Ihan epäonnistunut äiti

Aamulla tuli ihan itku silmään, kun tuo tyttö (1,7 kk) on niin hirveästi isänsä perään. Tai ei siinä mitään, hienoa, että tykkää isästään ja isä lapsestaan, mutta...kun minä en kelpaa enää mihinkään.

Sängystä ei voi nousta kuin isän kanssa, potalle isän kanssa, syömään isän kanssa, haluaa syliin, mutta vain isän jne. Kauhean paha mieli, varsinkin kun tilanne on se, että olemme tytön kanssa olleet nyt monta kuukautta tosi paljon kahdestaan, kun mies on ollut työreissuilla jne. matkoilla. Tajuan, että tämä voi vaikuttaa asiaan, mutta silti. Minä menen suihkuun, tyttö ei edes huomaa. Mies menee sekunniksi vessaan ja heti on kauhea kysely, että missä isä, missä isä?

Kun ollaan taas kahden, tulee minusta supertärkeä.

No, ei tämä toki rakkauttani lastani kohtaan vähennä, mutta olo on kieltämättä aika surkea. Enkä toivo tilanteen olevan toisin päinkään. Haluaisin vain, että äitistäkin vähän tykättäisiin :'(

Varmaan sekin vaikuttaa, että minä hoidan kaikki ikävät asiat tytön kanssa : sammutan "muumit", kun on aika mennä nukkumaan, syömään, ulos tms., puen, pesen hampaat, kiellän repimästä koiraa, en anna syödä pipareita tolkuttomasti ennen ruokaa ja muuta sellaista käsittääkseni normaalia arkea.

Onko kenelläkään kokemusta asiasta? Liittyykö ikään tämmöistä.
 
Meillä on ollut noita vaiheita, joissa toinen vanhemmista ei kelpaa. Paitsi sitten, jos toista ei ole kotona. Minäkin tuoreena äitinä olin vähän allapäin, vaikka järjellä ymmärsin, että se oli vain yksi vaihe lapsen kehityksessä.
 
Gluteus maximus
Alkuperäinen kirjoittaja Sikri:
Aamulla tuli ihan itku silmään, kun tuo tyttö (1,7 kk) on niin hirveästi isänsä perään. Tai ei siinä mitään, hienoa, että tykkää isästään ja isä lapsestaan, mutta...kun minä en kelpaa enää mihinkään.

Sängystä ei voi nousta kuin isän kanssa, potalle isän kanssa, syömään isän kanssa, haluaa syliin, mutta vain isän jne. Kauhean paha mieli, varsinkin kun tilanne on se, että olemme tytön kanssa olleet nyt monta kuukautta tosi paljon kahdestaan, kun mies on ollut työreissuilla jne. matkoilla. Tajuan, että tämä voi vaikuttaa asiaan, mutta silti. Minä menen suihkuun, tyttö ei edes huomaa. Mies menee sekunniksi vessaan ja heti on kauhea kysely, että missä isä, missä isä?

Kun ollaan taas kahden, tulee minusta supertärkeä.

No, ei tämä toki rakkauttani lastani kohtaan vähennä, mutta olo on kieltämättä aika surkea. Enkä toivo tilanteen olevan toisin päinkään. Haluaisin vain, että äitistäkin vähän tykättäisiin :'(

Varmaan sekin vaikuttaa, että minä hoidan kaikki ikävät asiat tytön kanssa : sammutan "muumit", kun on aika mennä nukkumaan, syömään, ulos tms., puen, pesen hampaat, kiellän repimästä koiraa, en anna syödä pipareita tolkuttomasti ennen ruokaa ja muuta sellaista käsittääkseni normaalia arkea.

Onko kenelläkään kokemusta asiasta? Liittyykö ikään tämmöistä.
Meillä tyttö 1v3kk ja on aivan isän perään. Vauvana taas oli todella kiinni minussa. Poika 2v7kk on aivan isänsä perään ollut aina. joten minulla sitä huonosti taitaa mennäkin :whistle:

toisaalta minä otan asian tosi positiivisesti. Minusta on hienoa, että lapset on kiintyneitä isäänsä ja miehestänikin huomaa miten iloinen hän on kun lapset ovat hänen peräänsä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja parsakaalenpalanen:
Luulen,että tytöllä on kova ikävä isää silloin kun on työreissulla ja sitten kun isä on kotona niin tyttö haluaa paljon huomiota isältä.
Samaa mieltä!

