S
Silja.S
Vieras
Olin seitsemän maissa käyttämässä koiraa ulkona ja kävelin n. 100 metriä tietä myöten, että saisin sen tekemään asiansa. Lapset jäivät sisälle leikkimään. Noin 5min päästä koira yhtäkkiä seisahtui ja jäi tuijottamaan kotia kohti, eikä suostunut eteenpäin, vaikkei ollut vielä isompia asioitaan tehnyt. Pyrki väkipakolla takaisin sisälle, enkä tajunnut miksi, kun ei näyttänyt yhtään pelokkaalta tai epävarmalta muuten.
Lähdin vastentahtoisesti sen kanssa kohti kotipihaa ja juuri sillä hetkellä sain soiton esikoiselta (pojat 4- ja 6-v., molemmat osaavat soittaa yhteisellä kännykällään), joka kysyi, että mistä tuo kummallinen kolina kuului. Poika kuulosti jännittyneeltä, vaikka tiesin, ettei mitään outoa tapahtunut, koska näin koko ajan ikkunoihin. Näin jopa esikoisen seisovan siinä ikkunan edessä. Mutta koira tuijotti korvat höröllään vuorotellen minua, kun olin puhelimessa, vuorotellen esikoista, joka seisoi ikkunassa puhumassa.
Ääni oli vain katolta alas vierinyt jäinen lumipaakku (kuulin myöhemmin itse samanlaisen äänen, jonka tunnistin lumeksi), mutta se, mistä hämmästyin, oli koiran vaisto. Aivan kuin se olisi vaistonnut, että lapsi oli jostain hätääntynyt ja tahtoi viestittää minulle siitä, vaikka normaalisti se olisi vain nauttinut ulkoilusta ihan rajattomasti, onhan se sentään karhukoira mix. Kunpa meillä ihmisilläkin olisi sama vaisto - tai kuulo, mikäli oli kyse vain siitä, että koirakin kuuli sen lumipaakun, jonka ääntä itse en erottanut, ja huolestui oudon äänen takia.
Lähdin vastentahtoisesti sen kanssa kohti kotipihaa ja juuri sillä hetkellä sain soiton esikoiselta (pojat 4- ja 6-v., molemmat osaavat soittaa yhteisellä kännykällään), joka kysyi, että mistä tuo kummallinen kolina kuului. Poika kuulosti jännittyneeltä, vaikka tiesin, ettei mitään outoa tapahtunut, koska näin koko ajan ikkunoihin. Näin jopa esikoisen seisovan siinä ikkunan edessä. Mutta koira tuijotti korvat höröllään vuorotellen minua, kun olin puhelimessa, vuorotellen esikoista, joka seisoi ikkunassa puhumassa.
Ääni oli vain katolta alas vierinyt jäinen lumipaakku (kuulin myöhemmin itse samanlaisen äänen, jonka tunnistin lumeksi), mutta se, mistä hämmästyin, oli koiran vaisto. Aivan kuin se olisi vaistonnut, että lapsi oli jostain hätääntynyt ja tahtoi viestittää minulle siitä, vaikka normaalisti se olisi vain nauttinut ulkoilusta ihan rajattomasti, onhan se sentään karhukoira mix. Kunpa meillä ihmisilläkin olisi sama vaisto - tai kuulo, mikäli oli kyse vain siitä, että koirakin kuuli sen lumipaakun, jonka ääntä itse en erottanut, ja huolestui oudon äänen takia.