Olin itsekin positiivisesti yllättänyt että noin hyvän suunnitelman saa tuohon hintaan. Melkein uskaltaisin väittää että sen hinnan säästää etenkin ajankulussa ja virheostoina... Etenkin meillä kun on kaksi pientä, niin ei oikein ole aikaa haahuilla kaakeleiden ja maalipurkkien seassa. Lisäksi valikoima on niin runsas nykyään, että olisi vaikeata valita
Mutta nyt menen vain listan kanssa kauppaan ja pyydän niistä suoraan tarjouksen - tosi vaivatonta. Eikä tarvitse miestäkään piinata kysymyksillä "no oisko tää hyvä vai tää, hei vai mites toi ton kanssa jne"
Mä otin siihen yhteyttä joskus syys-lokakuussa ja talopaketti tuli vasta tammikuussa - eli sen nähden olet hyvissä ajoin. Voi nimittäin vielä vaikuttaa asioihin jos on tarvis. Mielestäni oli hyvä että hän oli jo aikaisessa vaiheessa mukana, vaikka nuo pinnathan tehdään vasta ihan tosi lopussa. Mutta siinä kun taloa rakennetaan niin teillä on varmaan aika kiirettä
Eli homma etenee pääpiirteittäin niin että katsotte läpi mitä huonekaluja teillä on, omia toiveita väreihin yms jutut ja toki voi kertoa paljon on suunnitellut maksavan matskuista noin suurpiirtein. Sitten hän ehdottelee erilaisia värejä, tapetteja, muita materiaaleja... Sitten hän alkaa kokoamaan sinulle kansiota kuvilla ja materiaalien mallikappaleilla. Sinne hän myös lisää pohjapiirrustuksen jonne on huonekalut sijoitettu. Kun talo on "valmis" hän tulee vielä katsomaan verhot ja muut loppusilaukset.
On varmaan hyvä pyytää keittiöliikkeistäkin suunnitelmia. Niin mekin teimme, eli pyysin sisustussuunnittelijalta omia ajatuksia ja sitten 3 eri keittiöfirmaa antoi omansa. Me menemme hyvin pitkälti sisustussuunnittelijan suunnitelman mukaan.
Se mikä on tosi kiva on että materiaalit ovat laadukkaita, mutta ihan järkevän hintaisia ja hän osaa neuvoa mihin kannattaa panostaa. Meille tulee jotain kalliimpaakin kaakelia ja tapettia, mutta sitä on vain tehosteena eli pieniä määriä, joten keskimääräisesti budjetti pysyy hyvin kasassa.
Eli kuten voit varmaan tulkita, niin itse olen ainakin hyvin tyytyväinen valintaan ja etenkin siihen että otettiin sisustussuunnittelija! Talonrakentaminen on niin iso urakka ja tässä menee ihan tarpeeksi aikaa vain tarjouspyyntöjen kilpailuttamisessa ja muissa taustahommissa etc...