K
Karju Seiskakasi (KS)
Vieras
Nyt kun olen harjoitellut vakiintumista suhteessa jo pitkän aikaa ja minun olisi uskallettava oikeasti lyödä ovi lukkoon ja todeta itselleni, että tässä loppuelämäni nainen on, palaavat mieleeni ihanat ihastusmuistot, tytöt ja naiset, jotka sykähdyttivät ja värisyttivät sieluani, mutta joita en saanut tai jotka olisin saanut hetkellä, jolloin olin varattu.
Kaipa menneen haikailu on turhaa ja ehkäpä voimakkaimmat tunteet kuuluvat nuoruuteen, mutta silti mietin, millaista olisi elo näiden naisten kanssa ollut. Arki on tietenkin arkea suhteessa kuin suhteessa, mutta voihan hyvinkin olla, että miehen ja naisen liitto on monimutkainen psykologissosiaalisbiologinen sekoitus, jonka onnistumisen ratkaisevat pienen pienet asiat. En tiedä, onko tuo kaikki pieni nykyisessä suhteessani kohdallaan. Mistä sen tietää?
Eniten pelkään, että jossain elämäni vaiheessa nyt jo nuoruuden taakseni jättäneenä tapaan naisen, joka säväyttää kuin muutamat tytöt parikymppisenä. Mitä teen silloin? Miksi ja millä oikeudella?