Ihmetyttää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailevana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailevana

Vieras
Erään sukulaisen hautajaisten muistotilaisuus pidettiin kartanossa, missä on pitopalvelut yms talon puolesta. Hautajaisissa oli ruokatarjoilu, ja oli tilattu n. 60 henkilölle. Ruokaa ja muita tarjottavia jäi yli, sitä ei saanut itselleen. Perustelu oli se, että jos ruoka pilaantuu kuljettaessa ja joku sairastuu se on heille huonoa mainosta. Ihmetyttää vain kun siitä oli kuitenkin maksettu, mitä he sille ylijäävälle ruualle tekevät? Kuitenkin sitä jäi aika paljon. Pieni asiahan tämä on eikä silloin tullut mieleenkään ihmetellä kun oli muuta ajateltavaa, hautajaisista on nyt aikaa. Ja alkaa omat häät olla ajankohtaiset, sitä miettii tällaisia.Mutta onko tämä yleinenkin käytäntö näissä juhlapaikoissa?
 
hyvänä esimerkkinä tulee mieleen vastaanvanlaisesta toiminnasta... järjestimme työpaikkamme pikkujoulut ja päädyimme käyttämään pitopalvelua jottei oma aikamme tuhraannu keittiön puolella muiden juhliessa. No ruokaa oli ja kaikki söivät hyvillä mielin. Olimme sopineet pitopalvelun emännän kanssa, että kaikki loppuruuat jätetään sellaisiin kylmä/kuuma-altaisiin jossa ne säilyvät koko illan ja sieltä voi sitten jokainen käydä napsimassa jos mieli tekee ja jotain on vielä yleensä jäljellä. Katselin siinä puolessa välissä iltaa, että kinkkua ja muita hörhökkeitä on vielä jäljellä...hetken kuluttua minulta tulee työkaveri kysymään että eikö kinkkua enää olekaan? Kummastuin sillä juurihan sitä oli iso läjä jäljellä, kipaisin keittiöön jossa syy kinkun katoamiselle löytyi...tarjoiluhenkilökunta siellä latoi astioihin ruokia itselleen!!!

Mutta toki tämä on vain yksi esimerkki ja eivätkä kaikki pitopalvelut ole samanlaisia.
 
Meillä kävi appiukon hautajaisissa aivan päinvastoin, eli pitopalvelun henkilökunta pakkasi huolella kaikki ylijääneet ruuat ja leivonnaiset ja suorastaan vaativat viemään herkut mukanamme, kun olemme ne kerran maksaneetkin.
Samoin pojan synttäribileet järjestettiin remontin vuoksi kivassa kahvilassa ja kun täytekakku ei pikkuvieraille juurikaan maistunut, se annettiin meille kotiin. Vain alusvadin pyysivät ymmärrettävistä syistä palauttamaan.
 
Oliko vieraita kuitenkin sen 60 mille oli tilattukin? Vai oliko vierasmäärä alle tilatun? Jos vierasmäärä täyttyi ja laskutus menee tietysti vierasmäärän mukaan niin silloin ne loput ruoat ei kuuluneetkaan teille mukaan.
 
Muutama vuosi takaperin silloisen avokkini veli meni naimisiin ja ruoka oli tilattu pitopalvelusta. Oli myös sovittu, että ylijäävä ruoka jää iltapalaksi. Kuinkas ollakkaan pitopalvelun väki kokosi ruuat mukaansa kun lähtivät pois. Jouduttiin soittelemaan perään, että ruuat piti jättää iltaa varten. Lisämaksusta sitten pitkinhampain tekivät kinkkukiusausta ja toivat juhlapaikalle...Asiasta tehtiin kyllä jälkikäteen valitus.
 
itse pitopalvelussa keikkaa tehneenä on kahdenlaista käytäntöä. toinen firma ei anna mitään lämmitettyä tai kylmänä tarjottavaa asiakkaalle mukaan ruokamyrkytystapausten vuoksi. ei siis voi syyttää firmaa jos joku sairastuu näiden mukaan otettujen takia. toinen firma taas antaa mukaan mutta sopimuksessa lukee että omalla vastuulla saa ottaa ja jos jotain tulee on vastuu asiakkaan. pullat sun muut keksit kyllä mukaan pakattiin
 
Jos kaikki kuusikymmentä saivat vatsansa täyteen ruokaa, kaikki meni oikein.
Anopin synttäreillä laskettiin käytetyt lautaset ja vähennettiin niistä sylivauvat ja sen mukaan laskutettiin. Jos joku haki santsia uudella lautasella, anoppi maksoi siitäkin hinnan. Jos haki samalla lautasella lisää, siitä ei laskutettu.
 
Hautajaisissa ei ollut 60 henkeä, jäi alle koska osa tuli vain kirkkoon ei muistotilaisuuteen. Ja ruokaa jäi todella paljon, jo siitä määrästä näki että oli alle 60. Siksi sitä ihmettelenkin. Itse en ollut tilausta tekemässä, tai siihen vaikuttamassa. Mutta sain jälkeen päin kuulla tästä.
 

Yhteistyössä