Hyvin vilkas vauvaikäinen, ihan kuin villi leikki-ikäinen!

[huhheijaa]

Meillä on hyvin villi ja vilkas alle kymmenkuinen. Riehuu kuin leikki-ikäinen. Mietitään välillä, miten tämä tulee pärjäämään aikanaan päiväkodissa/koulussa, jaksaako keskittyä ja kuunnella ohjeita yms.. Siis jo tässä iässä näitä mietteitä ja pelkoja.. mutta eräs lasten kanssa ikänsä toiminut nainenkin totesi, ettei ole koskaan nähnyt näin villiä vauvaa. Yritämme pitää tiukkaa päivärytmiä, ja se rauhoittaakin, meno vaan yltyy jos lähdemme kauppakeskukseen tms. levottomaan paikkaan. Mutta vaikka olisimme vain kotona/lähipuistossa, niin yöt on valtavan levottomia. Herää jopa tunnin välein pyörimään, vaatii tuttia tai maitoa.. olen väsynyt! Millaisia teidän villeistä vauvoistanne kasvanut, mihin pitäisi jo tässä vaiheessa kiinnittää huomiota, jottei tulisi luonteesta myöhemmin ongelmia? Tämä tosiaan välillä kiljuu, riekkuu, pelleilee ja huutaa kuin villi kolmivuotias!

 

[villin pojan äiti]

Esikoispoikani on ollut aina hyvin vilkas. Jo raskausaikana hän potki kohdussa tosi paljon ja tosi kovaa. Kun vertailukohtia ei silloin ollut, niin en sitä tajunnut ennenkuin seuraavassa raskaudessa. Ero pojan ja tyttären välillä oli niin hirmuisen iso.

Poika oli syntymästä asti kova huitomaan ja levoton. Sylissäkään ei halunnut yhtään olla kuin vain imetyksen ajan, vaan piti päästä pystyasentoon katsomaan ympärilleen. Fyysinen liikkuvuus oli tosi hyvää ja hän vuoden ikäisenä jo otti ekoja juoksuaskelia, kun muut vastaavanikäiset lapset vasta opettelivat hädin tuskin ekoja askeleita ottamaan.

Nyt tämä veijari on jo murrosikäinen. Me selvisimme sillä, että ulkoilutimme poikaa ympäri vuoden säästä riippumatta kahdesti päivässä. Kunnon lenkki aamupäivällä ennen ruokailua ja toinen kunnon ulkoilu illalla. Kesällä tietysti hyvällä säällä oltiin vaikka koko päivä pihalla. Kun liikuntaa sai tarpeeksi, niin sisätiloissa hän jaksoi hillitä itseään paremmin. Vastaavasti yritin opettaa myös piirtämistä, askartelua, leipomista yms tarkkaavaisuutta vaativaa, jottei elämä olisi pelkkää riehumista.

Silti poikani lempipuuhat ovat aina liittyneet alusta asti hyppimiseen ja juoksemiseen. Hän edelleen rakastaa hyppiä esimerkiksi trampoliinissa ja onkin nykyään siinä tosi taitava. Ala-asteikäisenä hän kykeni juoksemaan keskeytymättä useamman kilometrin putkeen.

Kun oman lapsen temperamentin hyväksyy, niin elämä on paljon helpompaa. Tiesin, että emme voi lähteä mihinkään taaperokonsertteihin tai kirkkoon istumaan, kun hän on niin vilkas. Säästin siis itseäni, kun annoin hänen keskittymiskyvyn kypsyä rauhassa. Vaikkei hänen kanssaan voinut lähteä esimerkiksi pitkälle junamatkalle, niin teimme muita juttuja yhdessä. Poika oppi esimerkiksi 4-vuotiaana uimaan n. 10 metrin matkan, oppi luistelemaan hokkareilla, oppi ajamaan ilman apupyöriä ja oppi hiihtämään pientä hiihtolenkkiä.

Hyvä keino meille oli myös metsässä vaeltelu. Energinen poika jaksoi kävellä pitkiä matkoja ja hän rauhoittui luonnon helmassa. Välillä keräiltiin risuja, käpyjä, puolukoita, mustikoita tai etsittiin sieniä, mutta talvellakin usein vain käveltiin ja rauhoituttiin. Vielä nykyäänkin poika lähtee tosi mielellään esimerkiksi onkimaan.

Pojallani ei ole diagnosoitu mitään tarkkaavaisuushäiriötä kuten ADHD, vaan hän kyllä osaa keskittyä tarvittaessa. Yläasteella joskus opettajat laittavat viestiä, että esimerkiksi kolmoistunneilla saattaa häiriköidä, mutta tiedän, että hänelle tekee tiukkaa istua kolme tuntia paikoillaan ilman välitunteja ja ilman kavereiden kanssa juttelua.

