Hyvä potta??

  • Viestiketjun aloittaja tietämätön 2
  • Ensimmäinen viesti
tietämätön 2
Tartteisin vähän vinkkejä, että minkälainen potta olisi hyvä.
Meillä on ihan peruspotta millä nyt pottailua harjotellaan.
Poika on nyt 1v10kk, eikä pottailusta tunnu tulevan mitään. Ei kylläkään olla mitenkään hampaat irvessä yritetty, kokeiltu vain sillon tällön.
Pojan lempikirja on Sohvi saa potan, mutta ei taida vielä ymmärtää itse potan tarkoitusta.
Vaatteet päällä istuskelee potalla mielellään, mutta kun vaatteet riisutaan ei suostu istumaan potalle vaan juoksee vessan lattialle tekemään pissat.
Neuvolasta sain eilen vinkin että poikaa voisi yrittää saada seisoviltaan pottaan pissimään, mutta eipä toi ainakaan vielä onnistunut.
Olen kuullut että sellaisessa potassa missä on irtoava pottaosa iho väliin potan ja "telineen" väliin?!
Ajattelin myös, että onko peruspotta liian matala.
Minkä mallinen ja merkkinen potta olisi hyvä?
 
Miten palkitset lasta onnistumisen jälkeen? Meillä samanikäinen tyttö, joka on juuri oppinut kuivaksi. Satunnaisia vahinkoja vielä tulee, mut aika hyvin homma toimii kuitenkin. Tiedostaa hätänsä ja on tiedostanut jo jonkun aikaa ja osannut myös kertoa siitä, mut välillä on vaan kieltäytynyt menemästä potalle. Kaikessa muussakin uhmaa tällä hetkellä. Pakottaa ei kannata, joten olemme käyttäneet lahjontaa. Onnistumisen jälkeen tosi runsaat kehut ja joskus kun sanonut ettei mene potalle, niin olen tarjonnut namia sillä ehdolla, et käy edes kokeilemassa onko hätä. Tämä nami on oikeasti lasten ksylitolpastilli, ei karkki, mut lapselle käy kuitenkin karkista, kun ei muutakaan ole tottunut saamaan. Ja tämä on niin suuri herkku hänelle, et suostuu istumaan potalle kun tietää saavansa pastillin. Monesti on ollutkin hätä, vaikka on sanonut ettei mene potalle ja pastillin voimalla siihen lopulta istunut ja sen jälkeen on saanut runsaat kehut, kun on pissannut pottaan. Jotkut käyttää tarroja lahjontaan, mut meillä toimii nämä pastillit. Niitä kun tulee muutenkin annettua ruuan jälkeen ja monesti silloin on syytä käydä potalla ainakin kokeilemassa. Tänään neiti huusi jo itse, että äiti pissa, kun oli hätä ja siihen perään että nami. =)
 
Sanna K
Meillä löytyy sekä tuollainen Orthexin pikku potta, että Baby Björinin pottatuoli n. 2 kk vanhemmalle käyttäjälle. Hänen oman suosionsa on saanut tällä hetkellä tuo pienempi malli, mutta jos se on väärässä kerroksessa niin ei sitä hakemaan tarvitse lähteä.

Istahtaminen ilman vaatteita ei alussa oikein miellyttänyt. Oletin, että potta tuntuu liian viileältä ja niinpä siihen muutaman kerran laitettiin avuksi hiukan lämmintä vettä ja kelpasi paremmin, nyt ei apuja enää tarvita.

Tänään potalla käynnistä on osin tehty rutiini, eli muutaman kerran päivässä käydään kellon tai tilanteen mukaan ja lisäksi tarvittaessa.
 
mia
Meilläkin on tuo Orthexin potta. Tuntuu vaan jotenkin pieneltä pojalle 1v 8kk. Ja sitä paitsi kun meillä saatetaan istua potalla vaikka kuinka kauan kun vaan on hyvä kirja nenän alla. Tällä hetkellä vessassa toimii Mauri Kunnaksen urheilukirja. Siinä on niin paljon katseltava ettei potalta malta tulla pois. Hyvä tietysti niin, mutta harvemmin sinne pottaan mitään tulee. Olen miettinyt (kun nyt noin paljon potalla viihtyy) pitäisikö hommata jokin parempi mahd. korkeampi potta, olisi mukavammat lukuhetket =)
 
Meillä on baby björnin supistaja pyttyyn ja on hyvä. Edessä kohouma ettei tule yli ja tyttö haluaa ite pyyhkiä, ja potalla se ongelma että paperi menee potan pohjaa pitkin. Korokkeella kiipeää mielellään itse pöntölle.
 
