, mutta tuetaan vanhempia ja heidän tekemää kasvatustyötään. Jookos?

 

[Laulava Lomittaja]

Totta turiset!

Mulla oli viimesen lapsen jälkeen 9kk masennusta,jota ei ees neuvolassa kukaan ottanut todesta "olet vain väsynyt,koita levätä" sanottiin..Sitten tuli helmikuun 8pv v 2000 - äiti ja isi tuli ekstemporee kylään,minä huudan ja ulvon keittiössä koko elämä on paskaa,tuskaa..anelin jopa "ukki,hae minut pois" Äiti totesi isälle,että nyt tuo tyttö tarvii apua..he ottivat lapset luokseen,isi käytti mut sairaalassa(jossa lepäsin kolme pv)...Heille olen ikikiitollinen!

Mutta mitä tulee ap:n tekstiin,niin samaa oon miettiny...Vähän jokainen on valmis moittimaan ja sättimään vanhempia - ei auteta..Ennen oli kaikki toisin,sanotaan että silloin koko "kylä" kasvatti lapsia - eikä niistä kauheita tullut...Itsekkin muistan saaneeni naapurin papalta läksytyksen kun kiroilin pihalla...

 

["hmmm"]

[QUOTE="aloittaja";25256129]Joo selvennän vain että kun itsellä tosiaan on suku kaukana niin ei sitten ole muita läheisiä kuin naapurit (ovat siis jonkin verran tuttuja).

Onhan siis naapurien lisäksi ystäviä mutta en odota että samassa elämäntilanteessa olevat tuosta vain arkipäivän ryntäävät auttamaan. Siis peräänkuulutan tuota jonkun mainitsemaa yhteisöllisyyttä ja "koko kylä kasvattaa"-meininkiä[/QUOTE]

Musta on kyllä röyhkeää olettaa että toisilla olisi jotenkin helpompaa ja heillä olisi rahkeita auttaa just sun kakaroiden vahtimisessa. tai tuo asenne, että toisten kuuluu just sun kakaroita vahtia tai auttaa, on aika vastenmielinen. siis kysyä aina saa, mutta jos asenne on tuo, niin aika ikävltä kuulostaa.
tuskin tunnet naapureitasi niin hyvin että voit olla varma että heidän elämä ei ole paljon raskaampaa kuin omasi.

 

[tytsi-89]

Olen kyllä ihan samaa mieltä.

Näinpä. Muutenkin ihmiset on tietyssä mielessä aika yksin. Sellaista aitoa yhteisöllisyyttä on tosi vähän, pinnallisia ja muodollisia ihmissuhteita taas paljon.

 

["pippuri"]

[QUOTE="hmmm";25256141]No tuota, aloitus on asiaa, mutta avusta olen sitä mieltä, että sitä on pyydettävä ihan itse. Ja oltava fiksu sen suhteen. Kiitollinen jos joku sitä antaa, mutta suuttumastta jos rahkeet eivät riitä toisellakaan.

Ja jos joku sitä apua antaa ei saa alkaa ahneeksi tai röyhkeäksi, vaan muistettava kiitollisuus ja nöyryys. Apua on ok pyytää vain kriisissä paljon, muuten jos kaveri tai joku suostuu, niin ehkä kerran kk. on ok.[/QUOTE]

Mun mielestä sen avun pitäisi olla "arkisempaa" - ei sellaista, että joku vie lapset pois silmistä moneksi tunniksi tai kokonaiseksi yöksi, vaan sellaista, että siinä vähän ohimennen auttaa. Työntää vierastakin lasta keinussa leikkipuistossa, nostaa siihen keinuun tai sieltä alas. Puuttuu jos ulkona leikkivät koululaiset kiusaavat yhtä. Ei anna tupakkaa alaikäisille sitä pummaaville. Auttaa kauppakassien kantamisessa tai pitää vauvaa hetken sylissä jos äidin pitää auttaa vanhempaa sisarusta. Tms. Pieniä asioita joita toisilleen vieraat ihmiset voivat tehdä.