Hyvää tässä kaikessa on se, että poikani on todella energinen ja tarmokas. Hän jaksaa tehdä asioita ja suuren energiamäärän vuoksi hän saa paljon aikaiseksi (jakaa esim. mainoksia, harrastaa päivittäin urheilua, tapaa kavereitaan, liikkuu fillarilla paikasta toiseen useita kilometrejä päivässä kesät talvet). Tietysti murrosiässä sitä "taantuu" eikä jaksa tilapäisesti niin paljon.

Pojan energisyys on minulta peräisin. Voin sanoa, että esimerkiksi työelämässä siitä on iloa, kun voimat eivät lopu, vaan jaksaa tehdä paljon enemmän hommia kuin moni muu. Vauva- ja taaperoaika olivat minullekin raskaita, koska työssäkäyvänä äitinä niitä velvollisuuksia oli niin hirveästi, että kunnolla syövä ja nukkuva leikki-ikäinen jaksaa kuin Duracell-pupu, vaikka itseltä oli jo paljon aiemmin virta loppunut univelkojen yms. vuoksi.

Yhteenvetona siis se, että vilkkaus ei välttämättä tarkoita epänormaaliutta kuten AD/HD:tä. Tietysti kannattaa olla avoin ja puhua tilanteesta vaikkapa neuvolan kanssa, koska jos lapsella joku häiriö on, niin siihen kannattaa puuttua, jotta saadaan esiopetukseen ja kouluun tarvittavat lisäresurssit. Jos lapsesi perusominaisuus on vilkkaus, niin kannattaa antaa lapselle keinot käyttää sitä perusominaisuutta. Lapsi ei ole ilkeä, vaan hän vain on sellainen. Kannusta lasta liikuntaan ja yleensä vilkas lapsi nauttii uusista taidoistaan. Ei kannata verrata omaa lasta muihin, vaan yritä hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on.

 

[villin pojan äiti]

Ai niin, unohdin sanoa vielä tämän. Meillä poika rauhoittui yöunien osalta vasta unikoulun jälkeen. Yöunet olivat tosi levottomia ja uusien taitojen oppimisen jälkeen hän konttaili pinnasängyssään yölläkin. Kun oppi seisomaan tukea vasten, niin seisoa jökötti pinnasängyssään lähes unessa.

Minusta myös selkeät rutiinit auttavat pärjäämään. Meillä onneksi poika on aina syönyt reippaasti, mutta sokerista hän on villiintynyt entisestään. Siksi meillä oli monta vuotta se tilanne, että karkkia ei annettu ollenkaan. Kunnon unet, säännölliset ruoka-ajat ja runsaasti liikuntaa. Sillä tavalla lapsi oppii siihen, että milloin on sen aika, jolloin saa riehua. Ulkona "äänisaastetta" sietää paremmin kuin sisällä.

 

[kiitos sulle]

Sinä Villin pojan äiti, tuo alkukuvailu sun lapsesta osuu _tismalleen_ tähän meidän lapseen! Ihmettelin, miten vauva voi olla nin villi jo mahassa, tuntui, että tulee pihalle sieltä.. Eikä halunnut missään vaiheessa makoilla kuin vauva, katseli pystyssä ympärilleen ja neuvolassakin tätä ihmeteltiin.

Kerrotko tarkalleen, miten teillä toteutettiin tuo unikoulu? Me ollaan yritetty tassutteluja yms. mutta tuntuu, että tällaisen levottoman energiapakkauksen (jolla myös roppakaupalla luonnetta ja tahtoa!) unikouluttaminenkaan onnistu kuten rauhallisempien.. tämä jaksaa huutaa ja kiljua sängyssä vaikka miten! Joudut väkivalloin pitämään paikallaan, jos tassutteluja yrität.. miten te siis teitte? Kauanko siihen meni ja missä iässä? Eikö sitten enää mitään maitoa, tutteja tms vai annoitteko pitää esim tutin? Tarvitaan todella kipeästi neuvoja!

 

[meillä samaa]

Hei, meillä 11kk poika ja aivan samanlainen villikko Ihana sellainen mutta kyllä on voimat vähissä välillä kun jatkuvasti poika on kuin villiapina. Päivisin menee ihan kivasti, kun voi puuhata kaikkea mutta öihin olen minäkin väsynyt. Kun poika päättää herätä niin sitten on hereillä ja huutaa, ja tosiaan milläs tassuttelet kun toinen melkeen hyppii sängyssä..oon koittanu päikkäreiden vähennystäkin, mutta ei rauhota öitä sekään..kai tää joskus helpottaa. Mä tosiaan tahtoisin edes joskus nukkua kunnolla! Tsemppiä sinne!

 

[alkuper.]

Auttaako sulla 11kk pojan äiti mies yöhoidossa? Tääkin meillä jatkuva riidan aihe.. kun mies nukkuu sikeästi, lähinnä kääntää kylkeä lapsen herätessä ja minä hoidan yksin. Sitten lapsi luonnollisesti oppinut äitiin, huutaa hirveästi jos isä hoitaisikin välillä ja minä pakenisin sohvalle.. ei tule mitään. Joten mä olen aina se, joka tekee ja väsymys heijastuu jo päiviin.

