ihmettelettekö ihmisia jotka haluaa lapsen yksin?

minut jätettiin ekana odotusaikana ja toista odottaessani olin myös yksin, lasten isä oli kiinnostunut lapsesta/lapsista vain harvemmin.. oon pärjännyt hyvin ja lapset on ihania ja tyytyväisiä.. oon miettinyt että jos viel kolmannen joskus saan niin voisin ihan hyvin olla taas yksin..
tuntuu vaan että ajatusta kummoksutaan, miksi?
 
No kelle tahansa voi sattua odottamattomia yllätyksiä raskausaikana tai lapsen syntymän jälkeenkin. Mutta tavallaan semmosta ihmettelen jos on jo alunperin lasta tehdessään tietoinen että aikoo elää yh: na, eli että se on oma päätös tehdä vain lapsi ilman miestä. Monestakin syystä oon sitä mieltä että ideaalisin tilanne sekä äidille että lapselle on jos isä on arjessa mukana. Ja vaikka meillä on ollu "maailman helpoin vauva", silti oon sitä mieltä, etten olisi jaksanut täysipäisenä yksin
 
Ei se mua kummastuta. Varsinkaan jos on jo kokemusta asiasta, niinkuin sinulla on. Silloin saattasin miettiä, jos ei olisi ennestään lapsia, ja painotus olisi nimenomaan, että haluaa niitä YKSIN. Koska ei se ihan kevyttä hommaa ole (olin itsekin kahdestaan pienen lapsen kanssa useamman vuoden) .

Mutta ei asia minua häiritse, enkä epäile ollenkaan, jos joku yksinäinen haluaa lapsen - ei siitä voi mielestäni verottaa, jos oikeaa kumppania ei vain ole sattunu kohdalle ja halu lapseen on kova. :)

Ajatusta kummoksutaan siksi, että meillä on tässä yhteiskunnassa vallalla vielä vahva ja vanhanaikainen käsitys "oikeasta perheestä". Heteroperhe, kaksi lasta ja se koira.. Ai niin ja farmari.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
No kelle tahansa voi sattua odottamattomia yllätyksiä raskausaikana tai lapsen syntymän jälkeenkin. Mutta tavallaan semmosta ihmettelen jos on jo alunperin lasta tehdessään tietoinen että aikoo elää yh: na, eli että se on oma päätös tehdä vain lapsi ilman miestä. Monestakin syystä oon sitä mieltä että ideaalisin tilanne sekä äidille että lapselle on jos isä on arjessa mukana. Ja vaikka meillä on ollu "maailman helpoin vauva", silti oon sitä mieltä, etten olisi jaksanut täysipäisenä yksin
niin, jokainen tavallaan<3. ite oon tottunut oleen yksin lapsien kanssa.. mutta toki jos löytäisi ihanan, huomaavaisen miehen niin en laittais vastaan ;) =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Apila:
Ei se mua kummastuta. Varsinkaan jos on jo kokemusta asiasta, niinkuin sinulla on. Silloin saattasin miettiä, jos ei olisi ennestään lapsia, ja painotus olisi nimenomaan, että haluaa niitä YKSIN. Koska ei se ihan kevyttä hommaa ole (olin itsekin kahdestaan pienen lapsen kanssa useamman vuoden) .

Mutta ei asia minua häiritse, enkä epäile ollenkaan, jos joku yksinäinen haluaa lapsen - ei siitä voi mielestäni verottaa, jos oikeaa kumppania ei vain ole sattunu kohdalle ja halu lapseen on kova. :)

Ajatusta kummoksutaan siksi, että meillä on tässä yhteiskunnassa vallalla vielä vahva ja vanhanaikainen käsitys "oikeasta perheestä". Heteroperhe, kaksi lasta ja se koira.. Ai niin ja farmari.
niinpä!:)
 
En ihmettele.
Enemmän ihmettelen ihmisiä, jotka jättävät lapsihaaveensa toteuttamatta koska heillä ei ole puolisoa. Sekä niitä, jotka ottavat ekan vastaantulijan aviomiehekseen koska heillä on kova vauvakuume.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gwen:
En ihmettele. Enemmän jaksamista se varmastikin vaatii, mutta jos tarjolla olevat ukot ovat järjestään 'epäkelpoja' parisuhteeseen, niin ymmärrän hyvin. :xmas:
Mut eikös niitten kanssa sitten tule ongelmia kun lapsi on syntynyt? Jos haluavat kovasti leikkiä isää ja mistään ei tule mitään. Aika ison riskin ottaa jos tekee tietoisesti lapsen sellaisen kanssa jonka kanssa ei voisi elämäänsä jakaa
 
Mä sain ekani yksin, raskausaikana erottiin kun tajusin ettei siitä ole isäksi tai aviomieheksi, lapsen halusin silti. Toisen ja kolmannenkin ajattelin "tehdä", olin parisuhteessa tai en! Tietenkin mieluiten löytäisin jonkun, mutta jos en, niin en anna sen hidastaa tahtia. Tai no sen verran, että tuskin neljättä tekisin yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja Gwen:
En ihmettele. Enemmän jaksamista se varmastikin vaatii, mutta jos tarjolla olevat ukot ovat järjestään 'epäkelpoja' parisuhteeseen, niin ymmärrän hyvin. :xmas:
Mut eikös niitten kanssa sitten tule ongelmia kun lapsi on syntynyt? Jos haluavat kovasti leikkiä isää ja mistään ei tule mitään. Aika ison riskin ottaa jos tekee tietoisesti lapsen sellaisen kanssa jonka kanssa ei voisi elämäänsä jakaa
Eihän niiden ääritapauksessa ole edes pakko tietää! Lapsen äiti voi tietääkseni estää isyyden selvittämisen aina, jollei lapsen isä erikseen halua tulla lasta tunnustamaan. Jollei äiti kerro lapsen isälle, että seksi 'tuotti tulosta', niin ei kai isä sitä ainakaan suuremmalla paikkakunnalla välttämättä saa edes mistään tietää...

Omaa kokemusta mulla ei tosin ole.

 
Sillo ku tulin raskaaksi yllättäin, niin mietin olisiko minusta yh:ksi. Vaikka olin vakaassa parisuhteessa, niin aattelin kuitenki että viime kädessä se oon minä, joka hoitaa lapsen. Eihän koskaan elämässä tiedä mitä tapahtuu. Ja niin sitten kävi, mieheni kuoli. Ei koskaan pidä tuudittautua siihen et parisuhde säilyy aina. Nykyaikana kuitenki erittäin harva pariskunta on koko elämänsä yhdessä.
 
tämä kommentti ei ole teistä kellekään erityisesti vaan yleistä pohdintaa aiheen tiimoilta:

jos isä ei saa tietää että hänellä on jälkeläisiä, eli hän kelpaa sänkyyn muttei muuten samaan asuntoon, niin sillähän voi olla lopulta vaikka tusina lapsia eri puolilla. Ja sitte ku nää on kaikki aikuisia, niin nehän voi vaikka rakastua toisiinsa. Ulkomailla on näitä tapauksia ollu, enkä ylläty jos Suomessakin tulee
 
välillä on jopa tuntunut, varsinkin kun toista lasta odotin että jotkut ei pitänyt odotustani yhtä tärkeänä kun muiden jotka parisuhteessa.. noita ihmettelijöitä riitti ja tyhmiä kysymyksiä.. mm isäni ei voi sietää ajatusta jA sanonut suoraan että häpeää minua kun jos joku on kysynyt ja täytynyt sanoa että oma tytär on kahden lapsen yksinhuoltaja :|
 

Yhteistyössä