Alkuperäinen kirjoittaja paapelo:
Ihan pakko mainita tähän kummastukseni näistä kamalista synnytyskertomuksista.
Toki onhan se hyvin huojentavaa, kun saa kertoa pieleenmenneestä synnytyksestään, mutta minkähän takia juuri kaikki nämä henkilöt haluavat nimenomaan kertoa ne esim. esikoistaan odottavalle äidille, joka varmasti muutenkin on jo hieman peloissaan tai muuten jännittää kovasti tulevaa synnytystä??
Se on varmaan joku psykologinen tarve käsitellä omaa synnytystä uudelleen.
Harmi ettei siinä tajua, ettei se ehkä ole parasta kuultavaa ensiodottajalle. Toisaalta - minua helpottaa se, että "kauheista" synnytyksistä, repeämistä yms. huolimatta ne naiset porskuttavat hyvissä voimin elämässään eteenpäin. Eli ei niin etteikö niidenkin kokemusten kuulemisessa jotain hyvää olisi. Itseäni ei kyllä ole kovasti peloteltu.
Kävin yhdessä Aktiivinen synnytys ry:n synnytykseen valmistautumis-illasta (suosittelen, yhdistyksellä on myös hyvät nettisivut), se oli todella hyvää täydennystä TAYS:n synnytysvalmennukselle. Sain kuulla monen hyviä kokemuksia ja vinkkejä mm. kehollisista (lääkkeettömistä) kivunlievityskeinoista, joista sairaalassa ja neuvolassa ei ole puhuttu _mitään_. Koen olevani paljon paremmin varustautunut synnytykseen, kun itsekin voin tehdä jotakin kivun kanssa pärjäämiseksi ja synnytyksen edistämiseksi. Tuntuu hyvältä, ettei petidiinit ja epiduraalit ole se ensimmäinen ja ainoa keino, vaikka en niitäkään sulje kokonaan pois - katsotaan tilanteen mukaan! Muutenkin olen menossa avoimin mielin synnyttämään - äidin synnytykset olivat nopeita ja helppoja, siskoilla päinvastoin ja jouduttiin leikkaamaan - joten katsotaan miten minun kohdallani käy. Ihan mitä tahansa voi tulla vastaan.
Hyviksi koettuja keinoja kivunlievitykseen olivat kaikenlaiset rentoutumiskeinot - rentoutuminen myös edistää kohdunsuun avautumista. Yksi nainen oli ihan vain pitänyt mielessä, että kasvot pitää olla rentona. Jos puristat hampaita yhteen ja jännität poskilihaksia, on myös muu kroppa ihan jäykkänä. Siis leuat ja posket rennoiksi.
Ja sillä, miten asennoituu kipuun, on myös merkitystä. Synnytyskipu on "positiivista" kipua, se avaa tietä lapselle maailmaan. Ihan eri asia kuin vaikka joku ampumahaava.
Liikkuminen, keinuttelu, tanssiminen, halaaminen, hengityksen käyttäminen, kuplien puhaltaminen veteen, laulaminen tai ääntely (esimerkiksi hidas, matala aaaaa tai mikä tahansa tuntuu hyvältä), musiikki, hieronta, mielikuvat (esim. supparin "nousuvaiheessa" kuvittelee hiihtävänsä tai pyöräilevänsä mäkeä ylös ja "huipun" jälkeen laskevansa rennosti mäen toista puolta alas), voimalauseet jotka tsemppaavat itseä, eteeriset öljyt.. ihan mikä tahansa tuntuu itsestä hyvältä, voi auttaa. Mulla on nyt lista noista, otan sen sitten mukaan ja kokeilen mikä toimii
Jotkut sanoivat, että olivat ekalla kerralla jämähtäneet sairaalassa sänkyyn makaamaan, kun se muka jotenkin "kuului asiaan" kun siellä oli "potilaana". Paremmalta kuitenkin tuntui liikuskella ympäriinsä, ja synnytysasentokin pitäisi olla se mikä itsestä parhaalta tuntuu, ellei ole mitään erityistä syytä - puoli-istuen, kyljellään, seisten, kyykyssä... Nykyään ei todellakaan pakosti tarvi punnertaa selältään "ylämäkeen".