Meillä neiti 2v kun alettiin pottailut vasta opettelemaan ei suostunut potalle. Vaan halus isolle pyntylle :D Ei hankittu mitään supistajia vaan minä pidin kiinni tytöstä ja tyttö piti kinni pöntön reunoista vielä. Hyvin on siinä sen jälkeen hommat hoitunut.

 
Moikka,


Alkuperäiselle: Joo minä peesaan Baby Björnin pottaa (tukeva ja helppo pitää puhtaana) sekä wc-istuimen pienentäjää. Meillä on molemmat käytössä. Ja siihen Baby Björnin pottaan lapsi voi seisten pissata. Hän oppii sen katsomalla miten isi tekee...Näin ainakin meillä. :)

"vieras" jolla samanikäinen lapsi. Kertoisitko vielä kuinka opetit lapsesi kuivaksi?

Meillän nimittäin aloitettiin eilen. Eli ostin kasan kalsareita ja eilen poika sai itse valita laittaako vaipan tai kalsarit, kun oli taas riisunut itse vaipan pois, niin hän valitsi kalsarit. Sitten lähdettiin kauppaan (asutaan siis muuten Singaporessa, jossa tosi kuuma...) kävellen ja takaisin. Matkaa kesti 1 h ja kotiin tullessa oli ihan kuiva ja tuli pissat heti kotona vasta.

Hän on jo jonkin aikaa osannut sanoa kun hätä tulossa tai tullut... Ja riisui tässä vaippoja itse pois ja haki uusia kun tuli pissa. Eli tästä päätellen ajattelin että hän on kypsä kuivaksi? Lisäksi luin jostain että 2-3 vuotiaat pystyvät jo opettelmaan kuivaksi, joten siitä innostuneena päätin nyt kokeilla.

Ajattelin että kokeillaan tässä 1 viikko ja otetaan vaipat takaisin jos ei onnistu. Pidetään kuitenkin nukkumaaikaan vaippaa ja otan ne sitten pois kun on ollut tyyliin 5 kuivaa vaippaa peräkkäin. Eli kuulostaako tämä mitenkään ajatuksena hyvältä? heh

AIkamoinen kasa vaan alkkareita ja varavaatteita saa olla mukana, eikä oikein voi leikkipaikoille mennä koska vahinkojahan varmasti sattuu, mutta 1 viikko aika lyhyt aika kuitenkin. Voidaan polskutella koti-altaalla enemmän :)
 
Ai niin "alkuperäiselle" vielä, että meillä toimi kanssa hyvin tarrat kun aloitettiin uudelleen pottailu. Eli tulostin taulukon johon olin hakenut potasta kuvan ja sitten poika sai aina pottailun jälkeen itse valita tarra ja liimata se taulukkoon. Oli tosi tohkeissaan! Ja aina kun isi tuli kotiin töistä näytettiin monta tarraa oli saanut. Aloita ihan hissukseen alussa vaan, eli tyyliin ruokailujen jälkeen. Sitten lisäät heräämisten jälkeen jne... Siitä se lähtee! :) Musta ainakin tuntuu että pääasia on että lapsi itse osoittaa kiinnostusta ja ilmapiiri on kannustavan rento, ei saa liikaa painostaa. Kyllä ne osoittavat kiinnostuksen kun siihen ovat innoissaan itse. Se saattaa muuttua kovin äkkiä yllättäen, eli kannattaa pitää pottaa kuitenkin näkyvissä ja että hän pääsee sen luo helposti itse.
 

Yhteistyössä