Ihan hyvä että kestovaippojen epähygieenisyys on vihdoin nostettu esille.

Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
No tottakai ovat. Mutta ei minusta kuulosta ihan täyspäiseltä touhulta sittenkään, että lapsi on viikon putkeen hoidossa päiväkodissa, kun äiti tai isä on töissä laivalla.
Eipä tuo ideaalitilanne ole, mutta kaikilla ei ole vaihtoehtoja. Itse en laittaisi lasta edes tavalliseen vuorohoitoon, mutta ymmärrän ettei kaikilla ole muuta mahdollisuutta jos haluavat perheensä elättää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piitu pipari:
Tänään oli hesarissa juttua siitä, miten niiden imukyky ja hygieenisyys ovat puutteellisia. Ihan hyvä että asiasta keskustellaan vihdoinkin... Itse vannon vaipattomuuden nimiin, minusta lapsen pitäisi olla kuiva mennessään päiväkotiin. Molemmat lapseni ovat olleet kiitos vvv:n täysin kuivia jo puolitoistavuotiaina (sitä ennen meillä käytettiin kertiksiä, mutta ei tietenkään yhtä paljon kuin niissä perheissä joissa vvv:tää ei harrasteta ).
minkä ikäisenä sun lapset oli sitten kuivia?

meillä tyttö käytti kertiksiä enkä edes tiedä mitä vvv on mutta tyttö oli yökuiva 1,5 vuotiaana ja koko kuiva ennen kuin täytii 2v. tutustin vaan pottaan, muttei mulla mitään tavoitteita ollu. Siinä vaiheessa luulin että kaikki äidit tekee niin... :)
 
Greippi
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
No tottakai ovat. Mutta ei minusta kuulosta ihan täyspäiseltä touhulta sittenkään, että lapsi on viikon putkeen hoidossa päiväkodissa, kun äiti tai isä on töissä laivalla.
Eipä tuo ideaalitilanne ole, mutta kaikilla ei ole vaihtoehtoja. Itse en laittaisi lasta edes tavalliseen vuorohoitoon, mutta ymmärrän ettei kaikilla ole muuta mahdollisuutta jos haluavat perheensä elättää.
Vaihtoehtoja nyt on aina. Kyllä vastaavaa työtä (tarjoilija/siivooja) saa maistakin halutessaan. Millainen vanhempi jättäisi pienen lapsensa viikoksi vieraiden ihmisten hoitoon? En käsitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piitu pipari:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja piitu pipari:
Tänään oli hesarissa juttua siitä, miten niiden imukyky ja hygieenisyys ovat puutteellisia. Ihan hyvä että asiasta keskustellaan vihdoinkin... Itse vannon vaipattomuuden nimiin, minusta lapsen pitäisi olla kuiva mennessään päiväkotiin. Molemmat lapseni ovat olleet kiitos vvv:n täysin kuivia jo puolitoistavuotiaina (sitä ennen meillä käytettiin kertiksiä, mutta ei tietenkään yhtä paljon kuin niissä perheissä joissa vvv:tää ei harrasteta ).
Entä jos sun lapset oiskin olleet hitaammin kypsyviä huolimatta hienosta viestinnästä? Oisikko jättäny viemättä hoitoon?
Molemmat ovat kotihoidossa edelleen, tosin esikoinen (3,5 v.) on osan viikosta virikepaikalla päiväkodissa.
mikä muuten on päiväkodin "virikepaikka" ? =)
 
minä
tai puolesta.mutta haluaisin tuoda esille erään asian.meillä päiväkodissa ne vaipat pesee henkilökunta.yksi työntekijä on varattu pesemään kestoja.eli tämä yksi ihminen on poissa sieltä lasten puolelta.vanhemmat kitisee ja valittaa kun ei ole riittävästi työntekijöitä heidän lapsiaan kaitsemaan.silti vaaditaan mitä ihmeellisempiä asioita.mikä tässä nyt ei oikein natsaa?
tässä päiväkodissa siivooja käy illalla ja hän ei pese pyykkiä.ja keittäjäkään sitä ei kerkee tekemään.
mutta kukakin tyylillään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:

En usko tuota että päiväkoti pesee kestot. Kyllä ne ihan joka paikassa viedään kotiin pestäväksi.
 
