hyi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ov
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ov

Vieras
Tämä on se kohta.

Tämä on se kohta,
salama on hetkeksi
seisahtanut taivaalle,
ja kurjet löytävät
etelän sulistaan.

Tämä on se kohta yötä.
Kukkuroillaan meistä.
Edemmäksi emme pääse.
Takaisin emme tahdo.
Tähän emme voi kauaksi jäädä.

Tämä on se kohta.
Tähän kohtaan
tahtoisin painaa pääni.

(Tommy Tabermann)

Lähettäjä: Leena

Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.

Lähettäjä: eeva

Syntyi pieni kissa. Sillä ei ollut turkissaan värejä, oli vain pehmoista untuvaa. Eipä hätää, emokissa sekoitti vatiin maitokaakaota, salmiakkijauhetta, pomeranssinkuorta ja vaniljasokeria.

Tässä seoksessa emo pyöritteli pikkukissaa ja se sai turkkiinsa kauniin väriseoksen ja raitoja. Lopuksi pikkukissan tassut kastettiin kermavaahtoon, sitä pentu levitteli myös leukansa alle, sekä vatsaansa.

Emo laittoi pennulle toffeenpalan nenäksi ja silmiksi minttupastillit. Valkoisiin tassunpohjiin painettin palat mansikoista polkuanturoiksi. Niin sai pikkukissa värinsä, se oli kaunis! Nimekseen se sai Siiri.

Lähettäjä: Pirjo Tuomisto

Itkin kun minulla ei ollut kenkiä,
kunnes näin miehen,
jolla ei ollut jalkoja.

Lähettäjä: Äippä

Nappisilmät

Sinä katsoit minua ruskeilla nappisilmilläsi silmiin,
minä nousin niiden tehosta pilviin.

Pilvistä pikkuruisen laskuvarjon varassa alas tulin,
ja silmät pyöreinä luoksesi kulin.

Kysyin miten sä tuon teit,
kun mut pilviin veit.

Sä räpytit muutaman kerran ruskeita nappisilmiä,
ja mä lensin takaisin kohti pilviä.

Lähettäjä: Tapio Still

Kun kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta,
ihmiset eivät enää huomaa,mitä hyvää heidän
elämässään tapahtuu joka kerta, kun aurinko
matkaa poikki taivaan kannen.

(Paulo Coelho)

Lähettäjä: Pirkko

Jos onnea etsit sä elämästä,
kannattaa aloittaa tänään ja tästä.

Lähettäjä: Veeti

Ulkona sataa ja on harmaata,
mutta minun sisälläni paistaa aurinko,
kun katson ulos näen kaiken kauniina.
Märkä piha, kuinka se onkaan kaunis.
Kukkien terälehdillä helmeilee vesipisaroita
niin kuin timantteja, niitä on paljon,
haluaisin kerätä ne ja tallettaa siksi
kunnes aurinko paistaa
ja tuhannet säteet niistä sinkoilisi.

Lähettäjä: Arjusca

Katselin hetken sinne päin,
missä sen vaahteran huojuvan näin,
tuulessa keltaisin lehdin.
Sanoin, nyt minä ehdin.

Nyt olet tähti, nyt olet maa,
tuulessa saatamme koskettaa.

Lähettäjä: Päivi

Silitti hiljaa enkelin siipi,
kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta sisään hiipi,
todeksi toiveet täytti

Lähettäjä: Mirja Heinonen

Vettä satoi.
Äiti valitti kun on niin kurja keli.
Pieni tytär kysyi äidiltään:
Äiti, kun perhonen kuolee,
itkeekö keijut?
Haluamatta rikkoa lapsen kaunista ajatusta,
äiti vastasi:
Kyllä, voisihan se olla niinkin.
Lapsi vastasi siihen nopeasti,
niin varmana tiedostaan:
Siksi siis syksyisin sataa niin paljon.
Äiti yritti muuttaa lapsensa luuloa
ja aloitti:
Mutta ajattele kuinka surullisia keijut olisivat,
perhosia on niin paljonkin?
Tyttö keskeytti äidin lauseen:
Äiti, etkö tiennyt? Ei keijut surusta itke,
vaan ilosta! Perhosistahan tulee keijuja
kun ne kuolee.
Hämmästyneenä lapsensa mielikuvituksen määrästä
ja sen kauneudesta, äiti vaikeni.
Lapsi lähti jo omiin leikkeihinsä,
kun äiti vielä mietti tyttärensä sanoja.
Voisinpa nähdä maailman kuin hän,
äiti ajatteli.
Seuraavan kerran kun satoi rankasti,
äiti hymyili eikä valittanut enää.
tk 05

