Löytyykö muita, joiden lapsella olisi todettu jonkinasteinen kehitysviive ja syyksi epäillään synnytyksen jälkeistä hypoglykemiaa?
Meillä lapsi syntyi täysiaikaisena rankan synnytyksen jälkeen sektiolla. Oli syntyessään melko pieni, 46 cm & 2680 g. Hypoglykemia todettiin vasta n. 10-11 h jälkeen synnytyksestä, jolloin lapsi vietiin osastolle tiputukseen. Ensin taidettiin kokeilla maidon antamista, mutta ei auttanut. Yhden lääkärin mielestä tuo 10-11 h saattoi olla ratkaiseva kehityshäiriön syntymisessä, sillä koko tuona aikana lapsi ei saanut lainkaan maitoa. Itse olin ommeltavana ja heräämössä pitkään eikä maitoa tullut heti kun saavuin osastolle.
Minä epäilin jotain ongelmia jo heti vauvana, koska vauva oli niin "helppo". Neuvolassa asia otettiin tosissaan vasta, kun lapsi ei kaksi vuotiaana kävellyt. Nyt on mennyt vuosi seurannassa ja varsinaisesti mitään apua emme ole saaneet. Pari käyntiä sairaalassa seurannassa, fysioterapeutilla, lääkärillä ja puheterapialla, mutta ei mitään "hoitoa" tai kuntoutusta tms.
Viivettä on karkeamotoriikassa ja puheessa, molemmissa reippaasti. Aika raskaalta tuntuu, kun mitään ei tapahdu avunsaamisen suhteen eikä ole mitään tietoa ennusteesta, syystä eikä varsinaista diagnoosia.
Millaisia tilanteita teillä muilla on ollut ja miten olette asian kanssa pärjänneet?
Meillä lapsi syntyi täysiaikaisena rankan synnytyksen jälkeen sektiolla. Oli syntyessään melko pieni, 46 cm & 2680 g. Hypoglykemia todettiin vasta n. 10-11 h jälkeen synnytyksestä, jolloin lapsi vietiin osastolle tiputukseen. Ensin taidettiin kokeilla maidon antamista, mutta ei auttanut. Yhden lääkärin mielestä tuo 10-11 h saattoi olla ratkaiseva kehityshäiriön syntymisessä, sillä koko tuona aikana lapsi ei saanut lainkaan maitoa. Itse olin ommeltavana ja heräämössä pitkään eikä maitoa tullut heti kun saavuin osastolle.
Minä epäilin jotain ongelmia jo heti vauvana, koska vauva oli niin "helppo". Neuvolassa asia otettiin tosissaan vasta, kun lapsi ei kaksi vuotiaana kävellyt. Nyt on mennyt vuosi seurannassa ja varsinaisesti mitään apua emme ole saaneet. Pari käyntiä sairaalassa seurannassa, fysioterapeutilla, lääkärillä ja puheterapialla, mutta ei mitään "hoitoa" tai kuntoutusta tms.
Viivettä on karkeamotoriikassa ja puheessa, molemmissa reippaasti. Aika raskaalta tuntuu, kun mitään ei tapahdu avunsaamisen suhteen eikä ole mitään tietoa ennusteesta, syystä eikä varsinaista diagnoosia.
Millaisia tilanteita teillä muilla on ollut ja miten olette asian kanssa pärjänneet?