mitä ihmettä

Mikä päiväkoti on kyseessä, missä kaupungissa? Ensimmäistä kertaa kuulen että päiväkodissa pestäisiin kestoja. Annetaanko ne sitten märkänä vanhemmille vai miten?
 
ruisleipä
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
tai puolesta.mutta haluaisin tuoda esille erään asian.meillä päiväkodissa ne vaipat pesee henkilökunta.yksi työntekijä on varattu pesemään kestoja.eli tämä yksi ihminen on poissa sieltä lasten puolelta.vanhemmat kitisee ja valittaa kun ei ole riittävästi työntekijöitä heidän lapsiaan kaitsemaan.silti vaaditaan mitä ihmeellisempiä asioita.mikä tässä nyt ei oikein natsaa?
tässä päiväkodissa siivooja käy illalla ja hän ei pese pyykkiä.ja keittäjäkään sitä ei kerkee tekemään.
mutta kukakin tyylillään.
Outo juttu!! Nyt pitää sitten päiväkodin ja kestoilijan vanhempien yhdessä sopia parempi systeemi. Kyllä yleensä vanhemmat vie itse vaippansa kotiin ja pesevät ne siellä.

Miten muuten, kun minä kotona pesen kestot laitan ne koneeseen ja koneen päälle. Ja kun lapset esim. nukkuu ripustan ne kuivumaan. Peseekö tämä työntekijä ne käsin kun koko päivä siinä menee? Vai mikä meni ohi??

Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
tai puolesta.mutta haluaisin tuoda esille erään asian.meillä päiväkodissa ne vaipat pesee henkilökunta.yksi työntekijä on varattu pesemään kestoja.eli tämä yksi ihminen on poissa sieltä lasten puolelta.vanhemmat kitisee ja valittaa kun ei ole riittävästi työntekijöitä heidän lapsiaan kaitsemaan.silti vaaditaan mitä ihmeellisempiä asioita.mikä tässä nyt ei oikein natsaa?
tässä päiväkodissa siivooja käy illalla ja hän ei pese pyykkiä.ja keittäjäkään sitä ei kerkee tekemään.
mutta kukakin tyylillään.
En usko tuota että päiväkoti pesee kestot. Kyllä ne ihan joka paikassa viedään kotiin pestäväksi.
Näin! Eilen just avoimessa käytiin keskustelu niiden tätien kanssa kestoista.
He eivät kokeneet sitä millään lailla vaikeaksi, etenkin kun äidit pyykkäävät vaipat. Innoissaan kyselivät enemmänkin kestoilusta.
 
vuoropäiväinen yh
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
No tottakai ovat. Mutta ei minusta kuulosta ihan täyspäiseltä touhulta sittenkään, että lapsi on viikon putkeen hoidossa päiväkodissa, kun äiti tai isä on töissä laivalla.
Eipä tuo ideaalitilanne ole, mutta kaikilla ei ole vaihtoehtoja. Itse en laittaisi lasta edes tavalliseen vuorohoitoon, mutta ymmärrän ettei kaikilla ole muuta mahdollisuutta jos haluavat perheensä elättää.
Siis mikä vika vuorohoidossa on, siellähän ollaan yhtä kauan kuin normi hoidossa vaan eriaikaan vuorokaudesta? Itse teen aamu- ja iltatöitä ja jonotan vuoropäiväkotipaikkaa lapselleni. Olen kouluttautumaton ja kokematon, joten jos haluan jonkinlaista työtä tehdä tulevaisuudessa niin jostain on aloitettava. Eli haen kokemusta tästä työpaikastani tulevaisuutta varten. Nyt vaan jatkuvasti mieltäni painaa, että teenkö väärin lastani kohtaan, kun otin tämän työpaikan vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ruisleipä:
Terveystarkastaja myönsi ettei tiedä paljon mitään asiasta ja yksi perustelu oli 24h/7vrk aukiolevat päiväkodit joissa vanhemmat ovat viikon laivalla ja lapsi hoidossa. Tällöin päiväkodilla ei ole tiloja säilytellä kestovaippoja....
Ai se tasan yksi päiväkoti, joka Turussa on auki 24/7 (vai onkohan niitä peräti kaksi, en ole varma)? Monikohan lapsi siellä kestoilee, ja monenkohan kestoilijan vanhemmat ovat töissä laivalla ja lapsi viikon putkeen päiväkodissa? Yhdenkö? :D
Ihan idioottimainen perustelu...ja tuollaisessa tilanteessa TOTTAKAI päiväkotiin viedään kertsejä, en tosin usko että yksikään kestovaippoja käyttävä äiti tai isä olisi edes niin idiootti että tahtoisi likaisia, KALLIITA vaippoja säilytettävän viikon ajan päiväkodissa missä ne taatusti homehtuvat ja menevät pilalle. Mua melkein hävettää ko. sammakot suustaan päästäneen ihmisen puolesta :D

