identiteetti kriiseistä.

kukaan kokenut/ kokee samaa. elämäni on suhteellisen hyvin. sain koulun loppuun ja aikaa ois. lapset suhteellisen isoja, mutta kun vanhat muistot puskee koko ajan mieleen. omat lapsuuden muistot ja teini memorit muistuttavat kokoajan, siis ne ikävimmät, ja nyt kun ois aikaa olla vain. joskus tuntuu että minua on lapsena satutettu mutta en muista mitään moista silti kalvava tunne että jotain on vaan sulkeutunut sisään eikä tule mieleen. mutta jos ei ole käynyt mistä moinen tunne, tuntuu että olen ihan lukossa. auttaisiko hypnoosi? ja veet inte.

 

jos mulla olis semmonen olo niin en ehkä haluis tietää. :| jos olis jotain vielä pahempaa kuin mitä nyt "käyt läpi".

 

jos mulla olis semmonen olo niin en ehkä haluis tietää. :| jos olis jotain vielä pahempaa kuin mitä nyt "käyt läpi".

en itsekkään tiedä haluaisinko tietää, joskus luulen että nämä on omia päähänpistoja/pinttymiä. esikoisen synnytyksessä ilokaasusta tuli kamalia valveunia, luulin olleeni aivan eri mestassa kun havahduin, okei kaasut tekee kepposia mutta kipu vei mut muistoihin.

 

mutta jos keskittyisit ihan johonkin muuhun, vaikkapa kielioppiin niin saisit paljon uutta ajateltavaa.

 

kuka olen? kuka haluaisin olla. miksi miesten kanssa en halua olla nainen, vaan yks jätkistä? en tunne oloa lesboksi, enkä heteroksi. jokin mättää koko ajan. fyysisesti olen nainen, haluan lapsia ja olla äiti. mutta en halua olla vaimo!
välillä tuntuu, että en ole yhtään mitään... itsetuhoisuuksien polkua kävelin 3 vuotta ja itsariakin tuli yritettyä. suosta nousin perheen, ystävien, psykologin ja lääkityksen voimin.
nykyään olen suhteellisen hyvässä kunnossa (en siis halua kuolla), mutta haluaisin silti tietää, kuka olen?
takana 6-vuotiaana koettu seksuaalinen hyväksikäyttö, jonka "unohdin" vuosikausiksi ja muistin teini-iässä. nuorena aikuisena tuo hyväksikäyttö alkoi enemmän vaivaamaan. en osaa olla nainen. en halua hameita, en meikkiä naamaani, en koruja korviin. tukkaa tykkään värjätä ja masiksessa maalasin kynnet mustiksi.
joskus tuntuu, että haluaisin olla mies, mutta siitäkään en ole varma. naisten seurassa tunnen oloni hyvin maskuliiniseksi ja pystyn helposti ihastumaan naisiin.
lapsen haluan enemmän kuin muuta ja heti, kun taloudellinen tilanne sen sallii, niin aion mennä klinikalle hedelmöityshoitoon. ehkäpä äiteys sitten vihdoin ja viimein korjaisi sen, minkä joku idiootti kauan sitten tuhosi - haluni olla nainen.
psykoterapiaan aion myös mennä, kun on tarpeeksi rahaa maksaa se oma osuus kelan tukemasta hoidosta. ehkä sekin sitten auttaisi.


tsemppiä kaikille, jotka painiskelevat itsensä kanssa. sitä ei varmasti täysin tajua kukaan sellainen, joka tietää kuka on ja hyväksyy itsensä kaikkinensa.

äidit ja isät, pitäkää huolta lapsistanne. aina ei ne läheisimmätkään perhetutut ole sitä, miltä näyttää... seksuaalinen hyväksikäyttö (lieväkin! minun tapaukseni on lievimmästä päästä) jättää aina arvet ja lapsi pahimmassa tapauksessa inhoaa itseään lopun elämäänsä.