Itselläni polvi oireili useita vuosia työtapaturman takia, kun sain kovan iskun polveeni. Kävin polven vuoksi röngtenissä, kahdesti magneettikuvissa ja kolmella eri lääkärillä (joista 2 ortopediä) sekä fysioterapiassa. Magneettikuvista näkyi, että polveeni oli kertynyt hieman normaalia enemmän hoffan rasvaa, mutta muutoin kaikki oli kunnossa. 1 lääkäri ei osannut sanoa mitään, toinen ehdotti leikkausta hoffan rasvan vähentämiseksi ja kolmas mainitsi ohimennen, että polvitukea voi ainakin kokeilla. Fysioterapeutin dynaamiset liikkeet vain ärsyttivät polvea entisestään ja venytyksetkään eivät auttaneet. (fysiosta olisi ehkä ollut apua, jos olisi neuvonut pidempiä venytyksiä ja juuri oikeaita sellaisia. Nyt ohjeet olivat lähinnä "haulikolla" ampumista koska ei ymmärtänyt mistä kipu johtuu)
Mistään näistä ei siis ollut apua. Hankin lopulta polvituen jota olen käyttänyt päivittäin yli 2 vuotta. Silti polvi on oireillut päivittäin.
Sattumalta törmäsin tähän jäsenkorjaus - ketjuun ja päätin kokeilla mihin siitä olisi. Lähinnä halusin avata jumiutuneet hartiat ja ristiselkäkin on oireillut viimeaikoina. Otin yhteyttä jäsenkorjaaja Saana Monthan:iin, joka teki kotikäynnin.
Ko. jäsenkorjaajalle kerroin vaivoista ja hän huomasi heti, että polven lihakset olivat erittäin kireitä. Aikansa polvea operoituaan hän käski minun venyttää sivureistä ja ohjeisti tekemään pitkäkestoisia venytyksiä jatkossakin, jotta oireet häviäisivät.
Jo operaation jälkeen huomasin heti, että polven vihlonta on vähentynyt. Tästä innostuneena aloin tekemään lisää venytystä ja ensimmäistä kertaa yli 2:n vuoteen en käyttänyt koko päivänä enää polvitukea. Seuraavana aamuna herätessäni polvi oli todella jäykkä ja hieman kipeä, mutta eri tavalla eli kipu oli eräänlaista jomotusta. Jatkoin venyttelyjen tekemistä pitkin päivää. Nyt muutama päivä jäsenkorjauksen jälkeen polvi on lähes oireeton! Ja en ole enää tarvinnut polvitukea ko. operaation jälkeen.
Eli suosittelen kyllä erittäin lämpimästi ottamaan yhteyttä Saanaan. Hinnatkin ovat mielestäni hyvin edullisia.