Juttelin tästä aiheesta eilisaamuna poikani päiväkodissa hoitajien kanssa. Olivat sitä mieltä, että koko kielto on naurettava. He ovat mielellään vaihtaneet kestoja niille 1-2 lapselle jotka ryhmässä kestovaippoja käyttävät, eivätkä ole kokeneet sitä ongelmalliseksi. Kuten eräs hoitaja sanoi, "vessassahan ne pussit säilytetään eikä ne siellä vaipparoskista enempää haise, ja mä vaihtaisin mielelläni kestot vaikka kaikille kahdelletoista!" :xmas:
 
poppis
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
 
Greippi
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:

Katsos kun jotkut meistä ajattelevat jotain muutakin kuin oman elämän helppoutta...
Vaipoista tulee valtavat määrät jätettä eli ympäristöä tässä yritetään ajatella sen oman navan sijaan.
 
juu hieno hommahan se on tosiaan,mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin mitä pitäis ajatella,mun mielestä...mut kukin tyylillään en siis yhtään herjaa tässä kestoilijoita,mutta sulla oli heti ihmeen neg.toi tyyli kun kirjotit.ei se sitä tarkota jos en kestoile ettenkö ajattelis ketään muita kunitseäni!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuoropäiväinen yh:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Eipä tuo ideaalitilanne ole, mutta kaikilla ei ole vaihtoehtoja. Itse en laittaisi lasta edes tavalliseen vuorohoitoon, mutta ymmärrän ettei kaikilla ole muuta mahdollisuutta jos haluavat perheensä elättää.
Siis mikä vika vuorohoidossa on, siellähän ollaan yhtä kauan kuin normi hoidossa vaan eriaikaan vuorokaudesta? Itse teen aamu- ja iltatöitä ja jonotan vuoropäiväkotipaikkaa lapselleni. Olen kouluttautumaton ja kokematon, joten jos haluan jonkinlaista työtä tehdä tulevaisuudessa niin jostain on aloitettava. Eli haen kokemusta tästä työpaikastani tulevaisuutta varten. Nyt vaan jatkuvasti mieltäni painaa, että teenkö väärin lastani kohtaan, kun otin tämän työpaikan vastaan.
Kuten sanoin, aina ei ole vaihtoehtoja. Mutta itse ajattelen että lapsen arki tulee aika rikkonaiseksi kun tänään mennään aamulla hoitoon ja huomenna vasta iltapäivällä, tullaan yöksi kotiin ja heti herättyä lähdetään taas hoitoon kun vanhemmilla on aamuvuoro. Kyllähän ne lapset rakastavat ennustettavuutta ja rutiineja, joten samalla tavalla joka päivä toistuva hoito on ideaalitilanne. Onneksi silti on vuoropäiväkoteja, jotta vanhemmilla on mahdollisuus tehdä työtä.
 
Greippi
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Katsos kun jotkut meistä ajattelevat jotain muutakin kuin oman elämän helppoutta...
Vaipoista tulee valtavat määrät jätettä eli ympäristöä tässä yritetään ajatella sen oman navan sijaan.
juu hieno hommahan se on tosiaan,mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin mitä pitäis ajatella,mun mielestä...mut kukin tyylillään en siis yhtään herjaa tässä kestoilijoita,mutta sulla oli heti ihmeen neg.toi tyyli kun kirjotit.ei se sitä tarkota jos en kestoile ettenkö ajattelis ketään muita kunitseäni!!

Vai että on monia muitakin asioita maailmassa ajateltavana...Voi sinua raukkaa. Tottakai sävyni on negatiivinen, kun kirjoitustyylisi on ihan käsittämättömän naiivi "mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!"

