Hylätyksi tulemisen pelko

["Uula"]

Tämä on jotain ihan hirveää, oikeasti
Pelkään koko ajan että minut hylätään. Tai okei, en koko ajan mutta usein. Varsinkin mieheni ja erään ystäväni kanssa.
Kuinka oppia elämään tämän kanssa, tai vielä parempaa, päästä tästä eroon!!

 

[ap]

Onko muita?

 

[hyytikyppynen]

Mulla on vähän samaa. Vanhoista jutuista juontaa juurensa, ymmärrän sen nyt itekki mistä se on alkunsa saanu ja sen takia on vähän helpompi sen kans elää.
Miten sen nyt sanoisin, siinä häätyy vaan ekana saaha ittensä ymmärtämään miksi. Sitte hommata itseluottamusta ja vasta sen jälkeen voi alkaa luottamaan muihin, ko tietää että vaikka miten kävis, pärjää.

 

["ella"]

Mulla ihan samaa, joskus tulee ihan hillitön kauhu kun se tunne iskee. Tässä justiin vklna se tunne
vilahti kun pelkäsin etten saa tavata yhtä tuttua ihmistä..
Luulen että mulla juontuu lapsuudesta. Ja mut on jätetty vauvana yksin sairaalaan, viikoksi.
Ja voi olla että on muitakin yksin jättämisiä, en vaan muista. Se kauhu vaan iskee..

 

["vieras"]

Mulla oli ekat vuodet miehen kanssa ihan sama tunne,tiedän että juontaa juurensa lapsuudestani,mutta ei sitä silloin osannut hahmottaa niin..pelkäsin niin paljon tulevani jätetyksi,että yritin sitä monta kertaa itse "ekana". Tein kamalia temppuja ja koettelin miestäni,mutta kohta tuo on kahdeksan vuotta rinnalla pysynyt ja välillä väkisinkin perässä roikkunut. Omalla hiljaisella tavallaan mutta kuitenkin jämäkkänä. Nyt kun tuo vaihe mun elämästä on ohi ja alan olla sinut itseni kanssa,olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen että mulla on miehenä tuollainen helmi <3

 

[Tyttö joka on selviämässä]

"vieras" << minulla sama tilanne, tosin olen vielä tuossa "ekat vuodet" vaiheessa. Olen tiesmiten yrittänyt päästä miehestäni eroon siinä pelossa etten kestä että hän jättäisi minut ja satuttaisi. Olemme olleet pari vuotta yhdessä ja vauva tulossa. Olen käynyt terapiassa 3 vuotta ja läydän syitä ajatuksilleni ja käytökselleni, vielä en kuitenkaan sisäistä sitä että ne ovat vain ajatuksia eikä ole millään tavalla tekemisissä nykyhetken kanssa. Pääsen peloistani eroon, mutta vasta ajan kanssa. Suosittelen kaikille terapiaa... Se eheyttää ihmisen kuin ihmisen ja voin luvata että sen jälkeen on onnellisempi ja varmempi itsestään.

 

[ap]

Voiko sen kanssa oikeasti oppia elämään? Sellaista onnellista, hyvää elämää?
Tämä ei vaivaa minua aina. Mutta silloin kun vaivaa niin saatan itkeä asiaa päivittäin. En itke sitä että joku hylkäisi vaan sitä että tämä pelko vie voimia.

 

[Kinela]

Mua vaivaa tämä, erittäin voimakkaana ja se aiheuttaa paljon hankaluutta elämiseen. Toivoisin, että muiden mainitsemat ekat vuodet menisi pian ohi. Tiedän tämän johtuvan menneisyydestäni, mutta kukapa sitä voi muuttaa? Oma kumppani voi vain (ja siihenkin ehkä) auttaa tälläisen pelon kanssa. En koe olevani vieläkään täysin turvassa, vaikka taloudelliselta pohjalta ollaan hyvin sitouduttu elämään yhdessä.