Hyväuskoinen tyhmä

En ole äiti, ainakaan tällä hetkellä, mutta minun oli pakko päästä avautumaan.
Olen nyt sellaisessa tilanteessa, että olen puhunut avomieheni kanssa lapsista ja hän tietää että haluan niitä. Sanoin hänelle että hän saa jättää ehkäisyn pois sitten kun tuntee olevansa siihen valmis ja nyt on käynyt niin että olemme harrastaneet seksiä useaan otteeseen ilman ehkäisyä ja kun kysyin mieheltäni että onko hän nyt valmis lapseen niin hän ei ollut kuulemma ajatellut asiaa, hän vain pitää seksistä ilman kondomia. Kysyin häneltä sitten että ei hänelle tullut mieleen että minä saatan olla nyt raskaana, mutta eipä hän ollut ajatellut sitäkään asiaa...
Mikä ihmeen idea miehelläni on ollut päässään, kun hän on harrastanut seksiä kanssani ilman ehkäisyä ajattelematta seurauksia ollenkaan!? Ja kuinka tyhmä ja hyväuskoinen minä olin kun luulin mieheni haluavan lapsia. Nyt tunnen itseni hyväksi käytetyksi ja täydeksi idiootiksi ja toivon että menkat tulisivat...
Lapsi olisi kyllä aivan ihana asia, mutta en tiedä haluanko sen saavan alkunsa näin. Minä olen vielä kaiken lisäksi työtön ja asumme pienessä vuokra-asunnossa.
Mies on vielä sitä mieltä että lasta ei kannata tähän asuntoon hommata, eikä nyt kun minä olen vielä työtön, mutta silti hän panee ilman ehkäisyä..
Katumus pilleritkään eivät enään auta, koska sain vasta tänään mieheltä selville että tämä on ihan huvin vuoksi pannut minua ilman ehkäisyä, eikä lapsen toivossa...
Olen ihan hukassa tunteideni ja ajatusteni kanssa. :headwall:
 
Kuulostaapa sun tilanne hankalalta. :/ On kyllä ikävä temppu sun mieheltäs kun ei ajatellut asiaa sen kummemmin. Ei auta muutakun toivoa sitten että et olisi raskaana. Olisihan se tossa tilanteessa nimittäin aika hankalaa ja ikävä alku lapselle, vaikka jokainen lapsi onkin lahja. Tsemppiä tilanteeseenne! :hug: Muista että sä et oo tehnyt mitään väärin, vaan sun mies. Tulehan kertomaan tilanteesta sitten enemmän että mihinkä suuntaan tilanne nyt etenee. :)
 
Näin vähän vanhempana, ja vanhempana(on siis ikää enemmän kuin sinulla ja lapsi) kun luen tekstiäsi, en oikeastaan ymmärrä halusitko sinä sitten lapsen nyt?

"Lapsi olisi kyllä aivan ihana asia, mutta en tiedä haluanko sen saavan alkunsa näin. Minä olen vielä kaiken lisäksi työtön ja asumme pienessä vuokra-asunnossa."

Et siis itsekkään ollut halukas laittamaan lasta oikeasti alulle?

Lue oma tekstisi ajatuksen kanssa ja mieti mitkä ovat todelliset motiivisi vauvan hankinta puuhiin ja mietteisiin. Kuulostat vielä kovin nuorelta ja et ole selvillä omista, saatika puolisosi tunteista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Suosittelen muutaman vuoden aikalisää.
 
Tilanne on nyt edennyt siihen että menkat tuli :)
Tosin nyt tuntuu että seksi elämä on kuolemassa.. Minä olisin eilen halunnut, mutta miestä ei huvittanut käyttää kumia, joten siihen jäi se seksi. Minulla on kyllä e-pillereitä, mutta en käytä niitä koska ne vievät haluni kokonaan... Vaikeaa...

Mamiinille: Minä olen valmis lapsen tuloon kyllä, mutta haluan myös että mieskin olisi. Koska nyt oli käynyt niin että mies oli ajattelematta asiaa/seurauksia harrastanut seksiä kanssani ilman ehkäisyä, eikä silti siis lasta toivonut...
 
Mutta silti kirjoitat olevasi työtön, asunnon olevan liian pieni etkä ole varma haluatko lapsen saavan alkunsa näin nopeasti.
Kyllä varmaan itsekkin ymmärrät, että ei kannata tälläisten asioiden kanssa mitään kiirettä pitää. Minkä ikäinen olet?
 
mamiinille: Vaikka olenkin tällä hetkellä työtön ja asunto liian pieni niin tiedän että pärjäisimme, mutta nyt on kyse siitä että mies ei halua lasta, mutta haluaa harrastaa seksiä silti ilman kumia.
Taitaa vaan olla minulla väärä mies, tuntuu että hän on kanssani vain seksin takia......
Olen 20v..
 
Tossa on jotain hyvin tuttua.Meillä siis tilanne kuukausia sitten meni niin, että mies halusi, että jätän pillerit pois ja sanoi, että jos lapsi on tullakseen, niin annetaan tulla.
Noh, nyt sitten ihmettelin outoa olotilaani ja menkkojen reilua myöhästymistä ja testihän näytti plussaa! :|
Tän jälkeen ei olekaan mies pahemmin puhunut asiasta eikä ole muutenkaan keskusteluhaluinen...Haluaa kuulemma selvitellä omia ajatuksiaan ja tunteitaan.Ymmärrettävää kyllä sinänsä. :( On totta kai oma mielikin melkoisessa myllerryksessä...
 

Yhteistyössä