Lähettäjä: Terttu Kääriäinen

Sadepäiväkin on hyvä päivä,
kun sen kääntää positiiviseksi.
Vain sateella voit pukea kumisaappaat,
sadehousut, sadetakin sekä sadehatun ja
suunnata ulos nauttimaan sateeen ropinasta
sadeasun pintaan.
Eipä tämäkään onnistu poudalla.

Lähettäjä: Sade

Kun iloitset pienistä asioista,
voit iloita usein.

Lähettäjä: Kirsti

Olen alku ja loppu kaikkien
sanoo maa ? ja taivas samaten.
Mutt? välillä taivaan ja maan
olen tuomittu totuutta hakemaan.
Ja matkalla kehdosta hautahan
joka kerta kun tartun mä sauvahan
sekin viittaa minua kahtahalle;
alas maahan ja ylös taivahalle

Lähettäjä: Tuula

Elämän kauneus ohitse kiitävissä hetkissä - lapsen nauru, pääskysen pyrähdys kesäisellä taivaalla, hymy vastaantulijan kasvoilla. Kaksi sanaa: Rakastan Sinua!


Lähettäjä: H4ever

RAKKAUS -seitsemän kirjainta
ja lausutaan aika.

Lähettäjä: Mari

Katso tätä päivää, sillä se on elämä.
Sen lyhyessä hetkessä on koko totuus.
Siinä on koko olemassaolosi todellisuus,
kasvun riemu, toiminnan loisto, kauneuden kirkkaus.
Eilinen on vain unta, huominen on vain näky.
Mutta jos elät tämän hetken hyvin, on eilinen uni onnesta,
jokainen huominen toivenäky.
Katso siis tarkkaan tätä päivää,
aloita jokainen aamu uusi elämä.

(Goethe)

Lähettäjä: Pirkko

Ihana, kirkas aurinko
valaisit helmikuun pakkaspäivän.
Katsoessani kirkkaita säteitäsi,
silmäluomeni painuivat vaistomaisesti kiinni.
Sukelsin hetkeksi ajatusteni maailmaan.
Pikkulintujen taukoamaton iloinen viserrys
oli luonnollista, ihanaa musiikkia korvilleni.
Tikka takoo innokkaasti männynkäpyä
pihapiirissä jököttävään sähköpylvääseen,
jonka lamppu on saanut tänään vapaapäivän.
Oravat pyörivät puiden runkojen ympärillä
kuin lapset kesäpäivänä leikkipuiston karusellissa.
Puhtaat hanget hohtavat kutsuvina luokseen
hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä?
Ihana, kirkas aurinko, on voimasi ihmeellinen!

Lähettäjä: Raija / "Tyttö sadepisarain"

Heti aamumietiskelyssä yritän pudottaa kuormastani huolestuneisuuden, masennuksen ja kielteisyyden oireet. Jotenkin ne jäävät viikolla itämään, niistä on tieten tahtoen riuhdottava itsensä vapaaksi. Se kuuluu nykyisin jo viikonlopun rytmiin.

Aina kun jaksaisi alkavasta päivästä kiittää, muistaisi, miten se on ainutkertainen.

(Sakari Räsänen, Tunneviestejä)

Lähettäjä: Riitta

Kaiken onnen perustana on kiireettä syöty aamiainen.
(J.Gunther)

Lähettäjä: Leena

Tee päivästäsi paras mahdollinen pienillä iloisilla asioilla.

Lähettäjä: Outi

Aamu alkaa kauniilla ajatuksella sinusta.
Nousen kevein mielin ja päiväni on siunattu.