Meillä kans isi reissaa työn puolesta, ja yhä edelleen lapset (7 ja 5 vuotiaat) on kuin takiaiset isissä kiinni silloin kun se on kotona. Sitten kun on pitkä väli reissuissa niin tasoittuu ja kumpikin meistä on yhtä tärkeitä.
 
ymmärrän hyvin tunteesi. miksi se isä ei sitten hoida myös näitä lapsen kanalta ikävempiä asioita? minun poitsu oli yhdessä vaiheessa enempi naapurin tätin perään koska tämä täti työnsi aina kasapäin herkkuja eikä koskaan kieltänyt mitään. kun taas minä rajoitin(normaalilla tavalla). muuten vaikee sanoo kun bio isä ei meidän lapsen elämässä juurikaan ole (4pv/kk)
 
Kiitos teille ihanat, tuli jo vähän parempi mieli. Onhan se hyvä, että isä on tärkeä. Olis sekin ikävää, jos ei välittäisi tuon taivaallista. Kun tuo tyttö oli vauva, tilanne oli meilläkin ihan toisin päin. isä kun tuli lähellekään, alkoi kauhea parku. Eikä se ollut mukavaa ollenkaan, tuntui pahalta tuolloin miehen puolesta.

Mutta tosiaan kiitos vastauksista, ensimmäinen lapsi kun on kyseessä, ei aina osaa suhteuttaa asioita.
 
Meillä oli kans 2v hujakoilla isi-kausi. Äiti ei kelvannut mihinkään, isin kanssa piti tehdä kaikki. Nyt on homma jo tasoittunut, eli molemmat käy. Minusta oli kyllä ihan hauskaa huokaista illalla, kun isi laitteli joka ilta lapsen nukkumaan... :whistle:
 
Hoitelee isäkin aina välillä noita ikäviä juttuja, mutta suurimmaksi osaksi minä, osin olosuhteista johtuen. Eli mies menee esim. aikaisemmin töihin, jolloin (tytön mielestä ikävät) aamupuuhat jäävät minulle. Tai mies ei ole kotona. tai mies on kotona, mutta tekee töitä kotona koneella. Mies taitaa olla muutenkin hellämielisempi ja antaa tytön vähän pomputtaa itseään. Eli antaa helpommin periksi. Ei minunkaan kanssa mikään sotilaallinen kuri ole, mutta idän kuitenkin tiukemmin kiinni nukkumaanmenosta, dvd:n katsomisesta, syömisistä, pesuista jne.
 
joo ihan normaalia tuo on. meidän tytöt on aika paljon isän perään. varsinkin silloin oli kun minä niiden kanssa päivät kotona niin kun isä tuli niin tottakai sen isin kanssa haluttiin olla.äidin kanssa oltiin jo oltu.

olet lapsellesi tärkeä. ei vaan osaa ehkä huomata molempia samaan aikaan :hug:
 
TheUnforgiven
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Mulle aina isä on ollut tärkeämpi, kuin äiti. Rakastan mammaakin, mutta isi on ykkönen.
samoin..ja nyt vielä enemmän kun oma isäni on kuollut on ihana katsoa kun oma tyttö ja isä on niin läheisiä..minä en ainakaan yhtään potisi siitä mitään stressiä tms
 
Kotona kirves kädessä: sepä se, minäkin olen aina ollut isän tyttö, vaikka äiti tärkeä olikin. Ehkä siksi pelottaakin, että oma seuraa viitoittamallani tiellä :) vaikka mitäpä siitäkään oikeasti, hyvä, että on monta ihmistä, jota rakastaa.

muoks: kirjoitusvirihe
 
Gluteus maximus
Minulle itselleni oli Isä aina läheisempi pienestä pitäen. Oli äitikin tärkeä, mutta isintyttö olin ja isin kanssa halusin touhuta! Aina vanhempanakin kerroin isälle ensimmäisenä kaikki tärkeät jutut jne. Oli aivan kamalaa kun isä kuoli 4v. sitten ja en ole vieläkään päässyt asian yli. :'( :'(
 

Yhteistyössä