Miten tuosta paistaa muu kuin oman navan ajattelu?
 
kestoilija

Minä olen kestottanut neljä lasta enkä ole koskaan pessyt päivät pitkät vaippoja, meillä kun on onneksi pyykinpesukone, jota suosittelen sullekin! ;)
Esikoisella on paha atooppinen ihottuma joten kestoilu alkoi alunperin siitä että en tahtonut ärsyttää hänen herkkää ihoaan ylimääräisillä kemikaaleilla ja myrkyillä (siihen aikaan luin lehdestä että joissain kertakäyttövaipoissa on sitä nestettä sitovaa ainetta joka on naisten kuukautissiteissä kielletty kun voi aiheuttaa kohdunkaulasyöpää), ja homman helppous sai jatkamaan muillakin. Me käydään kaupassa kävellen joten kiva kun ei tarvi raahata vaippapaketteja vaan vaipat voi ottaa vaan narulta aina tarvitessa.
 
kerropa
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
tai puolesta.mutta haluaisin tuoda esille erään asian.meillä päiväkodissa ne vaipat pesee henkilökunta.yksi työntekijä on varattu pesemään kestoja.eli tämä yksi ihminen on poissa sieltä lasten puolelta.vanhemmat kitisee ja valittaa kun ei ole riittävästi työntekijöitä heidän lapsiaan kaitsemaan.silti vaaditaan mitä ihmeellisempiä asioita.mikä tässä nyt ei oikein natsaa?
tässä päiväkodissa siivooja käy illalla ja hän ei pese pyykkiä.ja keittäjäkään sitä ei kerkee tekemään.
mutta kukakin tyylillään.
Pestäänkö niitä kestoja siellä nyrkkipyykillä, vai miten ihmeessä niiden pesuun saadaan kulumaan niin paljon aikaa, että pitää varata yksi työntekijä?

Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja ruisleipä:
Terveystarkastaja myönsi ettei tiedä paljon mitään asiasta ja yksi perustelu oli 24h/7vrk aukiolevat päiväkodit joissa vanhemmat ovat viikon laivalla ja lapsi hoidossa. Tällöin päiväkodilla ei ole tiloja säilytellä kestovaippoja....
Ai se tasan yksi päiväkoti, joka Turussa on auki 24/7 (vai onkohan niitä peräti kaksi, en ole varma)? Monikohan lapsi siellä kestoilee, ja monenkohan kestoilijan vanhemmat ovat töissä laivalla ja lapsi viikon putkeen päiväkodissa? Yhdenkö? :D
Ihan idioottimainen perustelu...ja tuollaisessa tilanteessa TOTTAKAI päiväkotiin viedään kertsejä, en tosin usko että yksikään kestovaippoja käyttävä äiti tai isä olisi edes niin idiootti että tahtoisi likaisia, KALLIITA vaippoja säilytettävän viikon ajan päiväkodissa missä ne taatusti homehtuvat ja menevät pilalle. Mua melkein hävettää ko. sammakot suustaan päästäneen ihmisen puolesta :D

:xmas:
Mä tunnen sun kanssasi myötähäpeää =) Tunnen yhden lapsen tuosta yhdestä pk:sta joka on auki 24/7 ja viimeksi siellä oli yksi lapsi joka yh-vanhempi oli laivalla töissä ja toinen (tämä mun tuttu) on hoidossa välillä vajaa kaksi vuorokautta ja välillä muutaman tunnin putkeen, riippuu vanhemman päivystysvuoroista.
Niin tuosta toisesta en tiiä mutta tää toinen on pikkasen vajaa 5 ja EI käytä kestoja ei sen puoleen kertiksiäkään nykyisin :D
 
poppis
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Katsos kun jotkut meistä ajattelevat jotain muutakin kuin oman elämän helppoutta...
Vaipoista tulee valtavat määrät jätettä eli ympäristöä tässä yritetään ajatella sen oman navan sijaan.
juu hieno hommahan se on tosiaan,mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin mitä pitäis ajatella,mun mielestä...mut kukin tyylillään en siis yhtään herjaa tässä kestoilijoita,mutta sulla oli heti ihmeen neg.toi tyyli kun kirjotit.ei se sitä tarkota jos en kestoile ettenkö ajattelis ketään muita kunitseäni!!

