ihmettelen

[vaan]

miks ihmiset pitää vielä reilu parikymppisiä kakaroina?
kyllähän monikin parikymppinen on kypsä ja aikuinen vaikka myös näitä vastakappaleitakin löytyy.
onko se numeraalinen ikä jotenki merkki siitä aikuisuudesta?
tiedän aika monta tapausta jossa ihminen on about 40 mutta käyttäytyy kuin 15 vuotias ilman minkäänlaista vastuuta elämästä.
ja vastaavasti paljon myös juurikin näitä parikymppisiä jotka ovat mielestäni monestikkin paljon aikuisempia kuin jotkut keski-iästä kärsivät.
ei siis voi aina sanoa että parikymppiset on kakaroita

 

[hoya bella]

Olen 27v ja kyllä mä pidän parikymppisiä (myös itseäni) kakarana. Käytöksellään vaikka 58v voi olla kakara. Mutta kyllähän parikymppinen on vielä melko nuori verrattuna siihen jos ihminen vaikka elää 96-vuotiaaksi asti.

 

[41v.]

no onhan parikymppinen sentään hyvin nuori ja kokematon, jos nyt vaikka viisikymppiseen vertaa. ei millään pahalla, mut elämä nääs opettaa...

 

[Kowalski]

Parikymppinen on nuori, mutta ei se sitä tarkoita että kaikki parikymppiset olisivat aivottomia kakaroita. Voi olla hyvinkin kypsä ja vastuuntuntoinen. Ja joku nelikymppinen tms voi olla vastuuntunnoton säheltävä pentu.

Ei se ole ikäkysymys, vaan luonnekysymys mun mielestä.

 

[niin siinä vaan käy]

Pari kymppisenä luulee olevansa aikuinen ja tietävänsä - jos ei nyt ihan kaikkea niin liki kaiken

Kolmekymppisenä alkaa tajuta kuin nuori edelleen on eikä enää todellakaan tiedä kaikesta kaikkea. Ja ennen kaikkea tajuaa kuinka kakara 2-kymppisenä oli.

Nelikymppisenä alkaa vasta nauttia elämän vivahteista ja nähdä iän merkityksen todellisen viisautena.

Itse olen 30+ ja odotan iän karttumista. Nautin jo nyt siitä että nuoruuden "pahin" opetteluvaihe on takana ja että osaa katsoa tätä maailmaa avarammin silmin ja vastaanottavaisena.

Elämällä tuo asia on opittu eikä siitä turhaa vanhemmat noille parikymppisille mainitse. Mutta kunkin on kuljettava sekin aika.

 

[vanha]

Sama asia ihmetytti mua kanssa parikymppisenä, olin kuitenki todella vastuuntuntoinen ja järkeä käyttävä immeinen. Ylilyöntejä en harrastanut (en ole koskaan harrastanut)

Nyt 35 vuotiaana tiedä miksi minullekin noin sanottiin. Elämä sen on opettanut. Ja miksi hypätäkään yli se nuorenaikuisen elämän vaihe? Tälläinen vanhempiaikuinen saa olla sitten vielä pitkään. Nuoruuden "naivius" on vaan ihana asia, se aikanaan haihtuu. Mikä kiire siihen aikuisuuteen on?