Ihanaa, mulla alkaa vauvakuume nostaa päätään =)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vavva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vavva

Vieras
Oon ollu kahden ensimmäisen lapsen jälkeen tosi väsyny ja ajatus uudesta vauvasta on tuntunut hirveältä.
Kuitenkin olen koko ikäni halunnut ison perheen ja jotenkin se, että ei saisi enempää lapsia on tuntunut hirveältä. Olen miettinyt, että jos nyt emme yritä enää enempää, vaan jätämme tähän kahteen, niin kadunko vanhempana jne. On tuntunut oudolta ajatella, että lapset olisi nyt tässä mutta silti on ollut olo että en jaksa yhtään enempää.

Nyt kesän aikana vauvakuume on alkanu tulla esiin ja nyt ei tunnu enää pelottavalta vaan ajattelen innoissani, että voisimme joskus taas jättää ehkäisyn pois ja pääsisi taas synnyttämään ja lapset saisivat pikkusisaruksen, ihanaa..

Nyt nautin jonkin aikaa vielä tästä vauvakuumeesta, ehkä sitten uskaltaisi jossain vaiheessa jättää ehkäisyn pois =)

Onko kellään ollut samoja ristiriitaisia ajatuksia?
 
No ei kannata kiirehtiä, jos et ikäloppu ole. Kun oot valmiiksi väsynyt, ei ei ei uutta vauvaa. Nauti jo olemassa olevista.

Joo, ei ikä paina vielä hirveästi, mutta se, että alkaa tulla vauvakuume, tarkoittaa sitä, että alan "toipua" väsymyksestä =)

Nykyään ei ole arki enää raskasta, ei ole ollut hetkeen, joten olinkin pohtinut, että sainko väsymyksestä niin kovat "traumat" etten ikinä enää halua lapsia lisää. Mikä oli sitten taas surullista, kun kuitenkin olen aina halunnut ison perheen. Kiemurainen ajatuksenjuoksu, huomaan =)
 

Yhteistyössä