Hyytikyppyseltä terveisiä koko palstalle!

Kerroin vähän että täällä on huolesta oltu hurjana, ja sanoin että selvennettyäni tilannetta (väärinkäsitysten vuoksi ) on terveisiä lähetelty monen sivun verran ja oli oikein mielissään ja pyysi sanomaan terveisiä takaisin kaikille, sanoi vielä että "en mie aatellu tähän nujertua" . :D

Aikoo tulla palstalle kunhan kotiutuu, nyt keskittyy muihin juttuihin. Pyysi kertomaan myös että muisti on kai osittain ihan ok mutta sekoittaa asioita pahastikin.

:wave:
 
aplle
millä alueella aivoissa tuo vuoto oli, tiedätkö sitä? ammatillisesti vain kiinnostaa, ko henkilöä en henk.koht tunne. tsemppiä toipumiseen, tuohan on jo hyvällä mallilla, kun tiedostaa jo tilansa =).
 
Alkuperäinen kirjoittaja ok:
että muisti meni ettei vauvaansa muistanu mutta palstan kyllä. niinpä tietysti :)
Muistaa nyt kyllä vauvankin. Ja miehensä. Asiat vain on sekamelskana päässä ja menee aikaa niitä alkaa järjestelmään fiksuksi yhtälöksi. JA otathan huomioon että on palstaillut jo vuosikausia, kyseessä oli vain lähimuistin menetys joka osittain ylti parin vuoden päähän. Eikös ole kivaa että kuitenkin teidätkin muisti? Varmaan kettuilevat harmaatkin :xmas:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ok:
että muisti meni ettei vauvaansa muistanu mutta palstan kyllä. niinpä tietysti :)
serkkuni oli kolarissa,jossa tuli aivoruhje ja sitä seurasi aivovamma. hän ei muista viimeisestä 10 vuodesta mitään, mutta lapsuutensa ja nuoruutensa muistaa ihan hyvin. ei tiennyt olevansa valokuvaaja, mutta saatuaan järjestelmäkameran käteensä, näpsi kuvia kuin ammattilainen =). muisti miehensä, muttei sitä että ovat menneet naimisiin. tiesi olleensa joskus raskaana ja synnyttäneensä, muttei sitä, kuinka monta lasta hänellä on. tunnisti kuitenkin kaikki lapsensa, kun näki heidät ensimmäisen kerran, nimiä ei muistanut itse.

aivot on ihmeellinen kapistus, pitäkää huolta omistanne!
 
Alkuperäinen kirjoittaja aplle:
millä alueella aivoissa tuo vuoto oli, tiedätkö sitä? ammatillisesti vain kiinnostaa, ko henkilöä en henk.koht tunne. tsemppiä toipumiseen, tuohan on jo hyvällä mallilla, kun tiedostaa jo tilansa =).
En tiedä, mutta kysele hältä itseltään sitten kun palaa palstalle aikanaan. =) Sen tiedän ettei vuoto ollut mikään suuri, hyvin vähäinen, hänen onneksi. On ollut aika sekavaa aikaa hällä nyt mutta kyllä sieltä pikkuhiljaa nousee ja alkaa ymmärtää asian sellaisena kuin se on.
 
vieras
Hienoa! Terveisiä täältä myös, kysy muistaako vittu-pirjon ja sen terrierin? :D ja jos vielä muistaa minkä väriset oli terrierin takapuolen karvat niin ei sillä hätää ole :D :D
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Laurautio:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hienoa! Terveisiä täältä myös, kysy muistaako vittu-pirjon ja sen terrierin? :D ja jos vielä muistaa minkä väriset oli terrierin takapuolen karvat niin ei sillä hätää ole :D :D
:eek: Siis mitä? :LOL:
OIkeesti! Jos sun lähiomainen olisi sairaana, sä et todellakaan täällä vastailis näihin kysymyksiin!!!!!!

Millaisia kiksejä ihminen näistä provoiluista oikein saa? Kannattaako se? Vai ymmärrätkö itsekään kuinka sairasta tämä on?
 
Kysy oikeasti. Tämä ei ole pilaa. :D Haluan tietää muistaako. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Laurautio:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hienoa! Terveisiä täältä myös, kysy muistaako vittu-pirjon ja sen terrierin? :D ja jos vielä muistaa minkä väriset oli terrierin takapuolen karvat niin ei sillä hätää ole :D :D
:eek: Siis mitä? :LOL:
OIkeesti! Jos sun lähiomainen olisi sairaana, sä et todellakaan täällä vastailis näihin kysymyksiin!!!!!!

Millaisia kiksejä ihminen näistä provoiluista oikein saa? Kannattaako se? Vai ymmärrätkö itsekään kuinka sairasta tämä on?
Minun lähiomainen on sairaana ja todellakin vastailen kysymyksiin, ettei tarvi turhaa levitellä huhuja.

Millaisia kiksejä sinä saat kun nimittelet toisia sairaaksi? Pitäkää ne provohommat omana tietonanne.
 
Yhteistyössä