Kotiäidit etenkin voisivat keskenään vähän liittoutua, tyyliin hoida sinä kerran viikossa muksuja 3h jotta mä saan nukkua/käydä kaupassa rauhassa/lukea lehden ja juoda kupillisen teetä/siivota niin mä teen saman takas. Ei sitä tarvitse toista mitenkään täydellisesti tuntea tai olla intiimejä ystäviä jotta naapurin kanssa saisi tuollaisen järjestelyn toimimaan.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="hmmm";25256157]Musta on kyllä röyhkeää olettaa että toisilla olisi jotenkin helpompaa ja heillä olisi rahkeita auttaa just sun kakaroiden vahtimisessa. tai tuo asenne, että toisten kuuluu just sun kakaroita vahtia tai auttaa, on aika vastenmielinen. siis kysyä aina saa, mutta jos asenne on tuo, niin aika ikävltä kuulostaa.
tuskin tunnet naapureitasi niin hyvin että voit olla varma että heidän elämä ei ole paljon raskaampaa kuin omasi.[/QUOTE]


Täällä taas joku käsitti väärin. Tai sitten minä en käsitä tästä mitään

 

["hmm"]

Aloitus oli täyttä asiaa, mutta en silti (tuohon ap:n toiseen kirjoitukseen viitaten) tiedä, miten ajatus olisi sovellettavissa nykyaikaan. Naapurit ovat kuitenkin pääosin vieraita ihmisiä. Tai tietysti heihin voi ajan myötä tutustua, mutta kaikki eivät asu aina samassa paikassa.

miksi ne naapurit on vieraita ihmisiä? En itsekkään ole kun muutamaan naapuriin elämäni aikana vähän paremmin tutustunut, mutta eikö olisi ihanteellista, jos naapureiden kanssa olisi sellaisissa väleissä että voisi apua pyytää esim. sairauden aikana? Sehän se olisi sitä yhteisöllisyyttä varsinkin nykyaikana kun sukulaiset asuu levällään pitkin maailmaa.

Joskus on vaikea pyytää apua eikä edes välttämättä tajua pyytää apua. Siis on hyvä myös tarjota sitä, vaikkapa kysymällä voiko viedä vanhemman lapsen leikkikentällä ym. tai ainakin sanoa että minulta voit pyytää apua jos tarvitset, siis tehdä se avunpyytäminen helpommaksi.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="mustikka";25256060]samaa mieltä.. ennen oli myös enemmän yheisöllisyyttä, lapset hoidettiin yhdessä tai vuorotellen tai isovanhemmat auttoivat, ei kukaan täysin yksin niiden kanssa ollut. ihmetyttää kun tänä päivänä vouhkataan ja syyllistetään heti (Suomessa) päiväkotiin laittamisesta, tai varsinkin "virikehoidosta" jos on nuoremman kanssa kotona. Muualla maailmassa on ihan normaalia että isommat saavat käydä osa-aikaisesti päiväkotia. Varmasti ennen olisivat olleet "kyläpäiväkodissa" tms äidin hoitaessa vauvaa ja kotia.[/QUOTE]

Sekin on aika surullista, että yhä useammin joudutaan hakemaan tukiverkkoa esim. päiväkodista (joissa suhteet hoitaviin aikuisiin ei ole tavallaan "aitoja" ja pysyviä..) ja yhteys sukulaisiin, naapureihin ym. on heikko. Parhaassa tapauksessa hyvä tukiverkko koostuu niistä sukulaisista, ystävistä ja muista läheisistä. Ainakin minun mielestäni.

 

[tytsi-89]

Aloitus oli täyttä asiaa, mutta en silti (tuohon ap:n toiseen kirjoitukseen viitaten) tiedä, miten ajatus olisi sovellettavissa nykyaikaan. Naapurit ovat kuitenkin pääosin vieraita ihmisiä. Tai tietysti heihin voi ajan myötä tutustua, mutta kaikki eivät asu aina samassa paikassa.

Tuntuu niin oudolta, kun en yhtään tiedä, keitä mun naapurissa asuu. En siis tunnistaisi edes ulkonäöltä. Asun kerrostalossa. Lapsuudessani asuin rivitalossa ja kaikki naapurit tunsivat toisensa ja oli sellaista aitoa yhteisöllisyyttä. Mulla oli naapurissa yli 10 kaveria ja joukossa myös kolme parasta ystävää (jotka kaikki ovat edelleen hyviä ystäviäni). En tiedä, oliko sattumaa vai mitä, mutta harvinaisen tiivis naapurusto oli.

 

["vieras"]

paljon muitakin jotka kaipaavat sitä yhteisöllisyyttä tai pieniä avuliaita tekoja arjessa.

 

["aatu"]

[QUOTE="vieras";25256287]paljon muitakin jotka kaipaavat sitä yhteisöllisyyttä tai pieniä avuliaita tekoja arjessa.[/QUOTE]

sitten vaan jokainen toteuttamaan tätä oikeassa elämässä

- kutsu naapurissa oleva pienen vauvan äiti syömään ja hoida vauvaa aterian ajan
- pidä mukava juttutuokio jonkun vanhuksen kanssa
- tarkaile ympäristöä ja auta missä voit