Itselläni on ollut pientä sanomista jokaisessa synnytyksessäni, mutta ainakin itse ajattelen, että tärkeintä on se, että sain kolme tervettä lasta. Tietysti synnyttäjää pitää kuunnella, mutta koen itse äärettömän tärkeänä senkin, että kätilö ja lääkäri ovat jämäköitä, koska he ovat synnyttämisen ammattilaisia ja heidän tehtävänsä on pitää huolta vauvan terveydestä.
Minulle yhdessä synnytyksessä epiduraalia annettiin vasta 2,5 tunnin kuluttua, kun olin jo hulluna kivusta. Sen kokemuksen jälkeen vasta tajusin, että esim. yöaikaan sairaalassa ei välttämättä ole kuin yksi anestesialääkäri, joka kykenee antamaan epiduraalin. Jos siis ajattelee, että okei, sinnittelenpä tässä vielä puoli tuntia, niin se lääkäri voikin just silloin olla antamassa epiduraalia jollekulle toiselle tai hän voi olla leikkaussalissa hoitamassa tärkeämpää hommaa. Liikaa ei siis voi laskea sen varaan, että "minä itte" olen kaiken keskipisteenä, vaikka tietty niin itse kukin haluaa ajatella.
Ekassa synnytyksessä oli kokematon kätilö, yöaika, kokematon synnyttäjä (=minä) ja koko alkuvaihe tuntui aika kaoottiselta. Onneksi loppuvaiheen kätilö oli hyvä ja tehokas, joka kertoi suoraan, mitä minun pitää tehdä, että se vauva vihdoin syntyy, kun sydänäänet alkoivat heikentyä. Onneksi Hyvinkään sairaalassa oli tuolloin ihan fantastisia lastenhoitajia, joten he paikkasivat kyllä moninverroin sitä kätilön aiheuttamaa mielipahaa.
Toka vauva syntyi Naistenklinikalla. En olisi halunnut opiskelijoita huoneeseen, mutta en jaksanut enää siinä vaiheessa kieltäytyä, kun olin pitkästä ponnistusvaiheesta ihan poikki. Kätilöt olivat ammattitaitoisia, eikä epiduraalin kanssakaan ollut ongelmia.
Kolmas meni sitten suhteellisen hyvin. Tosin repeytymien ompeluun en ole ihan tyytyväinen. Kolmannessa synnytyksessä vasta opin ottamaan ilokaasua oikein. Sen turvin pärjäsin synnytyksen loppuun asti. Aiemmissa synnytyksissä en saanut kunnon opastusta ilokaasun käyttöön, joten esim. pidin maskia liian löyhästi kasvojeni päällä.
Olipa synnytystapa mikä tahansa, niin kannattais etukäteen miettiä, että mitä haluaa. Kannattaa myös miettiä erilaisia vaihtoehtoja, sillä kaikkia vaihtoehtoja ei ole aina saatavana. Synnytyskään ei välttämättä mene just sillain kun on suunnitellut. En esimerkiksi itse tiennyt, että ei voi enää kävellä, kun on laitettu paljon epiduraalipuudutetta. Yllätyksenä tuli myös se, että ponnistusvaihe ei ollutkaan vain pari työntöä, vaan ekassa synnytyksessä reilusti yli tunnin juttu.
En ole oikeastaan koskaan kannattanut mitään ihmeempiä synnytystuoleja tms. Jos niistä joillekin on apua, niin OK. Itselleni esim. keinutuolin takakenoinen asento tuntui tosi pahalta avautumisvaiheessa. Tiedän myös nyt kokemukseni perusteella, että esim. ponnistusvaiheessa jakkara ei olisi ollut mahdollinen, koska olen repeytynyt joka kerrran pahasti, sillä en tosiaankaan halua repeämää peräsuoleen asti, vaan nyt episiotosomialla on vältytty pahoilta, hallitsemattomilta repeytymiltä.
Vaikka synnytyssairaaloilla olisi millaisia sertifiointeja hyvänsä, niin tärkeintä on kuitenkin se, että synnyttäjän ja kätilön välillä on hyvä fiilis. Tietysti mieliala on yltiöherkkänä, joten kilttikin sanominen saatetaan ottaa pahasta.