Vai että on monia muitakin asioita maailmassa ajateltavana...Voi sinua raukkaa. Tottakai sävyni on negatiivinen, kun kirjoitustyylisi on ihan käsittämättömän naiivi "mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!"

Miten tuosta paistaa muu kuin oman navan ajattelu?
mitä totta kai??ja totta kai sä kestoilet?!!ja hyvä sulle s eon sun juttus!mutta sekin kertoo mun mielestä jotain kypsyydestä kun saa hirveet raivarit jos joku ei tajuu kestoiluu..että ihan sama..mulla on vaan sellanen ajatustyyli että saatan ajatella jositain asioista että sitä on paljo tärkeempääkin tekemistä kuin esim.kestoilla tai lajitella roskia,tai paljon muutakin mikä tuntuu musta hössötykselta..vaikka toki tiedän että s eon tärkeetä meijän kaikkien kannalta nää asiat,ja olen sitä jopa joskus ajateluutkin miten paljon ihmiset tuhoaa ympäristöänsä,mutta en silti kyllä itse kestoilisi ja se siitä minkäs sä sille mahdat?!!mutta pie sä kiinni vaan kannasta s eon kyllä kieltämättä hyvä,mut ei sunkaa tarvii ihan seinille pomppia
 
poppis
Alkuperäinen kirjoittaja kestoilija:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Minä olen kestottanut neljä lasta enkä ole koskaan pessyt päivät pitkät vaippoja, meillä kun on onneksi pyykinpesukone, jota suosittelen sullekin! ;)
Esikoisella on paha atooppinen ihottuma joten kestoilu alkoi alunperin siitä että en tahtonut ärsyttää hänen herkkää ihoaan ylimääräisillä kemikaaleilla ja myrkyillä (siihen aikaan luin lehdestä että joissain kertakäyttövaipoissa on sitä nestettä sitovaa ainetta joka on naisten kuukautissiteissä kielletty kun voi aiheuttaa kohdunkaulasyöpää), ja homman helppous sai jatkamaan muillakin. Me käydään kaupassa kävellen joten kiva kun ei tarvi raahata vaippapaketteja vaan vaipat voi ottaa vaan narulta aina tarvitessa.
niin joo ei kait siinä mittää jos sen vaa ottaa niinku osaxi elämää siitä tulee sama kuin jostain muutsa yhtä luonnolisesta jutusta..okei ymmärrän kun aattelen vähä pitemmälle,ja mulla muuten on pyykkikone=))ja toi oli kyllä hyvin aateltu atooppisen ihon kannalta,mulla kans esikoinen kärsii kyseisestä ja se oli ihan mahotonta sillo kun niitä vaippoja käytettiin ja mietin pääni puhki et mitä teen,mutta kuten jo sanoin mulla ei siis ees tullu mieleen mitkää kestovaipat!=))
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Mäkin vastaan =)
Me kestoillaan koska
a) säästetään rahaa, kestot käytännössä ilmaisia (saatiin kaverilta lainaan, muutenkaan eivät kauheasti maksa koko vaippaikää ajatellen)
b) säästetään voimia, kun ei tarvitse kantaa vaippapketteja
c) säästetään luontoa, koska ei tule jätettä

Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi ihmeessä sinä poppis et kestoile? Meillä vaipat teettää 1-2 koneellista pyykkiä viikossa, ja mukana peseytyy aina pyyhkeitä, lasten vaatteita ym 60 asteen pesun kestävää. Eli lisä"vaiva" on minimaalinen hyötyihin nähden.

Ja jos kestoilee, niin se ei estä ajattelemasta niitä "muita tärkeämpiäkin asioita". Päin vastoin, usein kestoilijat ajattelee esim. ympäristöasioita laajemminkin.
 
poppis
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Mäkin vastaan =)
Me kestoillaan koska
a) säästetään rahaa, kestot käytännössä ilmaisia (saatiin kaverilta lainaan)
b) säästetään voimia, kun ei tarvitse kantaa vaippapketteja
c) säästetään luontoa, koska ei tule jätettä

Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi ihmeessä sinä poppis et kestoile? Meillä vaipat teettää 1-2 koneellista pyykkiä viikossa, ja mukana peseytyy aina pyyhkeitä, lasten vaatteiat ym 60 asteen pesun kestävää. Eli lisä"vaiva" on minimaalinen hyötyihin nähden.

