Hyviä, edullisia ja terveellisiä ruokia joita voi valmistaa uunissa isomman satsin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fjiii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

fjiii

Vieras
Eilen tein kaalilaatikkoa, mitäs muuta? Siitä syömme vielä tämän päivän.

Alkaa ruokakulut olemaan aika huikeissa lukemissa, 2 aikuista ja 2 teiniä. Pakko jotain yrittää jotta ne pienenisivät.

Lisäksi mies yrittää laihduttaa vähän joten terveellistä pitäisi olla
 
Meillä tykätään tästä.

Pala (noin puoli kiloa) paistia. Hevosenpaistia saa täälläpäin parhaillaan 7 eurolla kilo, se on edullista mutta kelpaa yhtälailla naudanpaistikin. Se halvin, luonnollisesti.

Se pilkotaan sopiviksi syömäpaloiksi.

Sekaan ainakin puoli kioa erilaisia pilkottuja kasviksia, hyvin voi laittaa kilonkin. Porkkanaa, selleriä, palsternakkaa, sipuleita ja valkosipulia. (Kaalitkin käyvät mut sit koko pata maistuu kaalille).

Tomaattimurskaa purkillinen tai kaksikin, jos rehuja oli paljon.

Suolaa, pippuria, chiliä (rutosti, jos pitää tulisesta), tilkka etikkaa, ripaus sokeria ja yrttejä oman maun mukaan.

Uuniin kolmeksi tunniksi, aluksi 175 astetta, ekan tunnin päästä riittää 125 astetta.

Lopuksi sekaan säilyketölkillinen kidneypapuja. Tai vaihteluksi käyvät ruskeat tai valkoiset tai melkein mitkä vaan pavut. Reilu puoli tuntia vielä uunissa ja siinä se on.

Kelpoa riisin tai vaalean leivän ja salaatin kera. Tai sopii tortillan täytteeksi myös, mut sit ei puhuta enää terveellisestä mitään.
 
Kiitos TiiBii, kuulostaa herkulliselta. Suikalelihat varmasti käyvät myös hyvin? Tai no miksei jauhelihakin.

Miehelleni ei oikein kasvikset uppoa, mutta tuollatavoin valmistettuna niissä on muutakin makua ja saattaa jopa maistua :)

lisää lisää
 
[QUOTE="a.p";30592759]Kiitos TiiBii, kuulostaa herkulliselta. Suikalelihat varmasti käyvät myös hyvin? Tai no miksei jauhelihakin.

Miehelleni ei oikein kasvikset uppoa, mutta tuollatavoin valmistettuna niissä on muutakin makua ja saattaa jopa maistua :)

lisää lisää[/QUOTE]


Jep. Toi on yleensä maistunut "raavaillekin äijille" kun on kunnolla tuliseksi maustettua.
Ja suikaleet tai paistijauheliha käyvät yhtälailla.
 
Ja meillä on pakko valmistaa paljon ruokaa kerrallaan, koska sitä menee paljon vaikka syötäisiin vain kerran. Ihan perus makkarakastike maksaa jo aika paljon, koska pitää laittaa kaksi lenkkipakettia jotta riittää. Samalla rahalla saan melkein tehtyä koko uunivuoallisen jotain aivan muuta.

Olenkin nyt alkanut välttelemään tuollaisten ruokien valmistamista joista syödään vain se kerta eikä oikein jää edes että voisi ottaa lisää. Jos 2 paketista jauhelihaa pitäis jotain tehdä, niin paljon fiksumpaa on tehdä se makaronilaatikko tai jauhelihakiusaus kuin kastike, koska kastikkeesta syödään vain kerran.

Kolme isoruokaista "äijää" talossa + minä joka syön aika normaalin annoksen. Kyllähän siinä ruokaa saa laittaa :D
 
Lohimakaronilaatikko (kirjolohisuikaleista), esimerkiksi tällä ohjeella: http://www.maku.fi/reseptit/lohimakaronilaatikko tai tällä ohjeella: http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/paaruoat/pasta-_ja_makaroniruoat/laatikot_ja_paistokset/lohi-makaronilaatikko/. Tuotahan voi muokata oman maun mukaan, itse murentaisin vähän aurajuustoa joukkoon. :) Kalaliemeenkin testattu ja hyvää tuli! Lohimakaronilaatikko on yleensä maistunut myös niille ketä ei kalasta yleensä välitä, joten todellakin testaamisen arvoinen.

Edullinen, riittoisa, vähärasvainen ja proteiinipitoinen vaihtoehto jauhelihalle on soijarouhe! Soijarouheella voi korvata myös osan jauhelihasta. Esimerkiksi lasagne soijarouheesta tehtynä on aivan taivaallista. :) Mausteiksi sopii kaikki mikä jauhelihaankin (jauhelihamauste!) ja maustaa kannattaa roisilla kädellä. Esimerkiksi isoon lasagneen ap:n tilanteessa sopiva määrä soijarouhetta olisi 2,5dl. Soijarouhe kun turpoaa kaksinkertaiseksi. www.soyappetit.fi/keittokirja löytyy paljon hyviä reseptejä.

Sitten lihaisampiin resepteihin. :D Lindströminmureke perunamuusin kera! Murekkeeseen voi hyvin ujuttaa jauhelihan ja punajuurten lisäksi porkkanoitakin. Uunikasvikset sopisi kivasti murekkeen lisukkeeksi. Perunalaatikot ovat todella edullisia (varsinkin jos itse siivuttaa perunat pakasteiden sijaan, peruna-sipulisekoitus on myös melko edullista). Joukkoon valinnan mukaan vaikka tonnikalaa, broilerinsuikaleita (herne-maissi-paprika sopii täydellisesti), jauhelihaa, makkaraa (siivutettuna tai kuutioina) tai kinkkusuikaleita kerman ja mausteiden kera uuniin. Nämä ovat toki todella perinteisiä ruokia, mutta muuntelemalla niistäkin saa todella maukkaita herkkuja. :) Mukaan voi sotkea pääraaka-aineesta ja mausta riippuen kananmunia, kasvissuikaleita ja erilaisia papuja.
 
Peppi pitkätossun voimavuokaa muokaten tulee iso vuoka ruokaa. Makaronit tummaa, täysjyvää(ei välttämättä rakettia) sekaan reilusti esim. porkkanaa, paprikaa. Vähärasvaista jauhelihaa tai tilalle voi laittaa vaikka tonnikalaa, lohta, broileria. Maustaa voi lisää vaikka basilikalla.
 
[QUOTE="Peppi";30593010]Peppi pitkätossun voimavuokaa muokaten tulee iso vuoka ruokaa. Makaronit tummaa, täysjyvää(ei välttämättä rakettia) sekaan reilusti esim. porkkanaa, paprikaa. Vähärasvaista jauhelihaa tai tilalle voi laittaa vaikka tonnikalaa, lohta, broileria. Maustaa voi lisää vaikka basilikalla.[/QUOTE]

Hei joo, ja makaronilaatikkovuokiin sopii myös hyvin linssit sekaan. Eivät maistu oikeastaan miltään mutta lisäävät kuitu- ja proteiiniitoisuutta.
 
Edullista ja helppoa uuniruokaa joka meillä menee kaupakso on esim uunikala (seitiä pakkasesta) jonka voi kuorruttaa vaikka ruokakermalla jossa tomaattipyre, tilliä, sitruunapippuria ja päälle juustoraastetta. Vaikka muusin kans. Tai pirkan maustamattomat broilerinkoivet (2-3€ iso paketti) riisi-vihannespedillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;30592786:
Hevosen lihaa en söis vaikka ilman saisin

Hevosen liha on yleensä eettisempää. Siinä missä lihakarja kasvatetaan ruoaksi, hevonen on elänyt normaalin hyöty- ja harrastuseläimen elämän, ja pistetty lihoiksi kun se täytyisi muutenkin lopettaa. Voi sen toki maahankin kuopata mätänemään ja ostaa possua, joka on syntynyt pelkästään ruokapöytääsi varten.

Mutta ymmärrän kyllä tunnepuolenkin, en itsekkään söisi kissaa vastaavassa tilanteessa :xmas:
 
Tuli mieleen että jos tässä muitakin kuin uuniruokia voi vinkkailla, niin tässä halvahkon kanasalaatin ainekset:

- broilerinsuikaleita (300-600g syöjien määrästä ja muiden ainesosien määrästä riippuen)
- Makaroonia (n. 5-8dl)
- keitettyjä kananmunia
- kerä jäävuorisalaattia (vähempikin riittää, missä suhteessa makaronia ja salaattia haluaakaan)
- 1 kokonainen kurkku
- tomaatteja
- pussi herne-maissi-paprikaa (tai herne-maissi-porkkanaa)
- 1/2-1 porkkana raastettuna
- Valkosipulinkynsiä
(- punasipulia)

Kastikkeeksi joko oliiviöljystä ja mausteista tehty suoraan salaattiin sekoitettuna, jos ei salaatinkastiketta satu kaapissa olemaan :)

Tähän lisään itse vielä joko fetaa, leipäjuustoa tai muuta juustoa (pieninä kuutioina), kaapista usein löytyy esim arkijuustoa mikä sopii mainiosti. Muita kivoja lisiä salaattiin on oliivit, viinirypäleet, aurinkokuivattu tomaatti.. Jne, toki annosten hinta nousee. Itsetehdyt "krutongit" sopivat joukkoon myös hyvin ja paahtoleivästä tehtynä on suht edukkaitakin.
 
Kiitos, paljon tullut hyviä reseptejä jotka riittää varmasti seuraavallekkin päivälle.

Kieltämättä oikein alkanut ärsyttämää kun tekee olevinaan hurjan annoksen ruokaa jotta siitä riittää seuraavallekkin päivälle, niin se meneekin kaikki. Ja eikun miettimään seuraavalle päivälle ruokaa.

Ja toinen kysymys, mistähän saisi oikein isoja uunivuokia jotka mahtuu vielä tavalliseen uuniin? Kaikki isot mitä olen ihan kaupoissa nähnyt ovat kamalan matalia ja niihin ei paljon ruokaa mahdu. Isoin vuoka mikä mulla nyt on, sinne mahtuu 2 pussia makaronia ja 800g jauhelihaa. Olisi mukavaa saada vieläkin isompi vuoka. Lapset kun oli pieniä niin pystyi helposti tekemään tuon saman vuoallisen ja siitä syötiin miehen kanssa kolmekin päivää. Eipä onnistu nykyään kun nuo teinitkin syö jo niin paljon
 
[QUOTE="a-p";30593126]
Ja toinen kysymys, mistähän saisi oikein isoja uunivuokia jotka mahtuu vielä tavalliseen uuniin? Kaikki isot mitä olen ihan kaupoissa nähnyt ovat kamalan matalia ja niihin ei paljon ruokaa mahdu. Isoin vuoka mikä mulla nyt on, sinne mahtuu 2 pussia makaronia ja 800g jauhelihaa. Olisi mukavaa saada vieläkin isompi vuoka. Lapset kun oli pieniä niin pystyi helposti tekemään tuon saman vuoallisen ja siitä syötiin miehen kanssa kolmekin päivää. Eipä onnistu nykyään kun nuo teinitkin syö jo niin paljon[/QUOTE]

Itse käytän vain useampaa vuokaa. Kaksi voi mennä uuniin kerrallakin, ja joskus käytän niitä kertakäyttöisiä foliovuokia, mitä voi täyttää useita kerralla, pistää pakastimeen ja sulatella kätevissä annoksissa.
 
Ihan perus liha-perunaviipalelaatikko. Perunaa ja porkkanaa viipaleiksi, possun suikaleet paistetaan/maustetaan pannulla. Vuokaan perunaa/porkkanaa/lihaa kerroksittain. Keittää vedestä ja mausteista mausteliemen (mausteita saa olla reippaasti) heittää vuokaan. Luoda uuniin 1,5h ja valmista on. Siitä syö helposti neljä päivää kun ostaa possua 2rasiaa. Toinen on hernekeitto. Ja kiusaukset kestää kauan myös! Esim. Kinkkukiusauksen voi fixua jauhelihaksi tai metukaksi!
 

Similar threads

Yhteistyössä