ihme tunne lapsia kohtaan..

ollaan kuumeiltu ja tehty ja oltu tekemättä lasta jo/vasta pari vuotta...
jostain syystä nykyään mun ei tee enää niin mieli ees olla lasten kanssa ja jos ja kun kuulen äitien puhuvan lasten "ongelmista" yms niin tulee mieleen vaan että eikö noilla muuta elämässä ole ja että voi voi..
en ole enää katkera odottaville vaan poistun seurasta ja olen vain "tyytyväinen" kun itse saan päättää mitä teen ja milloin eikä mikään pieni ihminen vaadi multa kaikkea aikaa...

vielä puolisen vuotta sitten eikä edes niin kauan aikaa, olin aivan maassa ja lapsi oli kaikki kaikessa...
mitä mulle on tapahtunut tässä yhtäkkiä....?

 

Moi!
Tunnistan samoja tunteita itsessäni ajoittain. Välillä alkaa ärsyttämään jo pelkästään se että joku lapsi itkee kaupassa ja usein ei voisi vähempää kiinnostaa ihmisten kertomukset omista lapsistaan tms.
Aluksi mulla oli huono omatunto asiasta ja ajattelin että oon varmaan tosi huono ihminen näiden tunteiden takia. Mutta luulen kyllä että kyse on vain itsensä suojelusta. Kun käyttäytyy ja ajattelee negatiivisesti lapsia kohtaan, niin ei tee itselle niin kipeetä se ettei saa lasta. Vaikka siltikin tekee usein niin hemmetin kipeetä..

 

Niin...saattaapa tuo olla juuri tuota itsensä suojelua...siksi minäkin sen olen järjellä yrittänyt selittää....

Tänäänkin hoidin puoli päivää pientä poikaa ja meillä oli aivan huipuhauskaa....mietin kun leikimme että voi kun tuo olisi omani yms mutta kun poika lähti niin tuli muka jotenkin helpottunut olo että onneksi kukaan ei ole riippuvainen minusta..kun taas toisaalta, juuri se on sitä mitä eniten haluaa...

Aivan sekavat olotilat...

meillä on enää "viimeinen" testi reilun viikon päästä jolloin selviää munatorvien aukiolo...lääkäri totesi että hän kyllä uskoo niiden olevan auki mutta tarkastetaan...
sitten, jos ne on auki niin aletaan suunnitella inseminaatio hoitoa......meillä siis lapsettomuuden syy on selvittämätön, miehellä enemmän kuin hyvä sperma, minä itse ovuloin ja kaiken pitäisi olla hyvin.............

 

Valitettavasti varmaan pohjimmiltaan se on kateutta, mutta kylläkin erittäin ymmärrettävistä syistä. Ei jaksa muiden valitusta lapsistaan, kun ei itse voi lapsia saada, vaikka niin kovasti haluaisi.

Sama se on minulla, lapsellisella ihmisellä, viimeksi tänään sukujuhlissa harmitti niin hillittömästi katsoa niitä sinänsä ihania vauvoja ja palleroita, kun itsellä olisi sama toive mielessä. Tiedän että se oli kateutta, koska olisin itse halunnut olla se äiti pitelemässä pientä karjuvaa nyyttiä.

Valitettavasti vauvaperheiden kanssa puheenaiheet todella herkästi menevät aina pelkästään siihen vauvaan, vauva imee kaiken huomion itseensä. Sellaisiksi ne on rakennettu...