Ja jos kestoilee, niin se ei estä ajattelemasta niitä "muita tärkeämpiäkin asioita". Päin vastoin, usein kestoilijat ajattelee esim. ympäristöasioita laajemminkin.
enpä oikeestaa tiedä mix en kestoilis...en oo koskaan tienny tästä asiasta oikeestaan mitään vaikuttanu aina niin kovin vaikeelta,mutta ehkä se ei sitä todellisuudessa ole,mulla kyllä nyt jo pieninki just vaippavapaa että ei tarvii enää edes ajatella asiaa
 
Greippi
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Alkuperäinen kirjoittaja poppis:
siis mä en ihan rehellisesti tajuu koko kestovaippa juttuu...mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!ja muutenki mix te jotka niitä käytätte niin käytätte niitä?siis ei millään vittuilulla vaan niinku oikeesti..
Katsos kun jotkut meistä ajattelevat jotain muutakin kuin oman elämän helppoutta...
Vaipoista tulee valtavat määrät jätettä eli ympäristöä tässä yritetään ajatella sen oman navan sijaan.
juu hieno hommahan se on tosiaan,mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin mitä pitäis ajatella,mun mielestä...mut kukin tyylillään en siis yhtään herjaa tässä kestoilijoita,mutta sulla oli heti ihmeen neg.toi tyyli kun kirjotit.ei se sitä tarkota jos en kestoile ettenkö ajattelis ketään muita kunitseäni!!

Vai että on monia muitakin asioita maailmassa ajateltavana...Voi sinua raukkaa. Tottakai sävyni on negatiivinen, kun kirjoitustyylisi on ihan käsittämättömän naiivi "mulle ei tulis mieleenkää käyttää niitä.kuka vielä ku muutenki on paljon hommaa niin pesee huviksee vaippoja päivät pitkät?!!"

Miten tuosta paistaa muu kuin oman navan ajattelu?
mitä totta kai??ja totta kai sä kestoilet?!!ja hyvä sulle s eon sun juttus!mutta sekin kertoo mun mielestä jotain kypsyydestä kun saa hirveet raivarit jos joku ei tajuu kestoiluu..että ihan sama..mulla on vaan sellanen ajatustyyli että saatan ajatella jositain asioista että sitä on paljo tärkeempääkin tekemistä kuin esim.kestoilla tai lajitella roskia,tai paljon muutakin mikä tuntuu musta hössötykselta..vaikka toki tiedän että s eon tärkeetä meijän kaikkien kannalta nää asiat,ja olen sitä jopa joskus ajateluutkin miten paljon ihmiset tuhoaa ympäristöänsä,mutta en silti kyllä itse kestoilisi ja se siitä minkäs sä sille mahdat?!!mutta pie sä kiinni vaan kannasta s eon kyllä kieltämättä hyvä,mut ei sunkaa tarvii ihan seinille pomppia

Voi ystävä pieni, kuka tässä on seinille pomppinut tai raivonnut? Taidat olla aika lapsellinen/nuori, ainakin kielenkäyttösi ja ajatusmaailmasi perusteella. Kokeilepa pysyä ihan asialinjalla, niin on hedelmällisempi keskustelu.

"että sitä on paljo tärkeempääkin tekemistä kuin esim.kestoilla tai lajitella roskia,tai paljon muutakin mikä tuntuu musta hössötykselta.." Missä sinun kaltaisiasi vielä kasvaa? Jossain perähikiällä, jossa ei ole kouluja?

Ilman muuta kestoilen.
 
Tumpula
Mä luin Aamulehdestä tuon kirjoituksen, aika turhalta vaikutti.

Mä käytin esikoisen kanssa kertiksiä kun en vielä paremmasta tiennyt. Toisen kanssa tajusin kokeilla kestoja ja sille tielle jäin. Musta on karmaisevaa että tuollaiset tyypit tulee haukkumaan kestovaippoja, juuri kun niistä alkaa tulla miellyttävän ekologinen trendi-ilmiö.

Ja aloittajalle voisin sanoa että kyllä meilläkin on lapset kuivia päivähoitoon mennessään, kumpikaan niistä ei nimittäin alle neljävuotiaana päiväkotiin mene. :xmas:
 
Yhteistyössä