T
tunnustan
Vieras
Nyt on pakko purkaa tuntojani tänne. Jos samalla saisin järkeni takaisin ja lopettaisin haihattelut.
Olen naimisissa, lapsiakin on. Ihan tavallinen suhde, ei mitään yllätyksiä.
Nyt on käynyt niin, että olen ihastunut entiseen "unikaveriin." Olin jo aikoinaan häneen hyvin ihastunut, mutta hän ei halunnut sitoutua.
Tapasimme kaksi vuotta sitten baarissa seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Tämän tapaamisen jälkeen mies laitteli minulle facebookissa viestejä, kyseli kuulumisia. Pari kertaa vastasin, mutta sitten estin koko miehen.
Puoli vuotta sitten sain tekstiviestin oudosta numerosta. Selvitin numeron, kyseessä oli samainen mies.
Tämän jälkeen mies on laitellut vähintään kerran kuukaudessa viestejä, joissa kertoo ikävöivänsä ja haluavansa nähdä. En ole hänelle mitään vastannut, mutta kieltämättä tuntuu kutkuttavalta ajatus, jos vaikka tavattaisiin.
Tämä mies laittoi viestiä, että katuu, kun ei aikoinaan alkanut kanssani kunnon suhteeseen.
En ole valmis luopumaan perheestäni yhden ihastumisen takia. Eiköhän tämä ohi mene.