 

[Irina69]

Täällä on nyt 6 yötä unikoulutettu 7 kuukatta vanhaa tyttö-villikkoa ja yösyönnit on vähentyneet heti ensimmäisestä yöstä lähtien aiemmista 4-5 kerrasta 1-2 kertaan. Meillä lapsen isä (vaikka asuukin muualla eli olen yh) on hoitanut nukutukset ja pikkuhiljaa sekä nukutukset, että unet ovat parantuneet.

Ei tosin vieläkään toivoa mistään kevyestä tassutuksesta vaan syliin on otettava aina välillä, sitten rauhoituttuaan lasketaan takaisin ja heijataan, vasta noin puolen tunnin huutojen jälkeen nukahtaa. Meillä ei toistaiseksi voi nukuttava vanhempi poistua huoneesta, mutta tätä samaista ihanaa villikkoa jouduin opettamaan vaunuiluunkin useamman viikon (ennen 4 kk ikää ei koskaan suostunut nukahtamaan vaunuihin), nykyisin sulkee silmänsä heti kun asetetaan vaunuihin ja on tuossa tuokiossa pienen lenkin jälkeen sikiunessa. Nyt unikoulun myötä vetelee päivässä n. 4 tuntia päikkäreitä kahdessa erässä.

Jo mahassa oli sellainen jytinä jatkuvasti päällä, että ihmettelin kun muut äidit kertoivat huolestuvansa kun ei liikkeitä tunnu, meillä jytkettä riitti aamusta iltaan ja yöhön. Päivät likka menee 100 lasissa ja rauhoittuu ainoastaan unille, syö onneksi hyvin, mutta äidistä tulee kohta tarkkuusampuja, sen verran pyöritään syödessäkin.

Aina ollaan siis menossa ja olinkin jo miettinyt mahdollisia tulevia tarkkaavaisuushäiriöitä, kunnes luin että n. 10 % lapsista on näitä hieman haastavamman temperamentin omaavia ja ihan ok pärjäävät jatkossa, kunhan kasvatuksessa huomioidaan tämä vilkkaus ja temperamentti.

Temperamenteistä löytyy hyvää tietoa esim. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta: Temperamentti - Ihmisen yksilöllisyys.

 

[tsemppiä, kohtalotoverit ;D]

Ovat nuo kyllä aika hauskojakin, nuo vilkkaat viikarit. Meillä on reilu kaksivuotias vilkas tyttö, joka ei vauvana tahtonut malttaa syödä eikä nukkua... eikä meinaa vieläkään malttaa nukkua (tai syödäkään ): päiväunille menosta on aina kova vääntö, toisinaan sama juttu illalla, vaikka oltaisiin kotosallakin. Saati sitten kyläpaikoissa. Uhma on myös vahvaa. Mutta vauvana menohalut olivat kovat, paikallaan sylissä ei viihdytty, vaan viihdykettä piti olla koko ajan. Syöminen - ketä se kiinnostaa? Autoilusta puhumattakaan, kun paikallaan piti istua. Onneksi nyt on alkanut sujua jo paremmin, kun ymmärrys on kehittynyt. Masussa oli kyllä tälläkin kunnon rokkipotkumeininki.
Toisaalta tyttö on sitten melkoisen sosiaalinen, rohkea ja reipas toisten lasten kanssa. Niissä tilanteissa pääsee helpolla. Meilläkin ulkoileminen on tärkeää, tai jos iltaulkoilu jää väliin, pitää ainakin tanssimusiikit pistää soimaan, että saa tarmoaan purettua. Sellaiset lastenkonsertit muuten, missä lapset pääsevät eteen tanssimaan ja hyppimään, ovat sopivia!

Ja unikouluista: meillä tassutus teki vain sen, että lapsi lopulta huusi yliväsymystään tassuteltavana, huusi sylissäkin sitten samalla lailla, ei vain osannut nukahtaa, jos pääsi yliväsyn puolelle. Heijaus oli ainoa, joka tällöin auttoi uneen (esim. lakanassa heijaaminen). Sinnikäs likka kyllä huusi pahimmillaan 1,5-2h putkeen, kun koitettiin unikouluttaa. Se oli kamalaa. Toisille ehkä toimii paremmin...? No, kyllä saatiin opetettua nukahtamaan itsekseen jollain lailla, mutta tassutus ei tainnut meillä huutamisessa olla sen parempi kuin ns. huudatusunikoulu Vaikka toisaalta kai lapsi sentään tajusi,etta aikuinen on läsnä, toisin kuin huudaskoulutuksessa, jossa lapsi jätetään vain yksin.

Tytön pikkusisko on vähän rauhallisempi, mutta kahdestaan ovat kyllä joskus jo mahdottomia tai mahdottoman hauskoja... sisko on nyt 9kk, ja heräillyt kyllä tämäkin yöllä. Kuitenkin selvästi rauhallisempi tapaus: jaksaa paremmin autoilla, syödä ja nukkuukin vähän paremmin. Sylissäkin saattoi pienempänä viihtyä vähän aikaa ihan vain ihmettelemässä.