Lähettäjä: Nuppu

"Kun heräät aamulla, Puh", sanoi Nasu vihdoin, "mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?"
"Mitähän tänään on aamiaiseksi?" sanoi Puh. "Mitä sinä sanot, Nasu?"
"Minä sanon: Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?" sanoi Nasu.
Puh nyökkäsi mietteliäänä. "Se on sama asia", hän sanoi.

(A.A.Milne)

Lähettäjä: Riina

Hymy on laulua sydämen kielen,
runoa kaunista iloisen mielen.
Sillä voi kukittaa elämän teitä
sillä voi kuivata kyyneleitä.

Lähettäjä: Minna

Tännään ei sitte turhia hötkyillä!

Lähettäjä: Terttu

Älä sure sitä, mitä olet ilman
vaan iloitse siitä mitä sinulla on!

Lähettäjä: Ellu

Eilisestä emme voi muuttaa mitään
huomisesta emme tiedä mitään
joten eletään vain tätäpäivää


Lähettäjä: Risto

Taivasten valtakuntaan voit tulla vain nojaten
sellaisen henkilön käsivarteen, jota olet auttanut.

Lähettäjä: Ritvaliisa

Mikä ihana etuoikeus kävellä metsäpolkua nähdä jänöjussin loikkivan ja kuulla lintujen laulavan. Kiitos korkeimmalle.

Lähettäjä: Tetu

Meillä on kunnia, suunnaton vastuu ja ihmeellinen etuoikeus olla ihmisiä. Ja meidän tulee yrittää olla yhä täydemmin sitä tällä milloinkaan palaamattomalla hetkellä.


Lähettäjä: Riitta N.

Sipaiskoon kesä Sinua lempeällä siivellään
ja avatkoon Sinulle aurinkoisten polkujen portin.

Lähettäjä: Minna

Jokainen päivä on uusi seikkailu,
aika kokeilla siipiään
ja ottaa vastaan uudet haasteet,
jotka johtavat yhä suurempiin asioihin...
Sillä jokainen päivä on kuin lahja,
lupaus, joka on annettu sinulle.
Jos elät päiväsi rikkaasti,
täysin rinnoin, niin
jokainen vuosi on edellistä onnellisempi.

"Nosta jalka kaasulta, perhonen ylittää tien."

Kolme asiaa, joita ei koskaan väsy katselemaan:

1. nukkuva lapsi
2. virtaava vesi
3. elävä tuli

Sinun hymysi ohikulkijalle voi olla hänen päivänsä pelastus.

Hymy, jonka lähetät maailmalle, palaa luoksesi.

Aamuaurinko
se kutitti hassusti nenästä,
se karkotti unen mun silmästä,
se sähkötti sänkyyni
pirtsakan loisteen,
ja antoi uuteen päivääni
ihanan paisteen!

Elämän iloiset hetket ovat asioita,
joita ei voi antaa pois.

Lähettäjä: Arja

?Me menemme tapaamaan kaikkia koska on Torstai", sanoi Puh.
"Me menemme toivottamaan kaikille Hyvää Torstaita. Mennään, Nasu."

Lähettäjä: Heini

Jeesus-lapsi uudessa valossa Document Actions Jukka Pitkäsestä on jännittävää kuvitella, miten Jeesus pärjäsi pakolaisena vieraassa maassa. Kuva: Maria LähteemäkiJukka Pitkänen uskoo farssin mestarin Dario Fon oivaltaneen Jeesuksen elämästä jotakin uutta ja yllättävää.

Jos menet katsomaan näyttelijä Jukka Pitkäsen esitystä Jeesus-lapsen ensimmäinen ihmeteko, sinun on parasta unohtaa hetkeksi perinteiset kertomukset Jeesuksen elämästä. Näytelmän on näet kirjoittanut italialainen näytelmäkirjailija Dario Fo, joka tarkastelee asioita erilaisesta, usein koomisesta näkökulmasta.

Fon tarina kertoo nuoren Jeesuksen elämästä ajankohtana, josta Raamatusta ei löydy juuri mitään tietoa.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen syntymästä, koko perheen joutumisesta maanpakoon ja kahdeksan päivän ikäisen Jeesus-lapsen ympärileikkauksesta.

Sieltä löytyy myös kuvaus 12-vuotiaasta Jeesuksesta keskustelemassa temppelissä oman aikansa kirkonmiesten kanssa. Mutta paljon hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan on jäänyt virallisesta Raamatusta pois.

