Ä
äiti miekii :')
Vieras
Satuimme juuri paikalle kun peuramamma tuossa ennen neljää laski päivänvaloon pikkuisen vasansa! Mamma oli kuulemma synnyttänyt aamupäivästä saakka, yhdeltätoista oli jo pikku sorkat pistäneet esiin mamin peräpäästä. Me seurasimme tilannetta reilun puoli tuntia, ja kaikki meni hyvin. ensin näkyi pitkään vain nuo sorkat, sitten esiin tuli kuono ja kieli ja eläitarhan työntekijä sanoi että näin kuuluu edetäkkin. Oli siinä välillä eläinlääkäriinkin yhteydessä, mutta lääkäriä ei tarvittu kun luonto hoiti asian. pikkuinen eläinvauva tipahti tantereelle kuin luontofilmeissä :') Liikuttava hetki. Mamma huokasi hetken ja alkoi sitten nuolla puhtaaksi pikkuistaan. Vasan isä muun lauman kanssa seurasi touhua sivummalta, ja kun synnytys oli ohi kävi se myös varoen tutustumassa uuteen tulokkaaseen.
Kaikki paikalla olleet ihmisäidit seurasivat tilannetta liikuttuneina ja lapset hihkuivat innoissaan, kyselivät kovasti mikä tuo ja tuo on ja vanhemmat kertoivat. Ihana tapa nähdä luonnollinen asia! En huomannut että pikkuisimmatkaan yleisöstä olisivat pelänneet tapahtumaa.
Mikä ihana päivä olikaan osua paikalle! Lähtiessämme pois peuravauva otti ensiaskeleitaan ja sekä se että äiti näyttivät voivan erinomaisesti. :heart: