Kyllä mä lähtisin "tonkimaan" asiaa ihan noilla keskusteluhetkillä. Tuon ikäinen osaa kuitenkin tarvittaessa hyvinkin sanoittaa tunteitaan, kun siihen saa oikean tilaisuuden. Kun on sopiva hetki, tarpeeksi aikaa ja rauhaa ja luottamusta - että lapsi uskaltaa sanoa ne hiertävätkin asiat. Samalla siinä on myös hyvä sanoittaa ne omat tuntemuksensa, mitä lapsi luo omalla väliinpitämättömällä käytöksellään - välttämättä kun lapsi ei kuitenkaan niin tiedosta sitä omaa satuttamisen taitoaan. Äiti kun on kuitenkin äiti - ihminen jolle saa kiukutella

.
Myös tämä, että poika kuitenkin hoitaa oman tonttinsa koulussa ja on siellä hyvin, voi laueta kotona juuri kuvailemallasi käytöksellä. Koulunkäynti on rankkaa työtä lapselle, se päivän "tikistäminen" opettajien silmien alla on voimia vievää puuhaa, joten ihmekös tuo, jos/kun lapsi purkaa oloaan ja päivän aikana kertyneitä tunnekuohujaan kotona juuri sinulle. Iso luottamuslause siis, lapsesi tietää, että sinulle hän voi uskaltaa näyttää omat tunteensa - ne negatiivisetkin

.
Saisitko motivoitua poikaa auttamaan sinua näissä jokapäiväisissä askareissa ja tekemisissä sillä, että laatisit esim. päivän askarelistan, mihin olet hinnoitellut kunkin tehtävän - näin lapsesi tienaa itse teoillaan viikkorahansa

. Ja - niin vaikeaa kuin se onkin arjen hektisyydessä - niin ihan kaikkeen suunsoittoon älä edes tartu sinäkään. Vaan anna sen juputuksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se on vain hänen omaa purpatustaan, mihin ei edes odotakaan vastausta - kunhan mölisee. Toki jos käytös menee aivan asiattomaksi, niin silloin puutut. Kuten olet tehnytkin.
Voimia toivon sinulle :hug:. Jos sinulla on keskusteluyhteys lapsen isän kanssa, niin yrittäkää keskenänne sopia yhtäläiset linjaukset asioissa, joita sitten todella käytätte molemmissa paikoissa. Näin poika myös huomaa sen, että olette kaikesta huolimatta tiivis yhtä köyttä yhdistys. Rajoja ja rakkautta, näin se vain menee. Kaikkea hyvää teille kahdelle