Miten aasi jaksoi?Jeesus-lapsen ensimmäinen ihmeteko -näytelmässä farssin mestari kuvailee, millaisia tietäjät olivat, millä tavalla enkeli näyttäytyi paimenille ja miten aasi jaksoi kävellä koko matkan Egyptiin saakka? Hän paljastaa myös, minkälainen oli Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko, ja miten äiti ja isä siihen suhtautuivat?

Pitkänen tietää, että Jeesuksen elämästä on olemassa Raamatun ulkopuolelle jääneissä apokryfisissä kirjoissa huimiakin tarinoita, mutta arvelee Fon tehneen silti täysin oman mielikuvituksellisen versionsa.

- Hän on muuttanut pyhät kertomukset arkisiksi, mikä tekee niistä tietyllä tavalla hupaisia.

- Kyse ei missään tapauksessa ole jumalanpilkasta. Itse asiassa esityksessä ei edes kajota uskontoon, vaan se kuvaa palestiinalaisen, kuningas Herodesta paenneen Jeesuksen elämää siirtolaisena vieraassa maassa.

Ensi kertaa suomeksiJukka Pitkänen on lukenut useita Dario Fon näytelmiä, ja häntä kiehtoo niissä juuri Fon omaperäinen tapa käsitellä asioita ja kyseenalaistaa virallisia instituutioita.

Näyttelijä on esittänyt aiemmin Fon teosta Kun Johan Padovalainen Amerikan löysi. Hän innostui Jeesus-lapsen ensimmäisestä ihmeteosta nähtyään sen kerran ruotsiksi esitettynä.

- Näytelmästä ei ollut olemassa suomenkielistä käännöstä. Jouduin siksi etsimään sellaisen italiankielisen version, josta sain luvan tehdä käännöksen suomeksi. Sellaisen löytäminen ei ollut helppoa, mutta onnistui lopulta.

Il Primo Miracolo di Gesu Bambinon käänsi italiasta suomeksi Gerard McAlester. Pitkänen jatkoi tekstin käsittelyä suomenkielisen kieliasun muokkaamisella.

Pitkänen on itse myös ohjannut esityksensä, joten hän on kokonaan vastuussa sen onnistumisesta. Miehestä onkin jännittävää nähdä, miten yleisö reagoi, ja halutaanko yhden miehen monologia nähdä myöhemmin tilausesityksinä.

Pöhköin rooli krokotiiliMelkein 20 vuotta alalla ollut Jukka Pitkänen on työskennellyt Turun kaupunginteatterissa ja sen jälkeen vapaana näyttelijänä sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa.

Teatterin ohella Pitkänen on esiintynyt tv-sarjoissa, elokuvissa ja radiokuunnelmissa. Hän on lukenut myös tv-dokumenttien tekstejä.

- Olen äänessä esimerkiksi Herodeksesta kertovassa dokumenttifilmissä. Sain siitä ajatuksen käyttää osaa tekstistä Jeesus-lapsi-esityksen esipuheessa.

Pitkänen nimeää vaikuttavimmaksi teatteriesitykseksi, jossa hän on ollut mukana, Samuel Beckettin näytelmän Huomenna hän tulee. Hänen mielestään siinä käsitellään ihmisen olemassaoloon liittyviä kysymyksiä syvällisemmin kuin missään muussa näytelmässä.

Pöhköimpänä työnään Pitkänen pitää krokotiilin roolia Sambiassa esitetyssä näytelmässä.

- Kehitysyhteistyön palvelukeskuksella Kepalla oli Afrikassa vuonna 1991 kulttuuriyhteistyöprojekti, johon lähdin mukaan yhtenä pohjoismaisena edustajana. Teimme afrikkalaisten kanssa yhteisen esityksen, jossa minä jouduin krokotiilin rooliin ja jonka vuoksi minua kutsuttiin Mr. Crocodileksi, Pitkänen nauraa.

Jukka Pitkänen esittää Jeesus-lapsen ensimmäisen ihmeteon to 9.12. klo 18 Teatteri Kehä III:ssa.Marjo Kytöharju
 

Yhteistyössä