N
Nyrhitty
Vieras
Joo tiedän, että tätä on kyselty täällä aikaisemminkin, mutta uusin keskustelu, jonka löysin, oli yli vuoden takaa.
Eli kampaajaa pitäis vaihtaa, nykyinen jämähtänyt samaan vanhaan. Vaikka ite ehdottelen aina jotain uutta, kuviakin malleista, joista tykkään (ja tiedän, että hiuksistani saisi sellaiset), on ollut mukana, niin joka kerta silti lähden kampaajalta tukka tismalleen samaan tyyliin leikattuna. Alussa olin tosi tyytyväinen kampaajaan ja aattelin, että nyt löysin sen "hovikampaajani", mutta ilmeisesti hän ajattelee nyt saaneeni minusta vakiasiakkaan eikä viitsi enää pahemmin panostaa.
Olen myös antanut ohjeita ja palautetta hänelle, esim. ettei ohentaisi otsatukkaani liikaa, mutta taas kerran viime viikolla huomasin leikkauksen jäljiltä, että otsis oli ohennettu ja leikattu liian lyhyeksi ja muutenkin tätä on taas vaikea saada laitettua edes jotenkin fiksun näköisesti. Prkle.
Suositelkaa siis jotain hyvää ja ammattitaitoista kampaajaa Oulusta, joka osaa leikata lyhkäset hiukset, muutenkin kuin ne perusohennukset ja -lyhennykset.